torstai 9. toukokuuta 2019

Rippijuhlat vuoden takaa

Kiireisen elämän keskellä multa on aivan unohtunut yhdet kuvat viime kesältä, mutta ne sopivatkin oikein hyvin tähän väliin, kun edelleen kiireisen elämän takia kameralle ei ole ollut käyttöä viime aikoina. Toivottavasti kesäloman myötä, vaikka töissä silloin olenkin, pääsisin palaamaan säännöllisemmin tänne blogin ja erityisesti valokuvaamisen pariin. IMG_0634 IMG_0631 IMG_0669 Nämä kuvat ovat siis viime kesältä mun serkkupojan rippijuhlista. Päivä oli lämmin ja muutoinkin todella onnistunut, oli ilo olla siinä mukana. Erityismainintana haluan kiinnittää huomion tuohon kakkuun ja sen koristeeseen. Tietäjät tietää, näissä kemuissa meitä oli paikalla vain muutama. Tästä huolimatta kakku maistui kaikille. IMG_0791 IMG_0641 IMG_0829 IMG_1018 IMG_0825 IMG_0686 Mainittakoon myös, että niin kuin sain istutettua Potter-kärpäsen tähän rippilapseen, niin sain mun vielä pienemmän serkun näissä juhlissa innostumaan valokuvaamisesta. Suljin räpsyi tiuhaan ja kuvien ottaminen oli hauskaa, mutta joukosta löytyi oikeasti todella onnistuneitakin otoksia. Esimerkkinä siitä yllä kuva, jossa herran omat juhlakengät. Ei näistä sukulaispojista voi olla kuin ylpeä. <3