Hyvästit joulukuulle

Joulu oli ihana, perinteinen, valkoinen ja jälleen aivan liian nopeasti ohi. Arkeen on palattu muutaman työpäivän merkeissä, mutta nyt on aika siirtyä uudenvuoden tohinoihin. Uusi vuosi tarjoaa mulle kahden kuukauden tauon töistä ja tämän myötä mahdollisuuden polkaista opiskelut käyntiin kaikessa rauhassa. Paljon uutta ja jännää luvassa, mutta sitä ennen aion nauttia vapaapäivistä ennen alkavia velvollisuuksia. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että suuntaan kotiin viettämään uuttavuotta ilman sen suurempia suunnitelmia, ihan vaan siksi että mä voin. Vaikka onkin aika jättää joulu ja muu loppuvuoden tunnelmointi taakse (ja siirtyä odottamaan ensi joulua, who's with me?), niin mieli on hyvä. Kulunut vuosi ei ollut paras eikä helpoin, mutta vaikeuksien kautta voittoon. Uskon, että kaikella kokemallani ja läpikäymälläni on jokin merkitys ja ainakin olen sitä kautta oppinut hirmuisesti itsestäni, minkä myötä olen ymmärtänyt miten tärkeää itsensä tunteminen ja ymmärtäminen oikein onkaan. Aina ei voi olla kivaa ja helppoa, eikä kaikkia velvollisuuksia voi vältellä, mutta itseään täytyy kuunnella ja tehdä valintoja sen mukaan, mikä itsestä parhaalta tuntuu.

Otetaan vuosi 2019 avosylin vastaan ja tehdään siitä itsemme näköinen. Oikein ihanaa ja turvallista uuttavuotta jokaiselle!

Täällä blogissa nähdään sitten seuraavan kerran ensi vuonna.

Joulutervehdys

"Mä toivon vain, vain joulun taikaa,

et sydän ois ees hetken aikaa huoleton,

ja joulu tois tuon hetken toivon.

Jos myötä tuon yötuulen lauhan,

joulu tois taas mielenrauhan rahtusen maailmaan sekavaan."

Oikein ihanaa ja lämmintä joulua jokaiselle! Pitäkää huolta toisistanne. <3

Tule joulu kultainen

Viime päivien tapahtumat kuvina. Kiirettä on toden teolla riittänyt ja vieläkin olisi jäljellä kodin siistiminen ja muutaman puuttuvan lahjan hankinta. Joulupukki ja noitarumpu on myös vielä katsomatta, joten se on tehtävälistalla tänään illalla. Sopii hyvin, sillä flunssan selättäminen on myös työn alla. Mikäs sen tappaisi paremmin, kuin rauhoittuminen sohvalla jouluelokuvaa katsellen.

Näin helppoa on oikeuttaa itselleen laiskottelu joulun aikaan. Mutta hei, sitähän varten joulu on. Rauhoittumista ja lepoa mielelle.
Kiireestä huolimatta ehdittiin piipahtaa Tuomaan markkinoilla, mihin olin toivonutkin tänä vuonna pääseväni. Olihan siellä joulutunnelmaa kylmästä viimasta huolimatta. Kahvi lämmitti mukavasti ja löytyipä sieltä muutama oikein kiva joululahjakin, sekä itselle herkkuja. Keskustan jouluvalot olivat myös näkemisen arvoiset ja omiaan kohottamaan joulumieltä.

En voi uskoa, että joulukuu on edennyt näin vauhdilla ja nyt todella ollaan jo joulun kynnyksellä. Viimeiset lahjat pakettiin ja huomenna nokka kohti lakeuksia ja toivon mukaan valkoista joulua. Ennen kaikkea odotan kuitenkin läheisten ihmisten näkemistä ja yhteistä olemista, siitähän joulussa on kyse. Ja ehkä ihan vähän hyvästä ruuastakin. Vaikka tahtoisin viettää joulun myös poikaystäväni kanssa ja tulisi se joulu varmasti täällä pääkaupunkiseudullakin, niin minulle se aito ja oikea joulu tulee kuitenkin vain kotona. Vaikka sielläkin asiat ovat toki muuttuneet eikä se aivan tarkalleen ole se lapsuuden joulu, niin pääpiirteittäin perinteet ovat kuitenkin ne samat ja niissä vain on se joulun taika.

"Joulu tullessaan, tekee taikojaan,

on kuin vuosia ei olis ollutkaan."

Tuo on yksi aivan mun lempijoululauluista ja erityisesti tuo säe kolahtaa joka kerta, koska se vaan on niin totta. On yllättävän helppoa palata sen pikku-Tessan saappaisiin, muistaa miltä joulunodotus silloin tuntui. Erityisesti aatonaatto kuusenkoristeluineen ja nukahtamisvaikeuksineen ovat jääneet mieleen ja on hassua huomata, miten samalla tavalla sitä edelleen odottaa sitä aattoaamua. Joulupukin vierailu ei vanhemmiten ole ehkä se asia mitä niinkään jännittää, mutta kaikkea sitä muuta odottaa aivan yhtä tohkeissaan, kuin silloin pienempänä. Ja mä rakastan tätä näin. Mä en halua ikinä kasvaa siihen "en usko jouluun se on pelkkä kulutusjuhla" -kastiin, sillä onkohan näistä ihmisistä yksikään todella kokenut joulua koskaan, oikeasti kokenut sen mitä se pohjimmiltaan on? 

      

Olen minäkin kuluttanut, nimittäin joululauluja. Ja spotify maksaa, joten onhan tämä nyt yhtä kulutusjuhlaa ja kaupallisuutta koko joulu. 

Rakastan sitä silti. 

"Taas tultiin jouluun..."

"... ja riemuita saa."

Näin alkaa yksi mun suosikkijoululauluista. Joka kerta tuon kuullessani mietin, miten hyvin tuo lause kiteyttää niin monta ajatusta ja tunnetta yhteen. Helpotus siitä, että vuosi on taas mennyt. Ylpeys siitä, että vaikeuksista huolimatta olen selvinnyt siitä vuodesta. Riemu edessä häämöttävästä joulunajasta. Päätös yhdelle vuodelle ja sen kokemuksille, mutta samalla uusi alku uudelle vuodelle ja sen tarjoamille mahdollisuuksille.

Tärkein muistutus itselleni on kuitenkin tämä kohta; "..on toivottavaa, että jouluilon jälkeen vielä iloita vois." Koska vaikka joulunaika on ihanaa, niin toivon itseni ja muiden voivan kokea samaa iloa ja onnea myös muina vuodenaikoina. Tehdäänhän niin?

Vielä on kuitenkin hetki aikaa nauttia täysin rinnoin jouluvalmisteluista. Meillä se on sisältänyt viimeisten päivien sisällä piparien tuoksua ja tonttuhommia paketoinnin parissa. Tänään paistettiin yön yli imellytetty perunalaatikko ja tietenkin vähän maistettiin jo. Onnistunutta oli. Parasta on kuitenkin ollut yhdessäolo ja tekeminen. Kaikki te joiden kumppani pelaa jotain tiedätte varmasti mistä puhun. Kun se toinen on kerrankin läsnä tässä ulottuvuudessa, niin sitä on joulun todellinen henki.

Hyviä uutisia

Vihdoin on loppunut raastava odotus ja epävarmuus tulevasta. Enää ei tarvitse kaavailla suunnitelma B:tä eikä päivitellä, että mitä jos. Sillä se on nyt varmaa; minä lähden opiskelemaan! Kolmen ja puolen vuoden päästä musta pitäisi tulla valmis sosionomi.

Helpon takana ei kouluunpääseminen itselläni ollut, mutta nyt on helpottunut ja hyvä olla. Pääsee ikäänkuin jatkamaan elämää tästä välivaiheesta, jossa en oikein tiennyt kuka olin tai mihin menossa. Nyt kaiken masentelun, itsetutkiskelun ja pääsykoerumban jälkeen on löytynyt jokin suunta, ja se tuntuu todella ihanalta. Oli se suunta sitten oikea tai väärä, niin en pelkää seurata sitä, sillä ainakin nyt ollaan menossa johonkin. Tuntuu todella kummalliselta, että kaiken sen yrittämisen jälkeen pääsinkin sisään näin helposti. Helpolla tarkoitan, ettei tarvitse odotella edes varasijoilta pääsyä, vaan se opiskelupaikka ihan todella on nyt varmasti mun. Uskomatonta. Todella lämpimästi onnea teille kaikille muillekin, jotka tänä syksynä saitte opiskelupaikan, ihan huikeeta! Ja teille jotka ette; teidänkin aika koittaa vielä, ei saa lannistua. Itse en noudattanut omaa ohjettani, ja hiukan masennuin kun yrityksestä huolimatta en vain saanut paikkaa. Lopulta kuitenkin uskon että kaikella tällä, että pääsin sisään vasta nyt, keräsin kokemusta erilaisista työpaikoista, jouduin kesällä käymään pohjalla ja todella miettimään omaa suuntaani, on jokin merkitys. Pettymysten kautta voittoon ja tässä sitä ollaan, suuntaamassa innolla kohti uusia haasteita ja myös niitä uusia pettymyksiä.

Kyllä se yritys lopulta palkitaan. Älkää luovuttako, uskokaa itseenne.

Ihanaa marraskuun viimeistä jokaiselle! Huomenna siirryn virallisesti siihen moodiin, missä kuunnellaan ainoastaan joululauluja, juodaan litratolkulla glögiä, tunnelmoidaan kynttilänvalossa ja nautitaan täydestä sydämestä tästä vuoden kauneimmasta ajasta. Koska tykkäsit siitä tai et, niin tämä vaan on sitä. Ihmisen parasta aikaa.

Cute shoes

Mun pakkomielle kenkiin, erityisesti lenkkareihin, on edennyt siihen pisteeseen, että kenkiä tulee väijyttyä vaikken yhtäkään paria oikeastaan tarvitsisi lisää. En siis voinut itselleni mitään, kun näin alessa nämä taatusti maailman söpöimmät kengät. Mukavat ja nätit jalassa, ja mikä parasta, ei nauhoja solmittavana.

Pelkkää rakkautta.

Ensimmäinen lokakuuta

Vapaapäivä, mikä ihana tilaisuus viettää omaa aikaa, ihan vaan kotona. Erityisesti viime viikon pelkkien iltavuorojen jälkeen on rentouttavaa saada päättää koko päivän ohjelma itse, ilman että tietää koko ajan takaraivossaan, että kohta täytyy mennä. Sääkin suosii taas ja tarjoaa meille parasta syksyn antia, mistä inspiroituneena kävin heti aamupäivällä ulkoilemassa. Teki todella hyvää, ja sen jälkeen oli mukava tulla kotiin syömään ja hautautua sohvalle TTK:n pariin. Arjen luksusta oli myös lenkin jälkeen käydä kunnolla suihkussa ja vihdoin pestä hiukset, mitä en kyseisten iltavuorojen takia ole jaksanut/ehtinyt viime päivinä tehdä. Seuraavaksi voisin vähän lueskella esivalintakokeen materiaaleja, kokeeseen kun ei ole kuin reilu viikko aikaa. Vähän jo jännittää, mutta sen verran konkari olen jo tuon kokeen tekemisessä, että jännityksen takia se ei enää voi mennä pieleen. Nyt vaan luen ja kertaan niin hyvin, että saan mahdollisuuden päästä kaikkiin hakukohteisiini. Motivaatiosta se ei jää kiinni.

      Loppupäivän taidankin ottaa rennosti, valmistautuen huomisen aamuvuoron haasteisiin. Taas on uutta ja jännää edessä, toivon mukaan paremmalla menestyksellä ja koulutuksella kuin viimeksi.
      Pääsen myös illalla kuulemaan poikaystävän kokemuksia ensimmäiseltä harjoittelupäivältä. Toisaalta kätevää, että samassa taloudessa on jo yksi opiskelija, jolta saa vähän vihjettä, että mitä se ammattikorkeassa opiskelu oikeastaan on. Mutta oon myös todella mielissäni siitä, että hänellä alkoi vihdoin se harjoittelu, sillä itse töissäkäyvänä aloin jo tympääntyä siihen hänen kotona lusmuiluunsa. Kuitenkin kun koulua on vain se viisi päivää viikosta ja niistä sattui kolmekin olla vapaapäiviä ja ne loput "koulupäivät" parin tunnin mittaisia, niin kyllä tähän touhuun jotain oikeudenmukaisuutta kaivattiinkin. Mihin jäi se "opiskelu on rankkaa", kun ei sielä koulussa näköjään nykypäivänä edes juuri käydä. Ainakaan hänen koulussaan, haha. Hmmm.

Muisto kesältä

Ihan kesän alussa, samalla reissulla kun kiertelimme Tammisaaressa, poikkesimme myös Mustion linnan alueella. Jostain syystä unohdin kokonaan julkaista nämä kuvat, mutta mikäs sen parempaa kuin jakaa nämä nyt, ja muistella tuota lämpöä ja auringonpaistetta tällaisena kirpsakkana syyspäivänä. 

Tuo linnan alue on kyllä aina yhtä ihana kiertää. Tulee muistoja mieleen vuosien takaa. Tämä lapsekas mieli kaipaa edelleen peikkometsää. Ja ihan kuten silloin pienenä, lummepolulle en saanut tälläkään kertaa mennä. Silloin sen kielsi äiti, nyt poikaystävä, mutta syy on sama; se on kuulemma vaarallista. En ymmärrä, sehän on vain hauskaa kun reitti vähän keinahtelee siinä kulkiessa.

Kyllä kesän aikana tuli taas huomattua, kuinka mukavaa ihan oman kotimaankin sisällä on matkailla ja tutkia paikkoja.

Itseä etsimässä

Vähän syystunnelmia kuvien kautta. Olin ajatellut kuviin hienoa syksyn lehtien väriloistoa, mutta ilmeisesti ainakin kyseisessä lokaatiossa oli sille liian aikaista. Eipä se loppujen lopuksi haitannut, sillä saatiin siitä huolimatta kiva tunnelma näihin kuviin. Mikä on suoranainen ihme, sillä itse en ole parhaimmillani kameran tuolla puolen, eikä poikaystävä sen takana, ainakaan henkilökuvauksessa. Tiimityöllä voittoon. Syksy on tuonut mukanaan tietoisuuden siitä, että kouluun hakeminen olisi taas ajankohtaista. Hakea mä aion, mutta aiemmat pettymykset kolkuttelevat takaraivossa. Täytyisi saada raavittua motivaation rippeitä kasaan, että olisi tälläkin kertaa edes jotain mahdollisuuksia. Vähän lohtua antaa se, että sattumalta koulutuksia erittäin avoimin mielin selaillessani löysin yhden paikan, joka jotenkin kolahti heti. Tuli semmonen kotoisa olo, että okei, tämä voisi olla se mitä mä oon yrittänyt löytää. Haku kyseiseen paikkaan on kuitenkin vasta keväällä, joten annan ajatuksen muhia sinne saakka, ja katsotaan mihin elämä tällä välin kuljettaa. Koulupaikan ja ammatinvalinnan ohella on tullut mietittyä montaa muutakin suurempaa kysymystä, ja sitä, että kuka mä oikein olen ja minne olen menossa. Isoja kysymyksiähän ne on, eikä niihin todellakaan ole helppoa löytää vastauksia. Noiden asioiden kohtaaminen on toisaalta pelottavaa, mutta loppujen lopuksi olen kokenut sen myös helpottavana, että niitä on todella pysähtynyt miettimään. Enemmän tai vähemmän ne kuitenkin pyörivät taustameluna mielessä, mutta niiden kohtaaminen ja käsittely tekee niistä vähän pienemmän mörön.
      Monissa näissä asioissa vastaus ei ole tullut eteen heti, mutta olen työstänyt sitä sitten sen kautta, että mitä en ainakaan halua elämältä ja sen osa-alueilta. Siihen on jotenkin paljon helpompi vastata. Ja vaikkei kaikki vieläkään ole ihan selvää, niin en pelkää tulevaa tai muutosta niin paljon. Ymmärrän myös sen, että monesti muutoksen eteen on tehtävä itse töitä ja otettava se ratkaiseva askel, eikä jäädä toivomaan parasta tai odottaa muiden tekevän päätöksiä puolestani. Jotkut asiat tapahtuvat omalla painollaan kun on niiden aika, toisinaan on potkittava vauhtia itse, että pääsee sinne minne tahtoo. Lopulta elämän isot valinnat on vaan uskalluksesta kiinni. Mikä olisi pahinta, mitä voi tapahtua?