Ihan hassua, että pari vuotta sitten en juonut ollenkaan kahvia. Pidin kyllä sen tuoksusta ja mausta esimerkiksi karkeissa tai leivonnaisissa, mutta itse kahvia en saanut millään kurkustani alas. Ensimmäinen tosissaan tehty yritys oppia juomaan kahvia oli muistaakseni lukion viimeisenä vuonna jollakin koeviikolla, kun tuntui ettei energiaa meinannut riittää ollenkaan omasta takaa. Se oli myös ensimmäinen kerta ikinä, kun keitin itse kahvia kahvinkeittimellä, mikä saattoikin olla syy siihen, että tuo kahvinjuontikokeilu jäi tasan siihen yhteen kertaan.
Noihin aikoihin tuli vietettyä todella paljon aikaa täällä Espoossa poikaystävän luona, ja minua tottakai kierrätettiin jos missäkin kyläilyillä niin sukulaisten kuin kavereidenkin luona. Pakkohan siinä oli opetella juomaan kahvia edes sen verran, että sai vierailulla sen kupillisen sisuksiinsa mukisematta. Tosiasia kun vaan on, että kylään on paljon helpompi mennä kahvinjuojana kuin hankalana asiakkaana, jolle täytyy yrittää keksiä jotain muuta tarjottavaa. Itse olin aina ihan todella okei senkin kanssa, että sain kahvin sijaan lasillisen vettä kun muuta ei ollut tarjolla. Mitä en kestänyt, oli se tuskainen ilme meitä kestitsevien ihmisten kasvoilla, kun heitä selkeästi hermostutti, ettei kahvin sijaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin hanavesi.
Vähitellen kahvinjuonnista alkoi muodostua lähes päivittäinen tapa. Vaikka en vieläkään ole aivan varma pidänkö ihan tavallisen kahvin mausta, niin kahvihetkistä on muodostunut ihan mun päivien lempparihetkiä. Jotenkin se on vaan tosi rentouttavaa nauttia kupillinen kahvia ja ehkäpä jotain hyvää sen kaverina, ja parasta on, jos sen kahvin saa nauttia hyvässä seurassa höpötellen.
Oon kuitenkin huomannut, että vaikka olisin yksinkin, niin sen kahvikupillisen nauttiminen on sellainen rauhoittumisen ja rentoutumisen hetki. Myös töissä kahvia juodessa on tuo sama fiilis, ja niin kiireisiä kuin meidän vuorot välillä osaa olla, niin se on jo ihme. Vaikka aina siinä on se riski, että asiakas tulee töissä keskeyttämään mun kahvihetken, niin jotenkin se lämmin kuppi kädessä työtkin tuntuu edes hetken vähemmän ahdistavilta ja stressaavilta.
Kuvat on lauantailta, kun käytiin Jussin kanssa nauttimassa cappuccinot ja pala kinuskikakkua Fazerilla. Kaikille herkkusuille vinkkinä, tuo kakku todella oli sitä mitä lupasi. Kinuskia, ja vielä vähän lisää kinuskia.
Jouluvaloissa vaan on sitä jotain. Huolimatta siitä, että joulu on jo ohi. Huolimatta kylmyydestä, vesisateesta ja pimeydestä, nuo valot tuovat pienen ripauksen lämpöä Helsingin viimaisille kaduille ja toivottavasti myös ihmisten mieliin.
Olin tarkoituksella varannut pöydän vähän hienommasta paikasta ihan jo vaihtelunkin vuoksi, mutta myös siksi, ettei oikein kunnolla olla ehditty juhlistaa Jussin kouluunpääsyä. Itse en ollut kyseisessä ravintolassa ennen käynyt, mutta Jussi oli kehunut paikkaa ja se sijaitsi keskustassa sopivan kävelymatkan päässä, joten se sopi meille oikein hyvin.
Voin kyllä todella lämpimästi suositella Kiilaa treffipaikaksi. Erillinen baaripuoli vaikutti myös todella sopivalta esimerkiksi, jos lähdetään kaveriporukalla lasilliselle tai toisellekin. Baarin puolella tarjoiltiin myös burgereita, jotka nekään eivät kuulostaneet ollenkaan hassummilta, joten täytyy joku kerta laittaa testiin nekin.
