Tulin nyt vaan heittämään jotain elonmerkkiä tänne blogiin. Huh kuinka kauan on jo viime kerrasta, kun mua on täällä näkynyt! Viime viikonloppu oli täysi kaaos, mulla oli niin paljon tekemistä, että hyvä kun jaksoi nukkua välissä. Hääkuvat on nyt sen urakan jäljiltä sitten muokattu ja ainakin se tuo vähän lisää löhöilyaikaa seuraavaan viikonloppuun. Toivon mukaan saan myös vähän nollata koulupaineita, tällä hetkellä keittää nimittäin reilusti yli. En tajua miten oon joskus voinut väittää ennen koetta, etten osaa mitään. Mähän oon osannut hyvänen aika aivan kaiken! Toisin on nyt. Huomenna edessä matikan testi (luojan kiitos vaan testi eikä neljä tuntia kestävä koe!) ja en osaa mitään. En_yhtään_mitään. Niin kirjaimellisesti kun sen voi vaan ottaa.
En tajua miten voinkin olla näin pihalla kaikesta, vaikka oon ollut joka tunnilla ja muutenkin yrittänyt panostaa edes siihen vähään, mikä on mennyt ymmärrykseen asti. Nyt oon sitten yrittänyt paniikin, turhautumisen ja kiukun sekamelskassa yrittää oppia edes joitain perusasioita. Tein uudestaan tehtäviä helpoimmasta päästä, kunnes tajusin, etten mä edes tee niitä uudestaan. Ei me olla läksyissä kajottu niihin helpoimpiin, lasten leikkiä sellaset, suoraa vaan sinne vaikeimpiin tehtäviin kun me ollaan niin hyviä! Onko ihme kun suurin osa läksyistä on jäänyt tekemättä, lähinnä sen takia etten osannut edes aloittaa, koska tehtävänanto oli jotain ufoa matikkakieltä. Rukoilen ja toivon, että siinä testissä olisi edes yksi säälipistetehtävä, jonka mä osaisin. Ja yksikin YO-tehtävä, niin taidan kuolla.
Antakaa anteeksi tää matikkapurkaus. Helpotti edes hetkeksi, kun sai avautua. Mutta oli mulla jotain oikeeta asiaakin. Tai ei mitään sen ihmeellisempää, kuin että tulin lupailemaan pian uusia postauksia. Tällä viikolla varmasti tulee jotain, ehkä kysymyksien vastaukset esimerkiksi. En oo suunnitellut tekeväni mitään järkevää viikonloppuna, joten silloin ainakin on aikaa panostaa blogiin. Nöyrimmät anteeksipyynnöt vielä tästä hiljaisuudesta! Toivon mukaan kovin moni lukija ei sen takia ole lähtenyt.
Nyt sitten tästä pitäis jatkaa enkun kirjan ääreen. Huomenna sanari (kiitos kaikille että pitääkin olla samana päivänä sen matikka kidutuksen kanssa!) ja oon onnellinen ja ylpeä siitä, että tajusin ja jaksoin vaivautua lukemaan vähän jo eilen, eiköhän ne sanat nyt muistu jo aika helposti mieleen.
Huh, kylläpä tuli koulu- ja angstipainotteinen postaus. Pahoitteluni siitä. Ja pahoittelut myös tästä jatkuvasta anteeksipyytelystä, mahtaa olla raivostuttavaa.
Anteeksi.
Päätin pitkästä aikaa laittaa pystyyn kysymyspostauksen! Musta on kiva vastailla teidän laittamiin kysymyksiin ja ennen kaikkea tein tämän siksi, ettei mulla oikein ollut muuta postausideaa. Kuvia ei ole, lisää ei ehdi ottaa eikä edes viitsi, kun tietää mikä määrä niitä hääkuvia odottaa edelleen muokkaajaansa. Ne pitää mut kiireisenä hetken aikaa, koska hääpari siellä niitä jo kovasti odottelee, joten viikonloppuna pitäisi jaksaa kääriä hihansa ja urakoida ne valmiiksi. En myöskään yhtään vähättele koulun työmäärää, mikä sekin osaltaan vaikuttaa vapaa-ajan hupenemiseen. Yritän tästä huolimatta välttää tämän blogin kuolemisen, joten ainakin nyt hääkuvia on pian tiedossa jos ei muuta.
Ja tosiaan laittakaa niitä kysymyksiä tulemaan paaaaaljon! En laita mitään aikarajaa, teen vastaukset kunhan kysymyksiä on tullut tarpeeksi. Niin ja tietty jos kysymyksiä ei tule kuin muutama, niin en tee niistä erikseen postausta vaan vastaan kommenteissa, järkevämpää niin.
Edellisen kysymyspostauksen vastaukset löytyvät täältä, niin voitte katsoa mitä on jo kysytty. Tietenkään sekään ei haittaa vaikka samojakin kysymyksiä tulee kuin viimeksi, vastaan niihinkin ihan mielellään. :-)
Kauheesti aikaa tuhraantunut tälläsen lyhyen tekstin kirjottamiseen! Mun piti äkkiä vaan tulla tekemään tää ja mennä sitten lukemaan ruotsin sanariin, mutta näin tässä taas kävi. Itsekuri ei oo mun toinen nimi, eikä kyllä liioin innokas ruotsin opiskelijakaan. Plääh, kai sitä on pakko mennä loppuillaksi nenä kiinni kirjaan, niin että muutama sana edes jäisi tuonne pääkoppaan.
Ja ettette vaan unohda...paljon kysymyksiä kommenttiboksiin ;-) Kiitos!♥
Olin tyystin unohtanut nämä kuvat. Oon niin tohkeissani muokkaillut vaan niitä hääkuvia, ettei muistunut mieleen, että otin tuolla reissulla muitakin kuvia. Nämä kuvat on Porista joltain edelleen toimivalta majakalta. Oikeesti noi maisemat tuolla Porissa, vau! Olis se vaan eri juttu asua tuolla meren rannalla, kun täällä suht lähellä Rantatöysänjärveä.
Me käytiin myös Yyterissä ja mua harmittaa, etten raahannut kameraa sinne rantaan, koska se oli ihan huikee! En oo koskaan nähnyt niin paljon auringonpalvojia kerralla jos ei Turkin reissua lasketa. Kelpas maata siellä Yyterin sannoilla Bieber-pyyhkeen päällä ja nauttia lämmöstä. Sain ihan kelpo rusketuksenkin, enkä edes palanut!
Voi miten mulla on ikävä kesää, vaikka tässä on vasta yksi päivä oltu takasin koulunpenkillä. Oikeesti vaikka en edes tehnyt mitään niin huomattavan ihmeellistä koko kesänä, niin näin jälkikäteen ajatellen mulla oli hyvä kesä.
Joskus muutama kuukausi sitten en olisi voinut uskoa, että sanon näin, mutta mulla on ikävä meidän näytelmäharkkoja. Mä en ikinä osaa nauttia mistään siinä hetkessä, vaan angstaan kunnes se onkin jo ohi ja tajuan, että mä oikeesti tykkäsin siitä ajasta. Ootan jo innolla sitä kun kokoonnutaan porukalla kattomaan Kuula-näytelmän taltiointi. Ainakin niin me silloin sovittiin.
Mulla on ikävä sitä, että mietin päivällä mielessäni minkä leffan katsoisin illalla. Valinnanvaikeuden yllättäessä tein kompromissin ja katoin samantien kaksi leffaa. Saan mä tietty leffailtoja viettää nytkin, mutta vaan viikonloppuisin. Ei se oo sama kuin mun kesäinen joka ilta on leffailta-periaate.
Mä kaipaan jopa mun kotitöidentäyteisiä kesälomapäiviä. Sitä, kuinka mä laitoin kellon herättämään, että mulla olisi enemmän aikaa tehdä hommia ennen kuin äiti ja iskä tulee kotiin ja sitten ei taas enää huvita. Mä nautin varsinkin niistä päivistä, kun mun tehtyjen töiden listalla oli tosi monta merkintää ja kun mun kädenjälki oikeesti näkyi heti kun tuli ovesta sisään. Tykkään työstä, missä voi nähdä oman työnsä tuloksen nopeasti.
Onneksi mä saan vielä nauttia kesäloman tunteesta vielä sen verran, että vanhat Salkkari-uusinnat ja Suurin pudottaja pyörii edelleen telkkarissa. Ilman niitä ei oo kesää! Salkkarit oli ennen niin paljon parempia ja on ihan mahtavaa, että noita vanhoja jaksoja tulee telkkarista kesäisin. Kari on paras.♥
Suurin pudottaja taas on vaan ehkä maailman innostavin ja motivoivin ohjelma ikinä. Oikeesti mä alan aina sitä katsoessani melkein toivoa, että olisin niin ylipainoinen, että saisin osallistua ja raataa hiki hatussa kohti parempaa elämää. Tässähän ei siis sinänsä oo mitään logiikkaa, kyllä mä sen tiedän, mutta kukapa ei haluaisi Bobin ja Jillianin valmennettavaksi. Kukapa ei haluaisi taistella oman terveytensä vuoksi ja nähdä onnistuvansa jossain. Onko joku, joka ei haluiaisi saavuttaa tavoitteitaan, oppia arvostamaan itseään ja elämää sekä motivoida niin monia ihmisiä tekemään samoin ja muuttamaan elämäntapojaan parempaan suuntaan. Kyynelkanavat ei oo oleillu tyhjänpanttina kun oon tuota katsonut, sen voin kertoa.
Ikävä on kesää, muttei sitä nyt vaan takaisin saa. Syksy tulee ja tuo mukanaan pimeää, sadetta, harmautta, luonnon väriloistoa, angstia ja joulun odotusta. Kyllä, mulla se odotus on alkanut nyt jo! Taidan elää vaan kesästä jouluun ja joulusta kesään. Kaikki siinä välissä on ihan jees, mutta mitään mä en odota niinkun noita kahta. Paitsi ehkä tällä hetkellä syyslomaa.. Mä niin vihaan tätä huonon omantunnon tunnetta, joka pistelee mun sisällä siitäkin huolimatta, että kaikki läksyt on jo todellakin tehty. Tästä ei voi stressitaso taas enää nousta kuin ylöspäin. Huomaa, että koulu on alkanut. Onnellisia on ne, joilla vielä on lomaa jäljellä. Nauttikaa, kun vielä voitte! :-)
Lisää kuvia Karjaan reissulta. Vaikkakin nämä kuvat on kylläkin otettu Lohjalla, Vivamossa. Oisko se ollu viime syksynä kun käytiin tuolla viimeksi. Tällä kertaa päästiin myös näkemään yksi niiden näytelmistä. Kieltämättä se oli ihan hienoa, kun se näytös oli ulkona ja yleisön piti vaihtaa paikkaa aina välillä ja näytelmä jatkui siitä sitten uusissa puitteissa.
Ainut mikä vähän vaivaa, oli se näytelmän aihe. Tai siis, niinkun varmaan voi arvata niin käsikirjotus oli Raamatusta. Mulla ei sinänsä oo mitään sellasta vastaan ja kuulun kyllä kirkkoon, mutta en mä tiedä, ei se vaan oo se mun juttu. Ehkä mä oon vähän sellanen "en usko ennen kun nään omin silmin"-tyyppi, että ehkä siksi mulla on vähän vaikeuksia ottaa tosissaan kaikkea mitä Raamatussa sanotaan. Ironista onkin, että sain keväällä todistukseen 10 uskonnosta ja mun äiti on seurakunnan työntekijä.
Mutta tälläsen munkin kaltasen tyypin, jota oikeen ei nappaa toi uskontohössötys, niin täytyy myöntää et toi on hieno paikka. Eikä siellä niin paljon sitä Raamattu-juttua tuputeta, etteikö toi olis näkemisen arvonen paikka.
