Porin maisemia ja kesän ikävöintiä

         Olin tyystin unohtanut nämä kuvat. Oon niin tohkeissani muokkaillut vaan niitä hääkuvia, ettei muistunut mieleen, että otin tuolla reissulla muitakin kuvia. Nämä kuvat on Porista joltain edelleen toimivalta majakalta. Oikeesti noi maisemat tuolla Porissa, vau! Olis se vaan eri juttu asua tuolla meren rannalla, kun täällä suht lähellä Rantatöysänjärveä.
   Me käytiin myös Yyterissä ja mua harmittaa, etten raahannut kameraa sinne rantaan, koska se oli ihan huikee! En oo koskaan nähnyt niin paljon auringonpalvojia kerralla jos ei Turkin reissua lasketa. Kelpas maata siellä Yyterin sannoilla Bieber-pyyhkeen päällä ja nauttia lämmöstä. Sain ihan kelpo rusketuksenkin, enkä edes palanut!
    Voi miten mulla on ikävä kesää, vaikka tässä on vasta yksi päivä oltu takasin koulunpenkillä. Oikeesti vaikka en edes tehnyt mitään niin huomattavan ihmeellistä koko kesänä, niin näin jälkikäteen ajatellen mulla oli hyvä kesä.
      Joskus muutama kuukausi sitten en olisi voinut uskoa, että sanon näin, mutta mulla on ikävä meidän näytelmäharkkoja. Mä en ikinä osaa nauttia mistään siinä hetkessä, vaan angstaan kunnes se onkin jo ohi ja tajuan, että mä oikeesti tykkäsin siitä ajasta. Ootan jo innolla sitä kun kokoonnutaan porukalla kattomaan Kuula-näytelmän taltiointi. Ainakin niin me silloin sovittiin.
      Mulla on ikävä sitä, että mietin päivällä mielessäni minkä leffan katsoisin illalla. Valinnanvaikeuden yllättäessä tein kompromissin ja katoin samantien kaksi leffaa. Saan mä tietty leffailtoja viettää nytkin, mutta vaan viikonloppuisin. Ei se oo sama kuin mun kesäinen joka ilta on leffailta-periaate.
       Mä kaipaan jopa mun kotitöidentäyteisiä kesälomapäiviä. Sitä, kuinka mä laitoin kellon herättämään, että mulla olisi enemmän aikaa tehdä hommia ennen kuin äiti ja iskä tulee kotiin ja sitten ei taas enää huvita. Mä nautin varsinkin niistä päivistä, kun mun tehtyjen töiden listalla oli tosi monta merkintää ja kun mun kädenjälki oikeesti näkyi heti kun tuli ovesta sisään. Tykkään työstä, missä voi nähdä oman työnsä tuloksen nopeasti.

     Onneksi mä saan vielä nauttia kesäloman tunteesta vielä sen verran, että vanhat Salkkari-uusinnat ja Suurin pudottaja pyörii edelleen telkkarissa. Ilman niitä ei oo kesää! Salkkarit oli ennen niin paljon parempia ja on ihan mahtavaa, että noita vanhoja jaksoja tulee telkkarista kesäisin. Kari on paras.♥
     Suurin pudottaja taas on vaan ehkä maailman innostavin ja motivoivin ohjelma ikinä. Oikeesti mä alan aina sitä katsoessani melkein toivoa, että olisin niin ylipainoinen, että saisin osallistua ja raataa hiki hatussa kohti parempaa elämää. Tässähän ei siis sinänsä oo mitään logiikkaa, kyllä mä sen tiedän, mutta kukapa ei haluaisi Bobin ja Jillianin valmennettavaksi. Kukapa ei haluaisi taistella oman terveytensä vuoksi ja nähdä onnistuvansa jossain. Onko joku, joka ei haluiaisi saavuttaa tavoitteitaan, oppia arvostamaan itseään ja elämää sekä motivoida niin monia ihmisiä tekemään samoin ja muuttamaan elämäntapojaan parempaan suuntaan. Kyynelkanavat ei oo oleillu tyhjänpanttina kun oon tuota katsonut, sen voin kertoa.
    Ikävä on kesää, muttei sitä nyt vaan takaisin saa. Syksy tulee ja tuo mukanaan pimeää, sadetta, harmautta, luonnon väriloistoa, angstia ja joulun odotusta. Kyllä, mulla se odotus on alkanut nyt jo! Taidan elää vaan kesästä jouluun ja joulusta kesään. Kaikki siinä välissä on ihan jees, mutta mitään mä en odota niinkun noita kahta. Paitsi ehkä tällä hetkellä syyslomaa.. Mä niin vihaan tätä huonon omantunnon tunnetta, joka pistelee mun sisällä siitäkin huolimatta, että kaikki läksyt on jo todellakin tehty. Tästä ei voi stressitaso taas enää nousta kuin ylöspäin. Huomaa, että koulu on alkanut. Onnellisia on ne, joilla vielä on lomaa jäljellä. Nauttikaa, kun vielä voitte! :-)