Shoppailua syyslomalla Seinäjoella part 2 ja tällä kertaa perheen kanssa, tuotti yllä näkyvää tulosta. Operaatio kaikin puolin täydellisen talvitakin metsästys oli myöskin ohi, kun Seppälässä tulin ulos sovituskopista hurmioitunut ilme naamallani ja astelin pois liikkeestä talvitakinkokoisen ostoskassin kanssa. Täydellisyys, vaikkei sellaista kuulemma olekaan olemassa. Nyt on. Kuva ei kylläkään anna oikeutta tuolle takille, mutta luulempa, että talvemmalla siitä tullaan näkemään kuvia mun päällä. Sitä odotellessa.
Tällä viikolla oon viettänyt laittoman paljon aikaa kirjastossa. Mutta oikeasti, se on varmaan yksi mun lempipaikoista täällä. Ensinnäkin siksi, että rakastan kirjoja ja lukemista, mutta myös siksi, että siellä saa olla jotenkin enemmän oma itsensä kuin muualla täällä. En mä koskaan ajattele siellä ollessani, että mitäköhän joku nyt ajattelee jos teen näin tai istun tässä tuolissa noin. Vähän kuin olisi kotona. Tällaista paikkaa ei tahdo tältä paikkakunnalta löytyä. Tuntuu että minne meneekin, siellä on aina joku, jolla ei ole muuta mietittävää kuin se miten tyhmältä joku näyttää tai kuulostaa.
Voisin harkita jossain vaiheessa postaavani taas jotain muuta kuin ostoksia. Jonkun silmiin saattaa vaikuttaa, että shoppailen paljon, mutta se on valitettava harhaluulo, ottaen huomioon, kuinka harvoin oikeesti pääsen "kunnon" kaupoille. Joskus melkein hävettää, kun on edelleen käytössä joitain samoja vaatteita, kuin mitä yläasteella.
Viime postauksen jälkeen oon ehtinyt yökyläillä Hanskilla pitkästä aikaa koko kaveriporukalla, käydä uimassa, uhmata flunssaa ja kuntoilla, syödä vähän mitä sattuu, shoppailla Seinäjoella kavereiden kanssa, nauttia jälleen kerran Pancho Villan ruuasta, katsella ikkunasta kun ensilumi sataa maahan ja katsoa elokuvan, jonka oon pitkään halunnut nähdä.
On ollut aivan ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja viettää kunnolla aikaa yhdessä. Vaikka aina jossain keskustelujen lomassa joku on saattanutkin huokaista, että "voi että se ja se koulujuttu pitäis vielä tehdä...", niin oon silti saanut rentouduttua nyt lomalla ihan kunnolla. Oli jo varmaan aikakin pitää vähän taukoa stressistä, pian sitä joka tapauksessa saadaan lisää, kun edessä on jälleen yksi koeviikko. Mutta ei nyt puhuta siitä.
En löytänyt Seinäjoelta oikein mitään, vaikka jälleen kerran sovitin ties kuinka montaa vaatekappaletta. Kuitenkin kaikki mitä mukaan lähti, oli sellaista mitä olin etsinytkin. Ihan onnellinen siis olen, vaikka ääni voi muuttua kellossa taas sitten maanantaina, kun on lähdössä kouluun, eikä vaatekaapissa edelleenkään ole mitään päällepantavaa. Vielä vähemmän nyt, kun silloin jokunen aika sitten siivousvimmassa menin taas heittämään kaikki vähälle käytölle jääneet rievut pois.
Oon aivan täysin rakastunut tuohon T-paitaan ja pipoon. Tekis vaan mieli käyttää niitä koko ajan! En oo oikein koskaan tykännyt punaisesta väristä, mutta tuohon paitaan se sopii. Muutenkin kiva pukeutua johonkin vähän erilaiseen, kuin mihin oon tottunut. Vaihtelu virkistää, mutta en aio unohtaa, että pinkki on aina pinkki.
Katoin eilen tuon Henkien kätkemän ja täytyy sanoa, että vaikka en mikään suunnaton mangan ystävä olekaan, niin toi oli hyvä. Täytyy ihailla Miyazakin mielikuvitusta ja luovuutta. Ja pitkäjänteisyyttä! Musta tuskin olisi piirtämään noin pitkää elokuvaa KÄSIN. Ei voi kun hattua nostaa hänelle.
Syysloma, voi kuinka tätä onkin odotettu! Mitään ihmeellisiä suunnitelmia ei lomalle ole, mutta aion nukkua niin paljon kuin mahdollista ja nähdä kavereita. Siinäpä mulla onkin jo laatutekemistä, joten ihan hyvä loma tulossa. :-)
Tänään oon siivonnut lähes koko päivän. Siivosin oikein kunnolla oman huoneeni pitkästä aikaa ja tämän lisäksi tuli taas järjestettyä vaatekaappi ja karsittua pois ne vaatekappaleet, joita en käytä. Miten oikeesti voi olla mahdollista, ettei kouluaamuina koskaan löydy mitään päällepantavaa, mutta silti sitä vaatetta on siellä kaapissa vaikka kuinka paljon? No, nyt sieltä sentään lähtikin taas jonkun verran pois. Tilaa uusille, jos vaikka tässä viikon aikana eksyis shoppailemaan johonkin ja jos lompakko tekis yhteistyötä mun kanssa. Tuskin nyt sentään tekis, ei se ikinä tee.
Yllä mun eiliset Keskisen shoppailut. Ostin myös valkoisen ihan perushupparin, mutta en jaksanut kuvata sitä. Luultavasti sen ulkomuoto tulee vielä vähän muuttumaankin, kunhan saan jonkun kuningasidean, mitä voisin kangastusseilla siihen taiteilla. Nyt vaan luovuutta peliin, pari ihan kelpo ideaa on jo mielessä pyörinytkin. Mutta tästä lisää, kun lopputulos on valmis.
Anteeksi nyt taas tämän postauksen kuvitus, en ole oikeen ehtinyt kuvaamaan. Toinen syy kuvien puuttumiseen on se, että mun kamerassa, ilmeisesti kennon sisällä, on joku ihme roska. Se tulee näkyviin lähes joka kuvassa mustana pisteenä vasemmassa ylälaidassa ja on niin lähellä kuvan reunaa, että on todella hankala retusoida sitä pois. Kaikkein ärsyttävintä on, että se taitaa liikkua koko ajan, sillä joissain kuvissa (esimerkiksi tuossa yllä olevassa kuvassa) sitä ei näy, mutta kun ottaa seuraavan kuvan, niin siinä se taas on. Oonkin aatellut viedä mun kameran johonkin, missä joku voisi tutkia missä se oikein on ja ottaa sen pois, niin saisin taas innokkaammin räpsiä kuvia eikä tarvitsisi repiä hiuksia päästä, kun se täplä tulee pilaamaan jonkun mestariotoksen.
Yritän kuitenkin pitää tätä blogia elossa mahdollisimman uskollisesti. Ehkäpä nyt lomalla intaannun lähtemään kunnon kuvausreissulle, kun ei tarvitse panikoida tekemättömistä läksyistä eikä mistään muustakaan kouluun liittyvästä. Ja huolimatta siitä pikku vihamiehestä tuolla kennon sisässä.
Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille kaikille joilla se on nyt, nauttikaa! :-)
Mitä ilmeisimmin olin viime postausta tehdessäni todella Popeda-huuruissa, koska en muistanut ollenkaan hehkuttaa mun kauan kadoksissa ollutta arpaonnea! Osallistuin Kristan blogissa Caseapp-arvontaan, jossa palkintona oli, että saa suunnitella itselleen puhelimen kuoret Caseapp.fi- sivustolla. Tottakai osallistuin, eihän sitä koskaan tiedä. Vaikka olin kyllä täysin vakuuttunut, että palkinto menee taas sivu suun. Se menee aina mun tuurilla, vaikka olisin ainut osallistuja!
Noh, voitte varmaan arvata, mitkä oli fiilikset kun viime perjantaina huomasin sähköpostissa uuden viestin (ja tottakai manasin saman tien mielessäni kaikki iänikuiset roskapostit sinne missä pippuri kasvaa) ja luin viestistä lähettäjän nimen. Hetken piti miettiä, että kukas tämä henkilö nyt onkaan, kunnes tajusin. Mä voitin! Minä voitin! Kaikkien niiden turhaan osallistuttujen arvontojen jälkeen, onnetar oli vihdoinkin suosiollinen mulle. Mun pikkuveli voi sitten kertoa siitä kuinka hihittelin onnessani ja hypin ympäri taloa.. :-D
Söihän se suurimman osan mun sunnuntaipäivästä, kun istuin tietokoneen ääressä ja mietin, että millaiset kuoret mä nyt oikein haluaisin. Päädyin lopulta tuollaiseen kollaasiin, missä on kaikkea mulle tärkeää ja pinkkiä.
Tänään sitten tuli paketti postissa, enkä voinut olla hymyilemättä, kun näin lopputuloksen. Kuori pääsi heti käyttöön ja on just niin täydellinen kuin halusinkin. I'm in love!
Samoin olen rakastunut tähän biisiin. Ja sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä biisin esittäjän kanssa. Mun silmät ei pudonneet päästä enkä lakannut hengittämästä, kun viimeisimmässä Junior Masterchefissä yhtäkkiä Isac ilmesty ruutun. En, kunniasanalla.
Vaikka on pimeetä ja kylmää, niin pienet asiat tuo valoa ja lämpöä. On ihan mahtavaa vetää villasukat jalkaan ja lojua useita tunteja peittoon kääriytyneenä hyvää kirjaa lukien. On mahtavaa vähän hienostella ja esittää coolia juomalla teetä, vaikka muulloin tuskin koskaan sitä juon. Kunnolla tehtyjen läksyjen jälkeen tuntuu ihan mahtavalta, kun voi vaan ottaa rennosti ilman huonoa omatuntoa.
Viikonloppu oli aivan ihana ja paras pitkään aikaan. Sukulaisten kanssa vietettyä aikaa ei korvaa mikään ja on maailman hienointa rakastua uudelleen johonkin, mikä on pitkän aikaa ollut unohduksissa. Onneksi äitilläkään ei varmasti ole mitään sitä vastaan, että Pate on mun uusi poikaystävä. Ai miksei ole? Höh. Lohduttauduin ruokaan, eikä sekään todellakaan pahaa ollut. Pancho Villaan voi aina luottaa!
Viis pienestä flunssasta, mut tekee onnelliseksi lämmin sauna ja yllättäen radiossa soiva ihana biisi. Kunnon löyly ja hieman nostalgian pintaan tuomia tunteita, ja ollaan lähellä täydellisyyttä. Musta tuntu vähän aikaa sitten, että mä olin ihan hukassa, enkä oikein tiennyt mitä ajatella mistään. Annoin itelleni luvan olla, kyllähän ne asiat joskus hoituu omalla painollaan. Ollaan sitten hukassa siihen asti, kunnes nähdään taas tulla sieltä pois. Kaikki on hyvin, enkä voi lakata ihastelemasta mun juomapullon ihanan pinkkiä väriä.
Mulla ei ole oikein itselläkään käsitystä, mistä yllä oleva teksti tuli. Älkää siis syyttäkö itseänne, jos ette ymmärrä.
