Olipas eilen ihana päivä. Lähdettiin aamupäivästä Seinäjoelle porukalla, johon kuului minä, äiti, iskä, pikkuveli ja sen yksi kaveri. Ensimmäiseksi suunta kävi kaupoille, joista kaikista ihanuuksista huolimatta sain oikein hakemalla hakea jotain ostettavaa. Mikähän mun ongelma oikeesti on, kun en meinaa enää koskaan löytää mitään kivoja vaatteita, vaikka käväisen joka liikkeessä vähintään kymmenen vaatekappaleen kanssa sovituskopissa. Liian itsekriittinen, nirso vai vaan henkilö jota ei tunnu pukevan yhtään mikään? Joka tapauksessa esittelen nuo ostokset (+ Tampereen ostokset, hyvänen aika oonko ees maininnut täällä mitään lukion kevätretkestä Tampereelle??) joskus tulevaisuudessa.
Syömässä käytiin Pancho Villassa ja tilasin samaa mitä viimeksikin tuolla käydessäni, juustohampparin. Vaikka listalta ois löytynyt vaikka mitä muutakin hyvää, niin pitäydyin tutussa annoksessa, koska harvoin tulee tuolla käytyä ja toi annos vaan on niin hyvää. Mahat täynnä pyörittiin sittariin ja koska alko jo pikkuhiljaa hiukoa (not) niin ostettiin vielä jätskit ennen kuin suunnattiin takasin keskustaan ja elokuvateatterille. Pojat, joihin siis iskä lukeutuu mukaan haha oli menossa kattomaan Fast and Furious 6 ja päätettiin sitten äitin kanssa mennä myös elokuviin. Vaihtoehtja ei niin kauheesti ollut, joten päädyttiin kattomaan Identity thief. Tykkäsin kyllä, mutta miksen olisi, kun oon muutenkin niin hurahtanut komedioihin.
Poikien elokuva kesti vielä puoli tuntia kun me jo oltiin katottu omamme loppuun, niin käveltiin siinä kaupungilla ikkunashoppaillen ja jotenkin joku kumma taikavoima johdatteli meidät Coffee houseen vaahtokarkkikaakaoille. Musta tuntuu että meidän reissu oli aika paljon syömistä syömisen perään ja voi olla että siksi se olikin niin kiva. Se ainakin kertoo jotain, että kaikki kuvat Seinäjoelta liittyy jollain tapaa ruokaan.
Ruokataivaasta huolimatta pääkopassa ajelehti koko eilisen päivän omantunnontuskat siitä, että senkin ajan olisi voinut käyttää hyödyksi ruotsin kokeen suhteen. Heräsin aamulla huokaisten hetkeksi helpotuksesta tajutessani yöllisen ruotsinkoepainajaisen olleen tosiaan vaan unta. Huokaus jäi kesken kun tajusin, ettei mulla oikeesti ookkaan aikaa kun tämä päivä lukea siihen kokeeseen ja kun kirjan avatessani tajusin osaavani.. en oikeastaan yhtään mitään. Mulla ei oo enää mitään kykyjä jäljellä ruotsissa, kun yläasteaikoina tuntui, että se oli paljon helpompaa kuin englanti. Paha merkki, kun huonosta enkun kielen taidostani huolimatta se tuntuukin yhtäkkiä olevan ruotsia helpompaa. Motivaatio enkun kanssa on korkealla, ruotsissa nollilla. Enkun tunneilla tuntuu, että oikeasti opin asioita, ruotsin tunneilla lasken minuutteja tunnin loppuun. Voisko myös opettajalla olla jotain vaikutusta motivaatioon? Jag gillar inte svenska.
Viimeinkin sain aikaiseksi tehdä tämän lupaamani postauksen. Kuvat on siis viime viikonlopulta ja osa tältä viikolta, kun kuvailin ulkona. Viime viikonlopulta olisi hirveästi enemmänkin kuvia, mutta valitettavasti en voi niitä tänne laittaa, koska niissä kuvissa näkyy ihmisiä, enkä ole kysynyt heiltä lupaa käyttää näitä kuvia. Niiden paikalla siis on noita torstaisia kuvia, joissa näkyy miten tää luonto alkaa kans heräillä kesään. Oikeesti en voi uskoa että nyt on kesä! Koulua on tasan kaksi viikkoa jäljellä ja sitten olisi tiedossa kauan odotettu ja mun mielestä ihan ansaittukin loma. Kamalan nopeasti se eka vuosi on lukiossa mennyt, vaikka ite ainakin ajattelin että mulla on ikuisuuksia miettiä lukion aikana, että mitä aion seuraavaksi elämälläni tehdä. Pian on kuitenkin jo yksi kolmasosa tuosta ajasta käytetty, eikä mulla edelleenkään oo harmainta aavistusta mitä aion tulevaisuudessa. Pikkuhiljaa se alkaa pelottaa ihan tosissaan. En haluaisi tehdä hätiköityä päätöstä ja lähteä opiskelemaan jotain, mihin kiinnostus lopahtaa viikon jälkeen. Toisaalta taas en halua kuluttaa koko mun elinaikaa sen miettimiseen, että mitä mä haluan tehdä. Mulla on kyllä kiinnostusta moneen alaan, mutta ne on kaikki oikeastaan sellaisia luovia aloja, joita kohtaan oon vähän epäluuloinen sen takia, etten oo ihan varma elättääkö niillä itseään kovin hyvin. Kuitenkin sanotaan, että ihmisen pitäisi tehdä sitä mistä nauttii. Mutta onko se sen arvoista, jos joutuu sitten kitumaan nälässä, kun ei ole varaa ruokaan? Miten mä välillä toivonkaan, että olisin taas pieni ja voisin sanoa että musta tulee isona prinsessa ja uravalinta olisi sillä selvä, ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Kumpa mä en olisi koskaan kasvanut yli sen rajan jolloin tajusin, ettei musta tuukaan prinsessaa. Mä en voi ymmärtää, että mä täytän ensi vuonna 18. Mä en halua olla aikunen. Mistä saa ostettua menolippuja Mikä-Mikä-Maahan?
Tulin vaan vähän herättelemään tätä blogia henkiin.Tuun tekemään kunnon postauksen jossain vaiheessa tällä viikolla, kunhan saan alta pois koulujuttuja. Viikonlopusta sen verran, että oltiin mun kummeilla viettämässä kummitädin synttäreitä (en sano paljo se täytti, koska en tiedä mitä se siitä tykkäis ;-) ). Oli ihan mielettömät pippalot, niitä varmaan muistellaan vielä monta kertaa. Viikonloppu oli ja meni ja nyt ollaan taas kiinni koulutyössä, booooring. Tai voiko sano että ollaan kiinni, kun tälläkin hetkellä on lähes kaikki läksyt tekemättä, mutta ainakin sain sen verran aikaan, että enkun työhakemus tuli valmiiksi ja CV:täkin sain alulle. Hyvä minä! Ainiin näin lopuksi pitää vielä mainostaa Emilian blogissa käynnissä olevaa arvontaa. Sinne pääset tästä.
Nyt se odotus on sitten ohi ja oli se kyllä todellakin sen arvoista! Meno oli ihan mieletön ja Justin vaan on niiiiiin IHANA!♥ Se oli ihan kun joku nukke, kun se ilmesty sieltä niiden siipiensä kanssa ja mun on ihan hirveen vaikee vieläkään tajuta, että mä oikeesti näin sen. Se ei ollutkaan mikään keikkavideo youtubesta vaan se oikeesti oli siinä ihan mun silmien edessä. Mieletöntä. Kuvia otin puhelimella ja niitäkin on vaan pari, kun mä keskityin niin täysillä elämään hetkessä.(kuvasaldo tolta reissulta muutenki päätähuimaava, vaikka mulla sentään oli kamerakin mukana..) Ja aivan liian nopeeta se olikin ohi. Jäljelle jäi vaan mahtava muisto ja haikee fiilis, kun mä koko ajan vaan ajattelen että en varmaan nää sitä enää ikinä. Mutta toivottavasti Justin tulee vielä uudelleen Suomeen joskus, sen on pakko tulla! Eletään toivossa. Nyt kun nää oleellisimmat on sanottu, niin selostan vähän muuta tosta meidän reissusta. Perjantaina mentiin junalla Helsinkiin ja kierreltiin kaupoilla ennen kuin mentiin Hartwallille. Siellä en voinut vastustaa kiusausta kun näin tuon paidan en vaan voinut kun olin jo kauan kuolannu tota kun näin sen jossain nettikaupassa ja sitten hinnasta välittämättä ostin sen. Ja koska en muuta vielä ollut ostanutkaan kuin nuo ihanat blingbling kuoret puhelimeen, niin ajattelin että eihän täältä nyt tyhjin käsin voi lähteä kotiin. ;-) Yövyttiin mun kummeilla ja sitten lauantaina hypättiin taas junaan ja tultiin takas Alavudelle. Tuliaisina Helsingistä paidan ja puhelimen kuorten lisäksi toin sitten järkyttävän flunssan. Olo on ollut pari päivää niin kuollut ja aamulla kun herää niin tekisi mieli vaan nukkua ikuisuuksia, kun ei halua nousta sängystä ja kohdata sitä helvetillistä oloa. Tää on niin selvästi joku bakteerien kosto siitä, ettei ne oo saanu iskettyä muhun kunnolla sitten syksyn. Koska mun viikonloppu oli muuten niin Justin täyteinen, niin vastapainoksi sille oli aivanaivanaivan pakko katsoa Kuoleman varjelukset lauantaina. Enkä tiedä onko se mahdollistakaan, mutta en oo ikinä itkenyt niin paljon sen leffan aikana. Vaikka aina itken ihan hulluna, niin en ikinä ennen noin paljon. Kuulin portaista äitin askeleet ja se tuli kysymään että "mikä kauhia sulla oikee o?" ja vaikka en sen ilmettä nähnytkään niin mitä ilmeisemmin se facepalmas mua aikalailla, kun vastasin sille et "noku Kalkaros kuoli". :-D Huhhuh kun tästä tekstistä tulee taas romaani ja oikeestaan tää on taas niin sekavaa, että hyvä jos ykskään saa selvää. Mutta juu tosiaan mun vappu menee kotona potiessa flunssaa, ei sen kummempaa menoa ja meininkiä. Viettäkää te oikein hulvattoman mahtava vappu! :-) Ps. Vitsi että kesä lähestyy nopeeta, mun days until laskuri ilmotti et kesälomaan on 31 päivää, huippua! Pps. Noi mukit ei lasit ei liity oikeestaan yhtään mihinkään, mutta ostin ne kerran Keskiseltä ja unohtu kuvata ne niin siinä nyt sitten ovat sekottamassa tätä postausta entisestään.
Olipas eilen ihana päivä. Lähdettiin aamupäivästä Seinäjoelle porukalla, johon kuului minä, äiti, iskä, pikkuveli ja sen yksi kaveri. Ensimmäiseksi suunta kävi kaupoille, joista kaikista ihanuuksista huolimatta sain oikein hakemalla hakea jotain ostettavaa. Mikähän mun ongelma oikeesti on, kun en meinaa enää koskaan löytää mitään kivoja vaatteita, vaikka käväisen joka liikkeessä vähintään kymmenen vaatekappaleen kanssa sovituskopissa. Liian itsekriittinen, nirso vai vaan henkilö jota ei tunnu pukevan yhtään mikään? Joka tapauksessa esittelen nuo ostokset (+ Tampereen ostokset, hyvänen aika oonko ees maininnut täällä mitään lukion kevätretkestä Tampereelle??) joskus tulevaisuudessa.
Syömässä käytiin Pancho Villassa ja tilasin samaa mitä viimeksikin tuolla käydessäni, juustohampparin. Vaikka listalta ois löytynyt vaikka mitä muutakin hyvää, niin pitäydyin tutussa annoksessa, koska harvoin tulee tuolla käytyä ja toi annos vaan on niin hyvää. Mahat täynnä pyörittiin sittariin ja koska alko jo pikkuhiljaa hiukoa (not) niin ostettiin vielä jätskit ennen kuin suunnattiin takasin keskustaan ja elokuvateatterille. Pojat, joihin siis iskä lukeutuu mukaan haha oli menossa kattomaan Fast and Furious 6 ja päätettiin sitten äitin kanssa mennä myös elokuviin. Vaihtoehtja ei niin kauheesti ollut, joten päädyttiin kattomaan Identity thief. Tykkäsin kyllä, mutta miksen olisi, kun oon muutenkin niin hurahtanut komedioihin.
Poikien elokuva kesti vielä puoli tuntia kun me jo oltiin katottu omamme loppuun, niin käveltiin siinä kaupungilla ikkunashoppaillen ja jotenkin joku kumma taikavoima johdatteli meidät Coffee houseen vaahtokarkkikaakaoille. Musta tuntuu että meidän reissu oli aika paljon syömistä syömisen perään ja voi olla että siksi se olikin niin kiva. Se ainakin kertoo jotain, että kaikki kuvat Seinäjoelta liittyy jollain tapaa ruokaan.
Ruokataivaasta huolimatta pääkopassa ajelehti koko eilisen päivän omantunnontuskat siitä, että senkin ajan olisi voinut käyttää hyödyksi ruotsin kokeen suhteen. Heräsin aamulla huokaisten hetkeksi helpotuksesta tajutessani yöllisen ruotsinkoepainajaisen olleen tosiaan vaan unta. Huokaus jäi kesken kun tajusin, ettei mulla oikeesti ookkaan aikaa kun tämä päivä lukea siihen kokeeseen ja kun kirjan avatessani tajusin osaavani.. en oikeastaan yhtään mitään. Mulla ei oo enää mitään kykyjä jäljellä ruotsissa, kun yläasteaikoina tuntui, että se oli paljon helpompaa kuin englanti. Paha merkki, kun huonosta enkun kielen taidostani huolimatta se tuntuukin yhtäkkiä olevan ruotsia helpompaa. Motivaatio enkun kanssa on korkealla, ruotsissa nollilla. Enkun tunneilla tuntuu, että oikeasti opin asioita, ruotsin tunneilla lasken minuutteja tunnin loppuun. Voisko myös opettajalla olla jotain vaikutusta motivaatioon? Jag gillar inte svenska.
