Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. toukokuuta 2017

Tarkenee

IMG_1518
Kai se täytyy vihdoin uskoa, että talvi on lopullisesti takanapäin, kun kaltaiseni vilukissakin tarkenee jo ilman toppatakkia. Säiden lämmetessä oma pukeutumiseni helpottuu todenteolla, sillä vastapainoksi muutamalle yltiölämpimälle vaatekappaleelle joita on syksystä lähtien tullut suurkulutettua, tarkenen nyt pukea päälleni hieman jotain kevyempää. Talvella tuntui, ettei vaatekaapista löytynyt mitään muuta kuin kesähepeniä. Toivottavasti tuo tuntuma pitää paikkansa, ja pääsen taas monipuolisen pukeutumisen makuun sen sijaan, että muodostan muutamasta villapaidasta ja hupparista tylsän mutta lämpimän asukokonaisuuden.

Viikonloppuna tehtiin pitkästä aikaa visiitti Alavudelle. Sielläkin oli ilmat jo lämmenneet, ja näkyvissä oli monia kesän merkkejä. Käytiin tästä inspiroituneena ottamassa vähän kuvia meidän talon lähellä olevalla sillalla. Miten nostalginen fiilis tulikaan siitä kaikesta! Maisemista ja pikkuveljen kanssa kuvaamisesta. Pitkä matka ollaan tultu noista ajoista. Tätäkö se vanheneminen on, kun tuollaiset arkisetkin muistot saa ihmisen liikuttuneeseen tilaan?

maanantai 22. toukokuuta 2017

Home sweet home

IMG_1135
Koti on siellä missä sydän on. Niin laimealta kuin tuo lause osaakin kuulostaa, on siinä kuitenkin sanomaa.

Itse olen kahden kodin ristitulessa. Toisaalla se koti on kokonainen kaupunki ja siellä asuvat ihmiset, toisaalla taas yksi asunto, jota saan asuttaa rakastamani ihmisen kanssa. Hassua, miten yksi rakas ihminen voi saada jonkun paikan tuntumaan kodilta. Vaikka kaikki muu ympärillä on entiseen verrattuna erilaista ja vierasta, saa tuo yksi ihminen silti tehtyä oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Siitä kiitos hänelle. <3
    Olen siinä suhteessa onnekas, että minulla on tuolla toisaalla monta ihmistä, joiden luo olen tervetullut ja joiden luona tunnen oloni kotoisaksi. Luulin, että paikka jota loppuelämäni kutsun the kodiksi, on se sininen talo, jossa niin monta vuotta elämästäni vartuin. Kuitenkaan, en koe enää oloani samaksi siellä. Kun kotiin tultaessa tuntee olonsa vieraaksi ja jännittyneeksi, tuo paikka ei enää ole sitä, mitä se joskus oli. Se on surullista ja haikeaa, mutta onhan mulla kuitenkin todella monta hyvää muistoa matkassani tuolta ajalta. Kun jotain vanhaa jättää taakse, löytää edestään jotain uutta. Tässä tapauksessa uuden sellaisen paikan, jossa voin näyttää niin rumalta ja kotoisalta kuin tahdon, enkä tunne häpeää tai kiusallisuutta siitä.
     Toisaalta kaipaan välillä takaisin maaseudulle, ja miksipä en, kun siellä minut ottaisi ilomielin vastaan niin monta läheistä ihmistä. Ei minua täällä pidättelekään kuin yksi ihminen, mutta sen lisäksi minulla on täällä koti. Koti, johon liittyy niin paljon hyviä muistoja. Vaikka ollaan laitettu asuntoa uusiksi eikä tämä ole enää täysin samanlainen kuin silloin alussa, on tämä kuitenkin se paikka, mistä kaikki lähti. Paikka, jossa me vietettiin meidän suhteen alkuajat, ja jonne mä aina kaipasin silloin, kun en täällä ollut. Onhan tämä tietenkin vain asunto, mutta voi niidenkin kanssa syntyä tunnesiteitä. Tuntui lähes pettämiseltä, että edes käytiin katsomassa uutta asuntoa, sillä vaikka uusi koti antaakin aina uusia mahdollisuuksia, en olisi ehkä ollut valmis vielä luopumaan tästä hyvien muistojen täyttämästä nykyisestä kodistamme.

Erityisesti nyt töissä ollessa kodin merkitys on korostunut. En voi sanoin kuvailla, miten tervetullut näky tuo meidän asunnon ovi on joka kerta, kun raahaudun rankan työpäivän jälkeen kotiin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tietää, että saa ainakin hetken ottaa rennosti ja olla täysin sitä mitä on. IMG_1136
Koti on mulle turvapaikka, jossa voin olla täysin oma itseni. En sano, että teeskentelisin tai esittäisin olevani muuta kuin olen aina kotoa lähtiessäni. Enemmänkin kyse on siitä, että introvertin luonteeni takia en pysty tai uskalla olla vieraampien ihmisten kanssa niin avoin ja kovaääninen persoona, mitä kotioloissa tuttujen ihmisten, etenkin poikaystävän, läsnäollessa olen. Kotona pääsen rauhoittumaan, ja saan tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
    Asiakaspalvelutyö vaatii sitä, että iloisen ja positiivisen minän täytyy olla läsnä, vaikka sitten vähän hampaita kiristellen. On ihanaa, kun kotona voin olla vapaasti ja näyttää tunteeni jos siltä tuntuu. Ei tietenkään niin, että kippaan kaikki töissä patoamani negatiiviset tuntemukset poikaystävän niskaan, mutta että voin olla hymyilemättä, sulkeutua ja vaikka itkeä, jos siltä tuntuu. Ilman, että tarvitsee pelätä negatiivistä asiakaspalautetta. Sen sijaan minut otetaan kainaloon ja rakastetaan taas paremmalla tuulelle.

Jokaisella tulisi olla paikka, jota kutsua kodikseen. Paikka, jonne voi aina mennä pelkäämättä arvostelua tai tuomitsemista. Paikka, jossa voi kokea itsensä arvostetuksi ja parhaaksi versioksi itsestään.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Mother's Day

IMG_1099
Näin ensialkuun, oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää jokaiselle äidille! Vaikka äitienpäivä, kuten muun muassa ystävänpäiväkin, kuuluisi mielestäni olla ihan joka päivä, on tämä päivä nostettu kalenteriin virallisena äitien juhlapäivänä. Joten jos se arjen keskellä välillä unohtuu, niin vähintään tänä päivänä tulisi jokaisen äidin olla ylpeä itsestään. Äidin rooli ei todellakaan ole helppo. Kuitenkin jokaisen äidin tulisi edes näin kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että on suoriutunut tuosta roolista oikein hyvin. Vaikeuksista huolimatta äidit jaksavat rakastaa lapsiaan. He auttavat ja neuvovat silloin, kun heidän lapsensa sitä pyytää tai tarvitsee. He ovat tukena ja turvana lapsilleen, aina. He ovat todellisia supernaisia!

Itselleni yksi vaikeimmista asioista kotoa poismuuttamisessa, ja ennen kaikkea kauas kotipaikkakunnalta muuttamisessa oli se, että jouduin kauas äidistäni. Äiti oli kuitenkin aina se, jolle pystyin puhumaan ja jonka seurassa oli hyvä olla. Teki pahaa kun näki, miten koville oma lähtöni otti myös äidille. En vieläkään pysty kuuntelemaan Samuli Edelmannin Mahdollisuus -kappaletta herkistymättä, sillä äiti kertoi kuunnelleensa sitä joskus itkien autossa aamulla töihin ajaessaan, juuri vähän ennen minun muuttoani. Enkä ihmettele, sillä sanoja tarkemmin kuunnellessa, osuvat ne todella nappiin silloista tilannetta ajatellessa.
      Kuitenkin mulla on todella hyvä mieli siitä, että meidän välit äidin kanssa ovat edelleen samanlaiset. Äidin luona käyminen on tuntuu aina todella kotoisalta ja rennolta. On ihanaa, kun äidin kanssa voi edelleen puhua kaikesta, vaikeistakin asioista. Aluksi kotoa lähteminen takaisin tänne omaan kotiin ei tuntunut niin vaikealta, mutta täytyy myöntää, että kerta kerralta on vaikeampaa pidätellä kyyneliä ja pysyä vahvana lähtöhalien aikana. Eikä sillä, että minut olisi opetettu olemaan vahva tai sanottu ettei saisi itkeä, mutta teen lähtemisestä itselleni helpomman, jos en liikaa ajattele tai päästä kyyneliä valumaan. Siitä ei nimittäin tulisi loppua millään, jos se kerran alkaisi.
     Tuntuu vähän jopa etuoikeutetulta, että itsellä on niin hyvät ja läheiset välit oman äidin kanssa. Maailmassa on kuitenkin niin monia lapsia, jotka ovat huonoissa väleissä äitiensä kanssa. Se on tottakai lapselle vaikeaa, mutta erityisesti se raastaa niitä äitejä, jotka haluaisivat lapsistaan läheisempiä, mutteivat syystä tai toisesta koskaan saavuta sellaista pistettä.
     Saan olla todella kiitollinen omasta ihanasta äidistäni. Vaikka pienenä häntä välillä häpesi ja ärsytti toden teolla, kun äiti käski tekemään jotain kotitöitä kesken jonkun paljon tärkeämmän tekemisen, on hän kuitenkin todella rakas. Vasta näin aikuisella iällä sitä oikeasti oppii arvostamaan omaa äitiään ja kaikkea, mitä hän on minun vuokseni tehnyt. Ihanaa, että juuri mulla on maailman paras äiti! <3

Yritin etsiä yhtä todella ihanaa kuvaa äidistäni, jonka muistan ottaneeni vuosia sitten, mutta en löytänyt sitä. Täytyy siis tyytyä kliseiseen kukkakuvaan. Toisaalta, liittyy sekin onneksi aiheeseen siten, että juuri tuollainen sininen sattuu olemaan äitini lempiväri.

torstai 11. toukokuuta 2017

Täydellisen käytännöllistä

IMG_1146 IMG_1147
Mulla on jo pitkään ollut hankintalistalla uudet urheiluliivit. Ei siksi, että edellisissä olisi mitään vikaa, mutta koska ne kahdet mitkä omistan, ovat jatkuvasti joko päällä tai pesussa. Käytän kyseisiä liivejä urheillessa, mutta viime aikoina olen todennut ne käytännöllisiksi myös töissä. Siinä työntouhussa kun kuitenkin tulee aina vähän hikoiltua, ja ennen kaikkea nuo ovat mukavan tuntuisia päällä.

Kaikki naiset tietävät, kuinka raivostuttavaa rintaliivien sovittaminen kaupassa on. Ensinnäkin, niitä täytyy ottaa sovituskoppiin ainakin kymmenet mukaan. Tietenkin siksi, että haluamme päästä mahdollisimman helpolla siten, ettei tarvitse pukea ensin takaisin päälleen, ja lähteä etsimään lisää sovitettavaa, vaan kaikki potentiaaliset ehdokkaat tulee sovitettua kerralla. Rintaliiveissä kuitenkin on myös sellainen ongelma, että olivat ne kuinka oikeaa kokoa tahansa, eivät ne välttämättä ole juuri sinun rintavarustuksellesi sopivan malliset. Itse onnistun aina valitsemaan mukaani sovituskoppiin kymmenet kappaleet juuri niitä itselleni sopimattoman mallisia liivejä.
    Omalla kohdalla ongelmaksi muodostuu myös se, etten oikein ole varma omasta koostani. Luulin jo löytäneeni itselleni sopivan koon, minkä mukaan ostinkin muutamat kappaleet liivejä. Vain todetakseni nyt muutaman kuukauden päästä, että ne ovat kaikki joko väärän mallisia, tai liian ison oloisia. Hienoa. Muistan, kun tämä homma kävi päinvastaisena silloin, kun aloitin e-pillereiden syömisen. Totesin tuolloin, että kaikki ennen minulle sopivan kokoiset liivit olivatkin yhtäkkiä liian pieniä, ja täytyi laittaa uusiksi koko rintaliivivarasto. Nyt sitten ilmeisesti, urheilun tai jonkun muun tuntemattoman syyn takia, on aika uusia varastot taas kokoa pienempään suuntaan. Ärsyttävää.
      Motivaatio rintaliivien soovittamiseen on kuitenkin niin pieni, etten vielä ole onnistunut löytämään yksiäkään kooltaan ja malliltaan täydellisiä. Totesin kuitenkin tässäkin kohtaa urheiluliivit todella hyväksi vaihtoehdoksi näin ensi alkuun, sillä jos vain valitset oikean koon mukaasi sovituskoppiin, on lähes takuuvarmaa, että ne istuvat päällesi kuin valetut. Niin tälläkin kertaa.IMG_1171
En todellakaan voi kieltää sitä, etteivätkö nämä uudet urheiluliivit olisi kaiken käytännöllisyyden ja mukavuuden lisäksi myöskin todella kivan näköiset päällä. Ihastuin erityisesti tuohon selän leikkaukseen. Niinkin yksinkertaiset kuin nuo liivit ovat, on niistä pienellä harkitulla yksityiskohdalla saatu monin verroin mielenkiintoisemmat.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Metsän taikaa

IMG_1114 IMG_1080 IMG_1057
Valkovuokot, varma keväänmerkki! Vaikka välissä vähän lunta saatiinkiin maahan, näyttää nyt taas onneksi siltä, että kesä on tulossa. Hitaasti, mutta varmasti.

Rakastan sitä, kun keväällä luonto alkaa vihdoin talven harmauden jälkeen vihertää ja herätä eloon. Vaikka näin isossa kaupungissa asunkin, on ihanaa, kun saan siitä huolimatta olla edes hieman lähellä luontoa ja seurata sen elämää.
    Voi miten suloiselta tuo pieni metsikkö tuossa takapihalla näyttikään, kun maasta puskee esiin kymmenittäin valkovuokkoja ja aurinko loi tuohon näkyyn täydellisen valon. Ei auttanut kuin napata kamera mukaan, ja lähteä ikuistamaan tuota hetkeä. IMG_1053 IMG_1066 IMG_1051
Olen pienestä pitäen rakastanut metsässä liikkumista. Jotenkin siitä tulee itselläni sellaiset Pocahontas-fiilikset. Kuulostipas tuo todella typerältä. Mutta tarkoitan sillä siis sitä, että kukapa ei pienenä (tai yhä edelleen) kyseistä Disney-leffaa katsoessaan olisi halunnut juoksennella metsissä samalla tavalla, villinä ja vapaana. Siksipä muistan monesti pienenä leikkineeni metsässä Pocahontas-leikkejä yrittäen matkia kyseisen prinsessan pelotonta asennetta ja sulavaa liikkumista metsäpoluilla.
    Toisaalta metsät tuovat mieleeni myös Rölli ja Metsänhenki-elokuvan. Sekin ehkä liittyy jotenkin siihen, että kuten yllä mainittuun intiaaniprinsessaan, halusin aina pienenä samaistua myös Milli Menninkäiseen. Olla yhtä kiltti, nätti ja sipsutella metsissä se mahtava tukkapehko tuulessa hulmuten.
     En tiedä, ehkä mä vaan aina haluan kuvitella, että metsissä on jotain samanlaista taikaa ja salaisuuksia, kuin esimerkiksi edellä mainituissa lastenelokuvissa. Saahan sitä toivoa.
IMG_1091

maanantai 1. toukokuuta 2017

1st of May

IMG_1027 Mun vapunviettoon on kuulunut yhtä sun toista. Perjantaina saatiin tänne yövieraita tuolta kaukaa Pohjanmaalta. Heidän kanssaan käytiin perjantai-iltana katsomassa vihdoin uusin Fast & Furious -leffa, ja voi pojat kun se olikin hyvä! Itselläni oli tottakai suuret ennakkoluulot ja olin monesti mutissut sitä, ettei mun mielestä kyseistä sarjaa olisi enää tarvinnut jatkaa. Tämä siksi, että no, kaikki me tiedetään mitä tapahtui elokuvissa aika keskeisessä roolissa olleelle näyttelijälle. Toisaalta myös tykkäsin todella kovasti seitsemännen elokuvan lopusta, ja se olisi mielestäni ollut arvoisensa päätös tuolle elokuvasarjalle. Loppujen lopuksi kuitenkin ihan kiva, että fanit pääsivät nauttimaan vielä tuosta kahdeksannesta osasta. Olihan ne erikoistehosteet toki hienoja, mutta kyllä siitä elokuvasta sai paljon irti myös tällainen enemmän romanttisten hömppäelokuvien ystävä.

Lauantaina vedin taas työreleet päälle, ja suuntasin iltavuoroon. Se osoittautui aika kamalaksi, sillä jostain syystä ihmisiä oli todella paljon liikkeellä ja kiirettähän se aina sellaisina päivinä pitää. Työvuoron päätyttyä ei mieltä lämmittänyt sekään, että ulkona oli maa valkoisena, ja lisää satoi taivaan täydeltä. Siinä lumen ja rännän sekaisessa pyryssä minä sitten kävelin kotiin. Kotiin päästyäni hiukset näyttivät siltä, kuin olisin juuri tullut suihkusta, ja kaikki ulkovaatteet olivat myös läpimärkiä. Lenkkareiden hörpättyä matkalla jääkylmää loskavettä sisäänsä, oli tunne mitä mahtavin, kun sai vetää jalkaansa kuivat sukat.

Lauantaisen lumisateen myötä vähän epäiltiin, päästäänkö ollenkaan sunnuntaipäivälle suunnitellulle piknikille. Sää ei näyttänyt lupaavalta, mutta koska sisukkaita suomalaisia ollaan, niin lähdettiin sinne siitä huolimatta. Tuolla me sitten tuulen tuiverruksessa värjöteltiin kertakäyttögrillin äärellä, ja yritettiin pysyä lämpiminä. Kieltämättä tämänpäiväinen auringonpaiste olisi ehkä ollut vähän mieltäylentävämpi pikniksää, mutta minkäs teet, kun piknikseuran täytyi tänään jo suunnata takaisin lakeuksille.
     Ehdittiin me kuitenkin tänään pyörähtää vielä ennen heidän junan lähtöään autolla Kaivarissa katselemassa ihmisten vappumeininkejä. Kyllä oli muuten populaa liikkeellä! Mutta mikäs siinä ollessa, kun tämä vappusää yllätti yhtäkkiä meidät kaikki, ja osoittautui näinkin nätiksi.
     Huomenna täytyy palata taas työntouhuun, mutta tänään vielä nautitaan auringosta, munkeista, simasta ja yleisestä hyvästä fiiliksestä.

Oikein hauskaa vappua kaikille! :)

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kevään ekat

IMG_0720
Myöntääkö joku muu sortuneensa ostamaan nyt jo kaupan vihannesosastolta löytyviä mansikkarasioita? Itsellenikin on näin käynyt jo pariin otteeseen vaikka tiedän, että ne ovat ulkomaalaisia eivätkä maistu läheskään yhtä hyvälle kuin suomalaiset mansikat kesäaikaan. En kuitenkaan ole voinut vastustaa kiusausta, kun on halunnut vähän herkutella tai hankkia jotain spesiaalimpaa viikonloppuaamiaiselle.
     Eräänkin kerran kävi sitten taas niin, etteivät nuo mansikat maistuneet lähellekään yhtä hyvälle kuin miltä näyttivät. Päätin lisätä niihin vähän makeutta, ja dippailin niitä sulassa valkosuklaassa. Hyvin tekivät kauppansa, ja näyttivätkin oikein kivoilta. Ehdottomasti kokeiltava tätä toistekin! IMG_0716

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Peloista

Kävelin tuossa eräänä päivänä iltavuorosta kotiin. Oli pimeää, ja mua ahdisti ja pelotti olla yksinään ulkona siihen aikaan illasta. Siitä sainkin postausidean blogia ajatellen. Tänään puhutaan siitä, että mitä minä oikein pelkään.

Nuorempana sitä ajatteli, että ne on nössöjä jotka pelkää pimeää. Näin vanhemmiten täytyy myöntää, että pimeänpelko on ihan todellinen asia, ja mulle aivan arkipäivää. Joku vanha ja viisas on väittänyt, etteivät ihmiset oikeastaan pelkää pimeää itsessään, vaan sen luomaa tunnetta siitä, ettet näe tai havaitse kaikkea yhtä hyvin kuin valoisaan aikaan. Uskon tuon väitteen pitävän paikkansa, sillä itselläni ainakin mielikuvitus alkaa laukkaamaan heti valojen sammuttua paljon normaalia vilkkaammin. Näköaistin heikentyessä kuulo terävöityy, ja joka ikinen pieni rasahdus kertoo luonnollisesti asunnossasi yöaikaan hiippailevista möröistä ja murhamiehistä. Mistä muustakaan?
      Meillä tosiaan loppuu töissä iltavuoro arkisin kello kymmeneltä illalla, ja vaikka valoisa aika on kaiken aikaa pitenemään päin, on tuohon aikaan illasta jo pimeää. Vaikka kävelymatkani ei olekaan hirveän pitkä, ehtii sen aikana miettiä monenmoisia kauhuskenaarioita siitä, mitä tällaiselle pikkutytölle saattaisi käydä yksin iltapimeällä kulkiessa. Näissä mietteissä päädyin yhtäkkiä ajattelemaan sitä, miten surullista se oikeastaan on, että tuollaistakin asiaa pitää pelätä. Ettei näinkään pienessä maassa kuin Suomi ole täysin turvallista liikkua ulkona pimeän aikaan, etenkään yksin. IMG_0922
Yksi suurimmista peloistani on se, että jollekin läheisistäni tapahtuisi jotain kamalaa. Olen siinä suhteessa onnekas, etten kahdenkymmenen ikävuoteni aikana ole joutunut hyvästelemään kuin yhden läheisen, mummun, joka lähti täältä aivan liian aikaisin. Ehkä juuri se saa minut pelkäämään vielä enemmän, sillä en voi olla ajattelematta, että kyllä minulta kohta jo viedään muitakin.
    Täälläkin on varmasti käynyt ilmi, että olemme äitini perheen kanssa hyvin tiivis yhteisö. Monesti jo se, että olemme koolla niin että joku osa porukasta puuttuu, tuntuu kummalliselta. En osaa enkä halua ajatella, miltä tuntuisi, jos joku osa porukasta puuttuisi lopullisesti.

Onnettomuuksia voi sattua monenlaisia, mutta jotenkin yhdistän menettämisenpelkoon erityisesti autoilun ja liikenteen ylipäätään. Se, että joku on hyvä kuski, ei tarkoita, että kaikki tuolla liikenteen joukossa olisivat sitä. Moni kuljettaja tekee liikenteessä täysin päättömiä valintoja, joilla he itsensä lisäksi vaarantavat muut tielläliikkujat. Pahimmassa tapauksessa vielä niin, että itselle ei koidu tilanteesta ongelmia eikä sitä itse oikeastaan edes tule huomanneeksi, mutta joku toinen saatetaan tällä käytöksellä läheltä piti-tilanteeseen tai mikä pahinta, oikeaan onnettomuuteen.
     Pelkään liikennettä menettämisenpelkoon liitettynä, mutta hiukan myös omana itsenään. Sen lisäksi, että se helposti satuttaa muita ihmisiä, olen myös minä itse altis onnettomuuksille joka kerta liikenteessä ollessani. Se on paikka, joka on vienyt pelottavan monelta hengen. Sääolosuhteet, oma autonhallinta, muiden tielläliikkujien autonhallinta, eläimet. Pikkuseikkoja, jotka voivat hetkessä muuttaa kaiken todella vahingolliseksi.
     Tämä on jopa sellainen pelko, joka on itselleni kasvanut vähän liiankin suureksi, minkä takia en ole istunut itse ratin takana moneen kuukauteen. Tästä seuraa, että kuskin penkille istuminen on entistä hankalampaa, ja sitä yrittää vältellä. Ei pitäisi aina pelätä pahinta, ylianalysoida ja ajatella liikaa sitä, missä kohtaa kaikki voi mennä vikaan. Olisi ihanaa ajella autolla vaihteeksi ilman huolta ja yhtä rennolla otteella kuin silloin joskus. IMG_0944
Nykypäivänä asia, jota moni ihminen pelkää, on terrorismi. Itse en kuitenkaan halua sanoa pelkääväni varsinaisesti terrorismia, vaan enneminkin ihmismieltä ja sen voimaa. Kuinka yksi kieroutunut ihmismieli saa johdettua valtansa alle niin monia muita, ja saa nämä ryhtymään julmiin tekoihin. Satuttamaan ja tappamaan muita ihmisiä. Miten yhden ihmisen vääristynyt maailmankuva otetaan noin vain omaksi, ja uskotaan sen olevan yksi ja ainut totuus, jonka varjolla voi tehdä muille mitä hirveimpiä tekoja. 
      On todella surullista, että mikään paikka maailmassa ei ole enää täysin turvallinen. Lomamatkaa varatessa tajuaa, ettei uskallakaan lähteä mihinkään, kun siellä, täällä ja tuolla oli juuri terrori-isku. Jäät kotimaahan, ja seuraava isku tehdäänkin sinne. Se ahdistaa ja pelottaa, kun tajuaa, ettei missään ole turvassa. Ei sitäkään tietenkään voi alkaa pelkäämään kokopäiväisesti, mutta aina välillä tuonkin uhan tiedostaa. Mitä jos?

Ettei menisi liian synkäksi ja syvälliseksi, niin pelkään myös ampiaisia. Ne aina pilaa piknikit sun muut todella törkeällä lähentelyllä ja kiinnostuu aina liikaa mun lempparieväistä. Ne pörrää pahaenteisesti ja tuijottaa sua vihaisena tuntosarviensa takaa. Kuka niitä muka ei pelkäisi? :D

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen 2017

IMG_0637 IMG_0702 IMG_0951 IMG_0870
Sinne meni pääsiäinen ja pääsiäisvapaat. Itselläni oli onneksi pehmeä lasku arkeenpaluuseen, sillä olin eilen töissä, mutta tänään jatkan taas vapaapäivällä. Kyllä osaa olla tyhmä olo töissä, kun sinne menee muutaman päivän tauon jälkeen. Aivan kuin pitäisi opetella kaikki uudelleen alusta, ja vähän makustella, että mitenkäs se homma taas toimikaan. Kyllähän se siitä onneksi lähti rullaamaan pienen alkujäätymisen jälkeen.

Me vietettiin pääsiäinen hyvässä seurassa Etelä-Pohjanmaalla. Siellä oli lauantaina perinteiset kokkomeiningit, ja sunnuntaina sitten juhlittiin muutamankin ihmisen syntymäpäiviä. Pöytä oli taas kerran laitettu koreaksi! IMG_0982 IMG_0826 IMG_0967 IMG_0927
Ulkona on ollut jo monta päivää aivan ihana sää, ja kyllä sen huomaa kuinka tuo aurinko alkaa oikeasti jo lämmittää. Mutta huhtikuutahan tässä jo käydään, ettei niihin kesäkeleihin enää totta tosiaan pitkä matka olekaan. Aivan huippua!

Sain vapaapäivien aikana luettua loppuun Fifty Shades -kirjasarjan, jota aiemmin täällä mainostinkin. Jouduin taas kohtaamaan sen tunteen, kun joku kirja vie sut niin täydellisesti mukanaan, että vain luet ja luet ahmien, ja kun pääset loppuun, et enää tiedä mitä tekisit sun elämällä. Koska siltä se todella tuntuu. Se jättää tietynlaisen tyhjiön sun arkeen, etkä tiedä, millä sen tästä eteenpäin täyttäisit.
    Jotenkin se tässä tapauksessa vielä korostuu, sillä mun täytyy myöntää, että tuon sarjan päätösosa jätti mut jotenkin kylmäksi. En tiedä että olisinko halunnut lukea lisää, olisiko tarinan pitänyt päättyä jotenkin eri tavalla vai mikä sen teki, mutta en vain saanut tuosta lopusta niin paljoa irti, kuin ehkä olisin tahtonut.
    Lähdin lukemaan noita kirjoja ennen kaikkea siksi, että olin elokuvat nähtyäni todella kiinnostunut miespuolisen päähahmon salaisuuksista ja menneisyyden haamuista, syistä sen takana miksi hän on sitä mitä on. En saanut edes kirjoista vastausta kaikkiin mun kysymyksiin, enkä tiedä pystynkö elää tämän asian kanssa, haha. Ehkä juuri ja juuri pystyn. IMG_0827 IMG_0731 IMG_0705 IMG_0971

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kevättä vaatekaappiin

IMG_0619 IMG_0622 IMG_0623 Mulla on jo pitkään ollut bikinongelma, jolla tarkoitan siis sitä, että omistan huomattavan monta yläosaa verrattuna siihen, ettei vaatekaapistani löydy yhtäkään käyttökelpoista alaosaa. Ymmärrätte varmaan, että se todellakin on ongelma siinä kohtaa, kun olisi tarkoitus lähteä uimaan. Harvassa on ne uimahallit, joissa saa uida alaosattomissa.
   En edes muista aikaa, jolloin mulla olisi viimeksi ollut käytössäni kokouimapuku. Todennäköisesti se on ollut joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Päätin kuitenkin yllättää jopa itseni, ja tilasin itselleni kyseisen vaatekappaleen. Osittain ihan puhtaasti vaihtelun vuoksi, mutta pääasiassa todella turhautuneena siihen, että en yksinkertaisesti löytänyt itselleni sopivaa bikini alaosaa. Joka ikinen sovittamani, ja uskokaa pois niitä on ollut monta, on peittänyt joko liian vähän tai paljon, tai sitten puristanut ihan vääristä paikoista. Olin siis enemmän kuin tyytyväinen vetäessäni tuon uuden uimapuvun päälleni ja todetessani sen aivan täydelliseksi, jopa alaosasta. Ei muuta kun rantakelejä odotellessa. IMG_0616
Olen ihan villiintynyt ostelemaan takkeja, jo toinen lyhyen ajan sisään. Jos jotain tässä elämässä olen huomannut, niin sen, että ikinä ei mihinkään asuun löydy sopivaa takkia. Se yksi ja ainoa ei sovi minkään omistamani vaatteen kanssa yksiin, ja siinähän sitten ihmettelen. Vaikka tekisi mieli pyöritellä silmiään ihmisille, jotka omistavat eri takin lähes joka asulle, niin alan pikku hiljaa ymmärtää heitä. Kyllä sitä vähintään rekillisen tarvitsee yksi ihminen takkeja, että tästä elämästä selvitään.

Uuden kevättakin ja uimapuvun ollessa välttämättömyyksiä, löysin ostoskoriin lisättäväksi vielä siistin mustan pikkulaukun. Koska mulla ei vielä ollut sellaista. Joten miksipä ei.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pettymyksiä

IMG_0222
Viime postauksessa mainitsin mahdollisesti tulevista uusista tuulista meidän elämässä. Voitte unohtaa sen.

Kysehän siis oli siitä, että oltiin joskus aikoja sitten ihan huvin vuoksi vain tehty kaupungille asuntohakemus, ja vihdoin siihen tuossa tämän viikon alussa vastattiin. Rivitaloasunto, enemmän neliöitä kuin meidän nykyisessä asunnossa, oma sauna, lattiat ja seinäpinnat vasta uusittu. Kaikki kuulosti paremmalta kuin hyvältä, ja odotukset saattoivat nousta ehkä hitusen liian korkealla ennen näyttöä. Innostun asioista todella helposti, ja tälläkin kertaa olin jo suunnittelemassa muuttolaatikoiden pakkaamista ja sisustusjuttuja sitten uudessa asunnossa. Kuinkas sitten kävikään?

Meille esitellyssä asunnossa oli tosiaan uudet lattiamatot ja seinäpinnat, mutta kaikki muu olikin sitten jostain vuosikymmenten takaa. Loppusiivous oli tehty vähän sinne päin, jos ollenkaan. Asunnossa leijaili erittäin epämiellyttävä tupakankatku. Kaapinovet ja keittiön laatikostot näyttivät kaikki siltä, ettei niihin uskaltanut melkein koskeakaan, etteivät ne putoa samalla sekunnilla saranoiltaan. Jääkaapissakin oli toivomisen varaa, sillä se oli käytännössä katsoen teettelemässä hometta, koska sen ovi oli jätetty kiinni.
    Ei siis näillä näkymin tarvita muuttoapua tai banaanilaatikoita. Vaikka tässä meidän nykyisessä asunnossakin on omat vikansa, niin kyllä tuon näytön jälkeen kotiin tultaessa tuntui, että kyllähän tämä vaan on melkoinen luksuslukaali. IMG_0228
Anteeksi kuka oli tilannut monta senttiä lunta viime yönä? Eikö sen pitänyt olla kevät jo? En tykkää tästä nyt yhtään. Eilen nahkatakissa ja lenkkareissa, tänään mitä todennäköisimmin toppatakissa ja talvipopoissa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Aurinkoo

IMG_0057 IMG_0067 IMG_0065 IMG_0042 IMG_0071 IMG_0049 IMG_0069 IMG_0045 IMG_0075

    Kuvat tähän päivitykseen on kaivettu taas arkistojen kätköistä, miten näitä julkaisemattomia kuvia voikin olla näin paljon? Nämä kuvat ovat ehkä maaliskuulta, mutta linkittyvät tähän päivään siten, että ulkona paistaa aurinko tällä hetkellä ihan yhtä nätisti kuin tuona päivänä Helsingissä. Aika heikko aasinsilta tosiaan, mutta menköön.

    Oon viime aikoina puuhastellut kaikkea tavanomaista, mutta ehdoton viime kuun kohokohta oli Antti Tuiskun Peto show. Tiesin, että sinne mennään tanssimaan, pitämään hauskaa, ehkä itketäänkin vähän jos siltä tuntuu. Mutta se oli niin paljon muutakin! Se energia ja palo siihen hommaan, mikä siitä jätkästä huoku koko areenalle, oli jotain niin uskomatonta ja hienoa. Olin myyty jo ilman sitä pitkää välispiikkiäkin, mutta sen jälkeen arvostus nousi ihan pilviin. Oli kuka mitä mieltä tahansa, niin on se Tuisku vaan niin äijä ja ansainnut ihan kaiken mitä on saanut. Se ei ollut keikka tai konsertti. Se oli sitä mitä nimikin antaa olettaa; show.
     
   Toinen asia minkä haluan jakaa, on se, että mua odottaa tässä kuussa viikon lomamatka Rodokselle. Sinällään harmi lähteä nyt, kun täällä Suomessa alkaa juuri puut ja nurmikko vihertää, ja kesä lähestyy kovaa kyytiä. Mutta toivotaan, että sataa vähintään räntää sinä päivänä kun lento lähtee, niin ei tule liian ikävä Suomen epävakaita sääoloja. 
    Kamera lähtee tietenkin reissuun mukaan, ja saatte nähdä niitä kuvia sitten joskus, kun saan ne käsiteltyä. Mulla on jotenkin sellainen kutina, että niitä kuvia saattaa kamerasta löytyä muutamakin, joten käsittely tulee olemaan todellinen urakka.
     Ajankohtaisempi urakka tällä hetkellä on kuitenkin pakkaaminen. Täytyisi varmaan pikku hiljaa aloitella, jotta sieltä matkalaukusta löytyisi sitten perillä kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen.