Metsän taikaa

Valkovuokot, varma keväänmerkki! Vaikka välissä vähän lunta saatiinkiin maahan, näyttää nyt taas onneksi siltä, että kesä on tulossa. Hitaasti, mutta varmasti.

Rakastan sitä, kun keväällä luonto alkaa vihdoin talven harmauden jälkeen vihertää ja herätä eloon. Vaikka näin isossa kaupungissa asunkin, on ihanaa, kun saan siitä huolimatta olla edes hieman lähellä luontoa ja seurata sen elämää.
    Voi miten suloiselta tuo pieni metsikkö tuossa takapihalla näyttikään, kun maasta puskee esiin kymmenittäin valkovuokkoja ja aurinko loi tuohon näkyyn täydellisen valon. Ei auttanut kuin napata kamera mukaan, ja lähteä ikuistamaan tuota hetkeä.
Olen pienestä pitäen rakastanut metsässä liikkumista. Jotenkin siitä tulee itselläni sellaiset Pocahontas-fiilikset. Kuulostipas tuo todella typerältä. Mutta tarkoitan sillä siis sitä, että kukapa ei pienenä (tai yhä edelleen) kyseistä Disney-leffaa katsoessaan olisi halunnut juoksennella metsissä samalla tavalla, villinä ja vapaana. Siksipä muistan monesti pienenä leikkineeni metsässä Pocahontas-leikkejä yrittäen matkia kyseisen prinsessan pelotonta asennetta ja sulavaa liikkumista metsäpoluilla.
    Toisaalta metsät tuovat mieleeni myös Rölli ja Metsänhenki-elokuvan. Sekin ehkä liittyy jotenkin siihen, että kuten yllä mainittuun intiaaniprinsessaan, halusin aina pienenä samaistua myös Milli Menninkäiseen. Olla yhtä kiltti, nätti ja sipsutella metsissä se mahtava tukkapehko tuulessa hulmuten.
     En tiedä, ehkä mä vaan aina haluan kuvitella, että metsissä on jotain samanlaista taikaa ja salaisuuksia, kuin esimerkiksi edellä mainituissa lastenelokuvissa. Saahan sitä toivoa.