tiistai 27. helmikuuta 2018

Polar Night Light Festival

IMG_0008 IMG_0030 IMG_0005 IMG_0013 IMG_0059 IMG_0014 IMG_0064 IMG_0055 IMG_0024 Saavuin Rukalle juuri sopivasti näkemään Polar Night Light Festivalin viimeisenä iltanaan, ja oli kyllä upeita valoja. Pakkasesta ja hyytävästä tuulesta huolimatta olihan tuota valoshow'ta pakko lähteä kuvaamaan, ja kyllähän sieltä muutama kiva kuva tallentui muistikortille.

Sormet valokuvaamisesta kohmeisina ja muutenkin kauttaaltaan hytisten olikin kiva siirtyä ulkoa Kotipizzan lämpöön.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Life update

IMG_0084 Pitkästä aikaa täällä! Pari viikkoa sitten ajattelin, että seuraava postaus tulee olemaan selonteko Rukan reissusta upeiden maisemakuvien kera, mutta niin isoja muutoksia suunnitelmiin on tullut tässä välissä, että käydään sen sijaan vähän läpi niitä.

Muutama viikko takaperin lensin tosiaan ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella (still alive!!), kohteena Kuusamo, jossa oli tarkoitus viettää viikon loma sukulaisporukalla. Näin myös tehtiin ja kyllä täytyy sanoa, että päivät vieri yllättävän äkkiä ohi tuolla talven ihmemaassa. Tuosta matkasta lisää sitten myöhemmin, kun olen saanut käytyä läpi reissun kuvasaldon kokonaisuudessaan.

Rukalta kotiinpäin ajellessa Jussi ilmoitti, että oltiin saatu opiskelijakämppätarjous. Siinä vaiheessa ajatus muutosta oli jotenkin todella kaukainen, mutta kuinkas kävikään. Tämän nykyisen asunnon omistaja kertoi jo jonkun aikaa harkinneensa myymistä, ja me saatiin kuin tilauksesta asuntotarjous juuri oikeaan saumaan, joten mitään asuntokriisiä ei päässyt syntymään. Tai no, voihan tätä muuttoakin eräänlaiseksi kriisiksi sanoa. Muuttolaatikkoa siellä täällä, stressi tavaramäärästä joka vielä odottaa kaapeissa pakkaamistaan ja vuorokaudessa kesken loppuvat tunnit. Eiköhän tästä kuitenkin selvitä, niin ne ovat muutkin tehneet.
      Jännittävän tästä muutosta tekee se, ettei me olla vieläkään nähty meidän tulevaa asuntoa muuten kuin pohjapiirroksena. Kuun vaihteessa saadaan avaimet, ja päästään vihdoin näkemään, että mihin sitä on oikein lupauduttu. Ulkoapäin talo ja sen pihapiiri ainakin näytti kivoilta, mutta saa nähdä mitä on sisällä.
      Ollaan kyllä molemmat ihan innoissaan tästä muutosta. Päästään näkemään uusia maisemia ja sisustamaan uutta kämppää. Kuitenkin melko haikeaa jättää tämä asunto taakseen, koska tämä on kuitenkin se paikka mistä kaikki alkoi. Niin paljon muistoja. En onneksi vielä ihan kunnolla kaikesta pakkaamisesta huolimatta ole tajunnut, että sitä oikeasti ollaan tästä lähdössä. Voin kuitenkin melkein luvata, että kun viimeistä kertaa astun tuon kynnyksen yli, niin itkuhan siinä pääsee.

Muuton, töiden ja ihan perus arjen pyörittämisen keskellä on ollut vaikea löytää aikaa ehtiä blogin pariin, mutta yritän raivata  aikaa tälle, ainakin viimeistään sitten muuttohässäkän jälkeen. Tässä nyt tämmöinen päivitys siihen, mitä mun elämässä tapahtuu just nyt. Palataan sitten ensi kerralla niiden upeiden Rukan maisemien kera, sillä niitä riittää.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

torstai 1. helmikuuta 2018

Uusi sohvapöytä

IMG_2806 IMG_2815 Täydellisen sohvapöydän metsästys on vihdoin saatu päätökseen. Monta tuloksetonta kierrosta monessa eri kalusteliikkeessä se vaati. Mutta kuten se monessa muussakin asiassa tässä elämässä menee, niin täydellinen yksilö löytyi vasta kun lakattiin etsimästä.

Tämä pöytä on juuri sen tyylinen, mihin suuntaan haluaisin viedä meidän asunnon sisustusta muutenkin. Tyylikäs, mutta maanläheinen. Moderni, muttei liian. Materiaalina puu, joka tuo lämpöä ja kodikkuutta.
     Meidän asunto on kuitenkin jokaiselta huoneeltaan niin hankalan mallinen, ettei tässä oikein sisustamisen makuun pääse ollenkaan. Jokainen huonekalu on juuri täsmälleen siinä missä on, sillä niitä ei yksinkertaisesti saa järjestettyä mitenkään muuten. Ainakaan siten, että lopputulos olisi yhtä käytännöllinen, kuin se nyt näillä sijoillaan on. No, ainakin on jotain mistä lähteä liikkeelle sitten, kun paremman mallinen asunto ehkä joskus löytyy.
IMG_2812 Oltiin kaivattu olohuoneeseen jo pidemmän aikaa pienempää ja käytännöllisempää sohvapöytää. Meidän asunnon rajallisen koon vuoksi on meillä melko maltillisen kokoinen sohva, jonka kanssa vanha sohvapöytä ei vain kyennyt yhteistyöhön. Sohvalle ei mahtunut kulkemaan kummaltakaan puolen pöytää lyömättä vähintään varpaitaan sen jalkoihin. Itse olin jo oppinut käyttäytymään rauhallisesti tuon pöydän läheisyydessä, mutta poikaystävä murjoi siihen harva se päivä milloin varpaansa ja milloin polvensa. Ei mitään kaunista kuultavaa.

Kolmisen viikkoa odoteltiin, ja nyt seisoo uusi sohvapöytä olohuoneessa. Jo parin päivän jälkeen voi sanoa, että tuo palvelee meidän tarpeita paljon paremmin kuin vanha. Ei ole tarvinnut kärsiä vihlovista varpaista ja onhan tuo ulkonäöltäänkin edeltäjäänsä kauniimpi. Nautin. IMG_2832 IMG_2839