Minun jouluni

Vielä ennen uuden vuoden alkua palataan hetkeksi jouluisiin tunnelmiin.

Lähdin joulunviettoon kotikotiini Alavudelle paria päivää ennen aattoa. Omassa kotona kun täytyi laittaa kaikki valmiiksi ennen lähtöä, niin oli mukavaa, että joulupuuhastelua sai jatkaa sitten myös kotikotona yhdessä perheen kanssa. Aattoon valmistauduttiin tekemällä viimeiset lahjaostokset, paistamalla pipareita ja koristelemalla kuusta. Nuorempana minulla oli tapana herätä todella aikaisin aattoaamuna, mutta parina viime vuonna olen antanut itseni hiukan joustaa siitä. Ehdin silti saada aivan sopivan annoksen Joulupukin kuumaalinjaa ja mikä tärkeintä, olin kuitenkin jalkeilla paljon ennen Lumiukon alkua. Joulurauhanjulistus otettiin vastaan riisipuuroa samalla nauttien.

Perinteisten aamutouhujen jälkeen oli aika siirtyä mummolaan joulusaunaan. Ennen ruokapöytään siirtymistä oli hyvää aikaa katsoa Joulupukki ja noitarumpu. Siinä vaan on kerta toisensa jälkeen oikeanlaista tunnelmaa ja jouluntaikaa!
      Joulupöydässä yksi jos toinenkin teki santsikierroksen, minkä jälkeen oli aika vyöryä olohuoneeseen odottamaan joulupukkia. Lahjojen jaon ja avaamisen jälkeen tuossa olohuoneessa ei ollut enää tietoakaan siellä tehdystä joulusiivouksesta, mutta joulupukin käynnin jälkeinen kaaos laskettakoon sekin jo muodostuneeksi perinteeksi.
      Itse en edes muistanut kirjoittaa joulupukille listaa, mutta sain siitä huolimatta kääriä paketeista esiin toinen toistaan mukavampia lahjoja. Monta tarpeellista ja käytännöllistä lahjaa, kiitos niistä asianomaisille! Omien pakettien sijaan odotin ja jännitin enemmän sitä, ovatko itse antamani lahjat osuneet yhtä nappiin kuin olin kuvitellut. Kai se on yksi merkki aikuistumisesta, kun lahjojen antaminen alkaa tuottaa enemmän iloa, kuin niiden saaminen. Joulupäivänä käytiin syömässä mun isän luona, minkä jälkeen siirryttiin takaisin äitin luo mitäs muutakaan kuin syömään. On myönnettävä, että kyllä meidän joulut ainakin painottuu pitkälle tuohon syömiseen, mutta toisaalta en valita. Kerran vuodessahan se joulu vaan on, kyllä sinne salille ja lenkkipolulle ehtii sitten myöhemminkin.

Tapaninpäivänä matkustimme takaisin Espooseen vain ehtiäksemme jälleen kerran joulupöytään. Vielä se maistui, mutta siinä pöydässä totesin jälleen saman kuin edeltävinäkin vuosina; mieluummin syön kolme päivää putkeen kinkkua, kuin kosken yhteenkään silliin. Sanokaa joulukalaihmiset mitä sanotte, mutta kyllä se kinkku on se juttu.

Ei auta, noin vaan on joulu ohi tältä vuodelta. Tsempit muillekin jouluihmisille, kyllä se seuraava joulu on täällä ennen kuin huomataankaan. Sitä ennen koitetaan nauttia ja ottaa ilo irti kaikista muista hyvistä jutuista elämässä. Paljon on vielä edessä.

New year, new me. Niinhän ne sanoo. Mutta mitä jos just sä tekisit ihan todella alkavasta vuodesta just sun vuoden? Mä aion ainakin yrittää, kuka on mukana?

2018, mä olen valmis.

Viime hetken valmistelut

Piparinpaisto - check. Joululaatikoiden teko - check. Lahjojen paketointi - check. Pari lahjaa on vielä hankkimatta ja joulusiivous tekemättä, mutta muuten aletaan olla valmiita ottamaan joulu vastaan.

En voi uskoa, että mennään jo joulukuun kahdettakymmenettä päivää. Vastahan me hankittiin kalenterit ja avattiin ensimmäiset luukut! Vaikka yritän kovin taistella sitä vastaan, alkaa mieleen hiipimään jo nyt haikeus siitä, että kohta tämä on taas ohi. Joulussa vaan on sellaista taikaa, joka tekee koko kuukaudesta vähän jotain enemmän. Vaikka se on kuukausi siinä missä muutkin ja arkea silloinkin eletään, on siinä ripaus jotain muutakin. Mieliala on iloisempi arjen askareista huolimatta, ja joulumieli saa näkemään ja arvostamaan monia pieniä asioita, joista nauttia kiireen keskellä. Ilmassa on juhlan tuntua heti kuun alusta saakka. Olen miettinyt, että joulunodotushan on lähes yhtä ihana asia kuin joulunpyhät itse! Varsinainen joulu tuntuu olevan ohitse niin nopeasti, että onneksi sen tunnelmasta saa nauttia koko joulukuun ajan. Vielä täytyisi tänään ja huomenna suorittaa velvollisuuksia töissä, mutta sen jälkeen aion rauhoittua joulunviettoon. "Rauhoittua" on toki ehkä hieman väärä sana kuvaamaan meidän suvun joulunviettoa, mutta kaikesta hälinästä ja vilskeestä huolimatta mieli on levollinen. Pääsen viettämään joulun kaikkien perinteiden mukaan (no, ehkä sen joulusaunassa pyörtymisen voisi jättää tällä kertaa tekemättä..) rakkaiden ihmisten ympäröimänä, juuri kuten halusinkin, ja se on tärkeintä.

Enää muutama yö jouluun.

Glögiä ja riisipuuroa

Jouluaatto lähestyy kovaa kyytiä, mutta vielä on hetki aikaa nauttia ihanasta odotuksesta, jännityksestä ja tunnelmasta. Olen luonut pääni sisällä listan asioista, jotka tahdon ehtiä tekemään ennen varsinaista juhlaa. Siltä listalta suoritettuja kohtia ovat esimerkiksi ylenpalttinen joululaulujen kuuntelu, jouluelokuvien katselu, kynttilöiden polttaminen, jouluvalojen ja koristeiden esille laitto ja niistä nauttiminen, joulukorttien lähettäminen, riisipuuron keitto ja glögin juonti. Joululahjojen osto ja paketointi ovat vielä hieman vaiheessa, mutta edistystä on havaittavissa. Suorittamatta sen sijaan ovat vielä piparien ja joululaatikoiden teko sekä joulusiivous. Kiirettä pitää loppuun saakka!

Vaikka olenkin ollut nyt paljon töissä, ja pelkäsin etukäteen etten sen takia pystyisi nauttimaan ja keskittymään joulunodotukseen kunnolla, niin olen epäilyksistäni huolimatta osannut ottaa kaiken irti joulupuuhastelusta töiden ohella. On ihanaa, että työpäivän jälkeen voi vaikka heittää riisipuuron uuniin valmistumaan, keittää siihen kylkeen vähän glögiä ja istahtaa sohvalle viltin alle katsomaan jouluelokuvaa hyvässä seurassa, joulun tuoksuista ja herkuista nautiskellen. Olen saanut joulukuun alkamisesta ja joulunodotuksesta ihan uudenlaista puhtia kaikkeen tekemiseen, mikä on todella ihanaa vaihtelua siihen väsymyksen, masennuksen ja negatiivisuuden sekamelskaan, johon hetken aikaa tunsin hukkuvani aivan täysin. Elättelen yhä toivetta valkoisesta joulusta, mutta saapa nähdä. Tälläkin hetkellä sää vaatii enemmän vesisuksia kuin toppakenkiä.

Onneksi joulua voi fiilistellä ilman luntakin. Vaikkapa glögimukillisen äärellä, kuten minä ajattelin juuri nyt tehdä!

First of December

Pitkään se tuntui kestävän, mutta vihdoin on joulukuu täällä! Ja vaikka aamulla satoikin vettä, niin päivän mittaan se vaihtui edelleen jatkuvaan lumipyryyn. Ihanaa!

Vihdoin saa kunnolla aloittaa kaikki joulupuuhat, ja pitääkin, jotta ehtii tehdä kaiken piparinpaistosta joulusiivoukseen ennen kuin aatto koittaa. Joululaulut soimaan siis ja hihat heilumaan!
      Vaikka kaikkea touhuamista ja hössötystä rakastankin, niin loppujen lopuksi odotan kaikista eniten joulussa sitä rauhoittumista. Pääsen kotiin rakkaiden ihmisten luo ja saan olla vaan, miettimättä kaikkea ahdistavaa, mitä en vaan täällä pääse pakoon. En millään malta olla vilkuilematta koko ajan ikkunasta ulos, tuolla on vaan niin ihanan jouluisen näköistä, kun vihdoin on lunta taas. Ja valoisaa! Tuo pitkään jatkunut pimeys on meinannut viedä mut aivan täysin syövereihinsä.

Ruusukultainen yllätys

Jos viime kerralla mun puhelimen osto tapahtui jotenkin yllättävästi vain eräänä iltana, niin tällä kertaa se oli täysin ja kokonaan yllätys. Oli tästä toki ollut puhetta, muttei siinä oltu vielä ollenkaan ostamisen tasolla. Kuitenkin tori.fi:tä selaillessaan, oli poikaystäväni löytänyt oikein mallikappaleen todella hyvään hintaan, ja mikä tärkeintä, oikean värisenä. Ja mitä ilmeisemmin oli niiltä sukilta lähtenyt sitä hakemaan. Kyllä siinä hieman sai sydänalaansa pidellä, kun ihan tavalliseen tapaan tulin iltavuorosta, ja minulle ojennetaan vähän turhankin arkipäiväisesti uusi puhelin käteen.

Eipä tässä tilanteessa kuitenkaan mitään valittamista ole. Viime päivät olenkin opetellut käsittelemään tuota uutta vempelettä, mutta lähinnä olen keskittynyt ihailemaan sen ulkonäköä. En ole muuten hetkeen nähnyt mitään elektroniikkaan liittyvää, mikä olisi noin kaunista. Annetaanko hetki tuolle ruusukultaiselle värille. Kiitos.

Jos kellään on tarvetta kultaisen väriselle, toimivalle ja hyväkuntoiselle iPhone 5s:lle, niin saa olla yhteydessä.

Eilen kirjoittamassani postauksessa pyysin nauttimaan vielä syksyn rippeistä, mutta ilmeisesti luontoäidillä oli jotain aivan muuta mielessään. Vaikka joulua ja talvea kovasti odotankin, niin en ajatellut että se lumi ihan näin yhtäkkiä ja rytinällä tulisi maahan. No, en valita. Paitsi ehkä vähän tuosta loskasta.

60 days til Christmas

60 päivää jouluaattoon. Onko siellä muita, joiden täytyy kaikin keinoin hillitä itseään, ettei kaivaisi kaikkia jouluvaloja ja koristeita esille laatikoistaan jo nyt?

Itse aloin salaa odottaa joulua jo kesällä, ehkä siitäkin syystä ettei sitä kunnon kesää koskaan tullut. Oon kuitenkin kyennyt peittämään tämän aika sujuvasti, ja ainoana oireena on ilmennyt lähes päivittäinen puhelimessani olevan joululaskurin tarkistaminen. Tosin spotify meinasi ohjata mut täysin väärille raiteille tuossa elokuun puolella, mutta sain korjattua kurssin ajoissa. Mulla oli nimittäin jäänyt siellä päälle asetus, mistä johtuen tuo kyseinen sovellus alkaa soittaa jotain samanhenkistä musiikkia, jos jokin soittolista ehtii loppua. Niinhän siinä sitten juuri kävi, ja jostain syystä sieltä alkoi soimaan joku joulubiisi. Fiilistelin ihan täysillä ainakin puoleenväliin biisiä, kunnes alkoi sytyttää, että hetkinen.. Ei, en edes minä ala vielä elokuussa kuuntelemaan joulumusiikkia.

Moni varmaan inhoaa kaikkia jouluhössöttäjiä ja kieltämättä omastakin mielestäni tämä touhu menee välillä vähän yli. Esimerkiksi se, että nyt jo kaupoissa on joulukalenterit sun muut esillä. Siitä huolimatta on kuitenkin ihanaa, että pitkän ja harmaan syksyn keskellä on jotain mitä odottaa.
     Itse olen ainakin huomannut syksyn vaikutuksen jaksamisessani, eikä sitä ollenkaan helpota mun työ, jota alan olemaan kurkkuani myöten täynnä. En edes tiedä kuinka monta vuotta mun tarvitsisi nukkua, että olisin taas pirteä, ja että olo olisi oikeasti levännyt. Saan kuitenkin voimaa siitä, että tulossa on jotain hyvää ja odottamisen arvoista. Ihminen tarvitsee valopilkkuja elämäänsä. Ihan kirjaimellisestikin, sillä kenen mielestä joulua kohti mennessä katukuvassa loistavat jouluvalot eivät muka olisi kauniita?

Nautitaan nyt kuitenkin vielä hetki lokakuusta ja syksyn väreistä. Sitten saa kyllä jo ihan luvan kanssa laittaa jouluvaihteen silmään! Vielä hetki maltetaan.

Reppurakkautta

Tykkään todella paljon käsilaukuista, sillä ne ovat mielestäni nätin näköisiä ja naisellisia. Totuus kuitenkin on se, että joka kerta ollessani käsilaukun kanssa liikenteessä, totean sen totaalisen epäkäytännölliseksi. Uusin laukkuhankintani on pieni ja siro laukku, joka vielä toistaiseksi on ollut siedettävä kaveri, sillä se kulkee mukana lähes huomaamattomasti. Isompi laukku kuitenkin tuottaa ongelmia. Käsivarrella roikkuessaan se estää esimerkiksi ruokaostosten tehokkaan pakkaamisen ja shoppailukierroksella et pääse kunnolla hipelöimään vaaterekeissä roikkuvia ihanuuksia. Olen myös huomannut ison laukun olevan todella huono valinta tiloihin, joissa on jo valmiiksi ahdasta. Siellä tulet väkisinkin tönimään laukullasi kaikkia, ja saat paheksuvia katseita, vaikket todellakaan tahallaan tahtonut ketään laukullasi mätkiä. Helposti mukana kulkeva pieni laukku taas jää monta kertaa yksinkertaisesti liian pieneksi, etkä saa välttämättömien asioiden lisäksi kannettua mukanasi mitään.
 
Yksinkertainen ratkaisu ja vaihtoehto laukkuongelmien kanssa kamppailuun on reppu. Jos reppu vaan on oikeanlainen, voi se olla aivan yhtä kivan näköinen ja naisellinen, kuin käsilaukkukin.
     Itse omistin aiemmin vain yhden pienemmän repun, johon ihastuin monta vuotta sitten. Sille on riittänyt käyttöä, mutta räikeän kuosin vuoksi se tuotti ongelmia. Sitä oli vaikea yhdistää asuihin, ja kuviointi oli aika kesäinen, mikä taas tuotti päänvaivaa talviaikaan. Päätin siis istua alas, ja selata netin reppuvalikoimaa. Hakusessa oli yksinkertainen, pieni ja monikäyttöinen reppu, materiaalina mieluiten tekonahka. Monista vaihtoehdoista tuo kuvissa näkyvä musta yksilö valikoitui ostoskoriin, ja odottelee nyt malttamattomana kunnon käyttöön pääsyä.
    Sivustoja selatessani osui silmiini tuo harmaa pörröinen reppu. Tarkoitus oli ostaa vain yksi, kaiken kanssa sopiva reppu, mutta lopulta löysin itseni kotiuttamasta kahta uutta pikkureppua. Toisen välttämättömän ja siksi koska tarvitsin sen, toisen koska en saanut sitä mielestäni ja halusin sen. Kaikki pörröinen vaan vetää mua puoleensa!

Vaikka aion edelleen käyttää myös käsilaukkuja, niin nyt ei tarvitse ainakaan aivan joka kerta saada harmaita hiuksia kyseisen kapistuksen takia. Kai mä vaan olen ikuinen repputyttö, vaikka voissa paistaisi.

Luontopolulla

Yhteisen vapaapäivän kunniaksi päätettiin keksiä jotain kivaa tekemistä, ja mikä olisi mukavampaa kuin lähteä luontoon kävelemään ja rauhoittumaan pitkän työputken jälkeen. Käytiin aiemmin kesällä kiertämässä pieni kierros Nuuksion metsissä, joten vaihtelun vuoksi päädyttiin tällä kertaa Hanikan luontopolulle. Reitti oli meille sopivan mittainen ja sikäli helppokulkuinen, ettei tarvinnut tämän kokeneempi eränkävijä olla, jotta siitä selvisi.

Kotona reppuja pakatessa sää näytti hyvältä, ja minäkin vilukissana tein rohkean päätöksen lähteä t-paidassa liikenteeseen (okei myönnetään, pakkasin varmuuden vuoksi pitkähihaisenkin paidan mukaan). Ilma olikin lämmin, mutta vähän matkaa käveltyämme alkoi taivaalta tiputella ensin muutamia pisaroita, ja lopulta satoikin sitten kaatamalla vettä. Metsän puut onneksi suojasivat pahimmalta, mutta kyllä me silti aivan kunnolla kastuttiin. Loppujen lopuksi tuo sade oli kuitenkin ihan virkistävä kokemus. Lintutornille päästyämme oli aurinko alkanut paistaa ja kuivattaa sateessa kastuneita vaatteitamme. Juotiin kahvit ja syötiin vähän evästä luonnon rauhasta nauttien.
Jotenkin yllätyin, että tuollaista luontoa löytyy periaatteessa keskeltä kaupunkia ja asutusta. Mutta kyllähän se todellisuus välillä iski vasten kasvoja, kun tuo polku kulki käytännössä katsoen toisten takapihalla tai yhtäkkiä tupsahdettiin jostakin metsän siimeksestä suoraan vilkkaalle autotielle. Vaikka tämä vähän söikin tunnelmaa, niin onhan se todella hienoa, että myös kaupungissa asuville on tarjolla mahdollisuus nauttia luonnon kauneudesta. Luonto kuuluu meille kaikille, ja on ihanaa, että sen annetaan edes paikoittain kasvaa luonnollisessa tilassaan, eikä tuhota aivan kaikkea siitä asutuksen tieltä.

Tähän loppuun vielä havainnollistava kuva siitä, mitä kaupunkilainen tarkoittaa, kun kertoo asuvansa keskellä metsää. Tarkoitus ei todellakaan ole loukata ketään eikä yleistää, huumoria kehiin! Toisinaan vaan huvitun siitä miten monen espoolaisen olen kuullut sanovan, kuinka Espoo on ihan "landea" ja täällä asutaan keskellä metsää. No, kaksi puuta vierekkäin ei vielä tarkoita, että ollaan keskellä metsää. 

Täydelliset bootsit syksyyn

Pitkään mulla oli hakusessa bootsit, jotka on ulkonäöltään simppelit ja monikäyttöiset. Lisävaatimuksina tulivat tarpeeksi tukeva mutta kuitenkin melko korkea korko, ja kengän tulisi tukea oikeasta kohtaa. Plussaa siitä, että näissä yksilöissä sattui olemaan kumipohja. Vaikka korkokenkien kopinasta tykkäänkin, niin välillä on kiva kulkea korkeissa koroissa herättämättä huomiota niistä lähtevällä äänellä.

Näissä kelpaa astella kohti syksyä!