Minun jouluni

Vielä ennen uuden vuoden alkua palataan hetkeksi jouluisiin tunnelmiin.

Lähdin joulunviettoon kotikotiini Alavudelle paria päivää ennen aattoa. Omassa kotona kun täytyi laittaa kaikki valmiiksi ennen lähtöä, niin oli mukavaa, että joulupuuhastelua sai jatkaa sitten myös kotikotona yhdessä perheen kanssa. Aattoon valmistauduttiin tekemällä viimeiset lahjaostokset, paistamalla pipareita ja koristelemalla kuusta. Nuorempana minulla oli tapana herätä todella aikaisin aattoaamuna, mutta parina viime vuonna olen antanut itseni hiukan joustaa siitä. Ehdin silti saada aivan sopivan annoksen Joulupukin kuumaalinjaa ja mikä tärkeintä, olin kuitenkin jalkeilla paljon ennen Lumiukon alkua. Joulurauhanjulistus otettiin vastaan riisipuuroa samalla nauttien.

Perinteisten aamutouhujen jälkeen oli aika siirtyä mummolaan joulusaunaan. Ennen ruokapöytään siirtymistä oli hyvää aikaa katsoa Joulupukki ja noitarumpu. Siinä vaan on kerta toisensa jälkeen oikeanlaista tunnelmaa ja jouluntaikaa!
      Joulupöydässä yksi jos toinenkin teki santsikierroksen, minkä jälkeen oli aika vyöryä olohuoneeseen odottamaan joulupukkia. Lahjojen jaon ja avaamisen jälkeen tuossa olohuoneessa ei ollut enää tietoakaan siellä tehdystä joulusiivouksesta, mutta joulupukin käynnin jälkeinen kaaos laskettakoon sekin jo muodostuneeksi perinteeksi.
      Itse en edes muistanut kirjoittaa joulupukille listaa, mutta sain siitä huolimatta kääriä paketeista esiin toinen toistaan mukavampia lahjoja. Monta tarpeellista ja käytännöllistä lahjaa, kiitos niistä asianomaisille! Omien pakettien sijaan odotin ja jännitin enemmän sitä, ovatko itse antamani lahjat osuneet yhtä nappiin kuin olin kuvitellut. Kai se on yksi merkki aikuistumisesta, kun lahjojen antaminen alkaa tuottaa enemmän iloa, kuin niiden saaminen. Joulupäivänä käytiin syömässä mun isän luona, minkä jälkeen siirryttiin takaisin äitin luo mitäs muutakaan kuin syömään. On myönnettävä, että kyllä meidän joulut ainakin painottuu pitkälle tuohon syömiseen, mutta toisaalta en valita. Kerran vuodessahan se joulu vaan on, kyllä sinne salille ja lenkkipolulle ehtii sitten myöhemminkin.

Tapaninpäivänä matkustimme takaisin Espooseen vain ehtiäksemme jälleen kerran joulupöytään. Vielä se maistui, mutta siinä pöydässä totesin jälleen saman kuin edeltävinäkin vuosina; mieluummin syön kolme päivää putkeen kinkkua, kuin kosken yhteenkään silliin. Sanokaa joulukalaihmiset mitä sanotte, mutta kyllä se kinkku on se juttu.

Ei auta, noin vaan on joulu ohi tältä vuodelta. Tsempit muillekin jouluihmisille, kyllä se seuraava joulu on täällä ennen kuin huomataankaan. Sitä ennen koitetaan nauttia ja ottaa ilo irti kaikista muista hyvistä jutuista elämässä. Paljon on vielä edessä.

New year, new me. Niinhän ne sanoo. Mutta mitä jos just sä tekisit ihan todella alkavasta vuodesta just sun vuoden? Mä aion ainakin yrittää, kuka on mukana?

2018, mä olen valmis.