Näin ensialkuun, oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää jokaiselle äidille! Vaikka äitienpäivä, kuten muun muassa ystävänpäiväkin, kuuluisi mielestäni olla ihan joka päivä, on tämä päivä nostettu kalenteriin virallisena äitien juhlapäivänä. Joten jos se arjen keskellä välillä unohtuu, niin vähintään tänä päivänä tulisi jokaisen äidin olla ylpeä itsestään. Äidin rooli ei todellakaan ole helppo. Kuitenkin jokaisen äidin tulisi edes näin kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että on suoriutunut tuosta roolista oikein hyvin. Vaikeuksista huolimatta äidit jaksavat rakastaa lapsiaan. He auttavat ja neuvovat silloin, kun heidän lapsensa sitä pyytää tai tarvitsee. He ovat tukena ja turvana lapsilleen, aina. He ovat todellisia supernaisia!
Itselleni yksi vaikeimmista asioista kotoa poismuuttamisessa, ja ennen kaikkea kauas kotipaikkakunnalta muuttamisessa oli se, että jouduin kauas äidistäni. Äiti oli kuitenkin aina se, jolle pystyin puhumaan ja jonka seurassa oli hyvä olla. Teki pahaa kun näki, miten koville oma lähtöni otti myös äidille. En vieläkään pysty kuuntelemaan Samuli Edelmannin Mahdollisuus -kappaletta herkistymättä, sillä äiti kertoi kuunnelleensa sitä joskus itkien autossa aamulla töihin ajaessaan, juuri vähän ennen minun muuttoani. Enkä ihmettele, sillä sanoja tarkemmin kuunnellessa, osuvat ne todella nappiin silloista tilannetta ajatellessa.
Kuitenkin mulla on todella hyvä mieli siitä, että meidän välit äidin kanssa ovat edelleen samanlaiset. Äidin luona käyminen on tuntuu aina todella kotoisalta ja rennolta. On ihanaa, kun äidin kanssa voi edelleen puhua kaikesta, vaikeistakin asioista. Aluksi kotoa lähteminen takaisin tänne omaan kotiin ei tuntunut niin vaikealta, mutta täytyy myöntää, että kerta kerralta on vaikeampaa pidätellä kyyneliä ja pysyä vahvana lähtöhalien aikana. Eikä sillä, että minut olisi opetettu olemaan vahva tai sanottu ettei saisi itkeä, mutta teen lähtemisestä itselleni helpomman, jos en liikaa ajattele tai päästä kyyneliä valumaan. Siitä ei nimittäin tulisi loppua millään, jos se kerran alkaisi.
Tuntuu vähän jopa etuoikeutetulta, että itsellä on niin hyvät ja läheiset välit oman äidin kanssa. Maailmassa on kuitenkin niin monia lapsia, jotka ovat huonoissa väleissä äitiensä kanssa. Se on tottakai lapselle vaikeaa, mutta erityisesti se raastaa niitä äitejä, jotka haluaisivat lapsistaan läheisempiä, mutteivat syystä tai toisesta koskaan saavuta sellaista pistettä.
Saan olla todella kiitollinen omasta ihanasta äidistäni. Vaikka pienenä häntä välillä häpesi ja ärsytti toden teolla, kun äiti käski tekemään jotain kotitöitä kesken jonkun paljon tärkeämmän tekemisen, on hän kuitenkin todella rakas. Vasta näin aikuisella iällä sitä oikeasti oppii arvostamaan omaa äitiään ja kaikkea, mitä hän on minun vuokseni tehnyt. Ihanaa, että juuri mulla on maailman paras äiti! <3
Yritin etsiä yhtä todella ihanaa kuvaa äidistäni, jonka muistan ottaneeni vuosia sitten, mutta en löytänyt sitä. Täytyy siis tyytyä kliseiseen kukkakuvaan. Toisaalta, liittyy sekin onneksi aiheeseen siten, että juuri tuollainen sininen sattuu olemaan äitini lempiväri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti