Olipas eilen ihana päivä. Lähdettiin aamupäivästä Seinäjoelle porukalla, johon kuului minä, äiti, iskä, pikkuveli ja sen yksi kaveri. Ensimmäiseksi suunta kävi kaupoille, joista kaikista ihanuuksista huolimatta sain oikein hakemalla hakea jotain ostettavaa. Mikähän mun ongelma oikeesti on, kun en meinaa enää koskaan löytää mitään kivoja vaatteita, vaikka käväisen joka liikkeessä vähintään kymmenen vaatekappaleen kanssa sovituskopissa. Liian itsekriittinen, nirso vai vaan henkilö jota ei tunnu pukevan yhtään mikään? Joka tapauksessa esittelen nuo ostokset (+ Tampereen ostokset, hyvänen aika oonko ees maininnut täällä mitään lukion kevätretkestä Tampereelle??) joskus tulevaisuudessa.
Syömässä käytiin Pancho Villassa ja tilasin samaa mitä viimeksikin tuolla käydessäni, juustohampparin. Vaikka listalta ois löytynyt vaikka mitä muutakin hyvää, niin pitäydyin tutussa annoksessa, koska harvoin tulee tuolla käytyä ja toi annos vaan on niin hyvää. Mahat täynnä pyörittiin sittariin ja koska alko jo pikkuhiljaa hiukoa (not) niin ostettiin vielä jätskit ennen kuin suunnattiin takasin keskustaan ja elokuvateatterille. Pojat, joihin siis iskä lukeutuu mukaan haha oli menossa kattomaan Fast and Furious 6 ja päätettiin sitten äitin kanssa mennä myös elokuviin. Vaihtoehtja ei niin kauheesti ollut, joten päädyttiin kattomaan Identity thief. Tykkäsin kyllä, mutta miksen olisi, kun oon muutenkin niin hurahtanut komedioihin.
Poikien elokuva kesti vielä puoli tuntia kun me jo oltiin katottu omamme loppuun, niin käveltiin siinä kaupungilla ikkunashoppaillen ja jotenkin joku kumma taikavoima johdatteli meidät Coffee houseen vaahtokarkkikaakaoille. Musta tuntuu että meidän reissu oli aika paljon syömistä syömisen perään ja voi olla että siksi se olikin niin kiva. Se ainakin kertoo jotain, että kaikki kuvat Seinäjoelta liittyy jollain tapaa ruokaan.
Ruokataivaasta huolimatta pääkopassa ajelehti koko eilisen päivän omantunnontuskat siitä, että senkin ajan olisi voinut käyttää hyödyksi ruotsin kokeen suhteen. Heräsin aamulla huokaisten hetkeksi helpotuksesta tajutessani yöllisen ruotsinkoepainajaisen olleen tosiaan vaan unta. Huokaus jäi kesken kun tajusin, ettei mulla oikeesti ookkaan aikaa kun tämä päivä lukea siihen kokeeseen ja kun kirjan avatessani tajusin osaavani.. en oikeastaan yhtään mitään. Mulla ei oo enää mitään kykyjä jäljellä ruotsissa, kun yläasteaikoina tuntui, että se oli paljon helpompaa kuin englanti. Paha merkki, kun huonosta enkun kielen taidostani huolimatta se tuntuukin yhtäkkiä olevan ruotsia helpompaa. Motivaatio enkun kanssa on korkealla, ruotsissa nollilla. Enkun tunneilla tuntuu, että oikeasti opin asioita, ruotsin tunneilla lasken minuutteja tunnin loppuun. Voisko myös opettajalla olla jotain vaikutusta motivaatioon? Jag gillar inte svenska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti