Noihin aikoihin tuli vietettyä todella paljon aikaa täällä Espoossa poikaystävän luona, ja minua tottakai kierrätettiin jos missäkin kyläilyillä niin sukulaisten kuin kavereidenkin luona. Pakkohan siinä oli opetella juomaan kahvia edes sen verran, että sai vierailulla sen kupillisen sisuksiinsa mukisematta. Tosiasia kun vaan on, että kylään on paljon helpompi mennä kahvinjuojana kuin hankalana asiakkaana, jolle täytyy yrittää keksiä jotain muuta tarjottavaa. Itse olin aina ihan todella okei senkin kanssa, että sain kahvin sijaan lasillisen vettä kun muuta ei ollut tarjolla. Mitä en kestänyt, oli se tuskainen ilme meitä kestitsevien ihmisten kasvoilla, kun heitä selkeästi hermostutti, ettei kahvin sijaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin hanavesi.
Vähitellen kahvinjuonnista alkoi muodostua lähes päivittäinen tapa. Vaikka en vieläkään ole aivan varma pidänkö ihan tavallisen kahvin mausta, niin kahvihetkistä on muodostunut ihan mun päivien lempparihetkiä. Jotenkin se on vaan tosi rentouttavaa nauttia kupillinen kahvia ja ehkäpä jotain hyvää sen kaverina, ja parasta on, jos sen kahvin saa nauttia hyvässä seurassa höpötellen.Oon kuitenkin huomannut, että vaikka olisin yksinkin, niin sen kahvikupillisen nauttiminen on sellainen rauhoittumisen ja rentoutumisen hetki. Myös töissä kahvia juodessa on tuo sama fiilis, ja niin kiireisiä kuin meidän vuorot välillä osaa olla, niin se on jo ihme. Vaikka aina siinä on se riski, että asiakas tulee töissä keskeyttämään mun kahvihetken, niin jotenkin se lämmin kuppi kädessä työtkin tuntuu edes hetken vähemmän ahdistavilta ja stressaavilta.
Kuvat on lauantailta, kun käytiin Jussin kanssa nauttimassa cappuccinot ja pala kinuskikakkua Fazerilla. Kaikille herkkusuille vinkkinä, tuo kakku todella oli sitä mitä lupasi. Kinuskia, ja vielä vähän lisää kinuskia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti