Päättynyt kaikk' on työ."
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille! Muistetaan levätä ja nauttia.
Eilen oli vaihteeksi ihana aurinkoinen päivä, joten käytiin hakemassa joulutunnelmaa joulutorilta. Tänään on taas ollut synkkää ja sateisen oloista, mutta kotona tuoksuu uunissa valmistuva perunalaatikko ja viimeiset lahjat pääsivät paketteihin, jotem täällä kaikki hyvin. Pakkaaminen tuottaa päänvaivaa, mutta sekin alkaa viimein olla loppusuoralla.
Harjoittelun jälkeen koulunpenkille paluu tuntui todella vaikealta. Pelkkään kuunteluun keskittyminen ja pitkään paikallaan istuminen tuntuivat todella puuduttavilta, mutta onneksi luentoja ei ole enää yhtäkään jäljellä. Ainoastaan ryhmissä tehtävät projektit pitäisi vielä saada purkkiin, niin päästäisiin lomalle. Vaikka projektinteko ja koko meidän projektiryhmä oli aiemmin täysin hajoamispisteessä, ollaan kuitenkin saatu parsittua homma niin hyvin kasaan, että aivan varmasti saadaan vietyä tämä kunnialla maaliin ja sen jälkeen ollaan niin ansaittu meidän loma.
Nautiskelusta puheen ollen, musiikki on tosi tärkeässä osassa mun elämässä ja erityisesti joululauluja on luukutettu nyt jo muutaman viikon ajan (okei, ehkä "muutaman kuukauden ajan" olisi lähempänä totuutta). Sen lisäksi oon päässyt tämän joulukuun aikana nauttimaan livemusiikista, sillä sain yllättäen liput Juha Tapion konserttiin, jossa sitten viime lauantaina kummitädin kanssa oltiin. Vaikka pelkäsin henkeni puolesta ylimmän katsomon ylimmällä rivillä, niin se oli todellakin sen arvoista ja elin aivan parasta elämääni koko kaksi ja puolituntisen aikana. Itkua, naurua ja ihan vaan pysähtymistä kuuntelemaan kauniita sanoituksia, aivan täydellistä. Joitakin vuosia sitten en olisi uskonut koskaan a) vapaaehtoisesti meneväni Juha Tapion konserttiin ja b) ylistäväni sitä maasta taivaaseen. Musta on siis joko tullut vanha tai sitten alan päivä päivältä muistuttaa yhä enemmän omaa äitiäni, kaikin tavoin. Hyväksyn molemmat vaihtoehdot, sillä oon henkisesti jo ihan mummo, enkä muistuttaisi ketään muuta yhtä mielelläni kuin just mun äitiä. <3
Odotettu joulukuun ensimmäinen päivä, joka otettiin vastaan aivan ihanassa auringonpaisteessa. Maassa on aavistus lunta ja pieni pakkanen. Ei voisi paremmin joulukuu ja joulunodotus alkaa.
Aamu alkoi riisipuurolla ja joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisella. Päivä päättyy jouluelokuvaan ja glögimukilliseen. Odotus on todella alkanut ja mä aion nauttia joka ikisestä päivästä matkalla jouluun.
Vuoden tunnelmallisin aika on taas täällä. Koko syksy on ollut sellaista jaksamisen äärirajoilla puurtamista, että joululoma ja pieni hengähdystauko ovat todella paikallaan. Vaikka vielä onkin loppurutistus meneillään koulun suhteen, tuo joulunodotus jopa tällaisen stressipallon olemukseen pientä rauhoittumisen ja kiireettömyyden tuntua. Mukillinen glögiä silloin tällöin hyvän jouluelokuvan ääressä tai joululaulujen kuuntelu saavat kummasti uskomaan, että ehkä siellä tunnelin päässä näkyy jo vähän valoa. Jouluvaloja.
Kävimme lauantaina kävelemässä ja syömässä Helsingissä. Sää oli ihana, sillä aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa ja poikkeuksellisesti Helsingissä ei tuullut luihin ja ytimiin saakka. Illan tullen ihasteltiin tunnelmallisia jouluvaloja, joita keskutassa oli sytytetty jo melkoinen määrä. Muutenkin on ollut ihana huomata, miten moni on jo laittanut jouluvaloja koteihinsa. Niitä on tullut ihasteltua monella kävelylenkillä ja ne piristävät mukavasti pimeitä iltoja.
Vihdoin voidaan siirtyä toiseen päiväämme Lontoossa. Tuo päivä kulutettiin pääosin kierrellen kaupunkia vähän siellä sun täällä; aamupäivällä Hyde Parkista Harrodsiin. Sieltä matka jatkui etsimään halvempia ruokapaikkoja ja päädyimme lopulta oikein viihtyisään sporttibaariin jakamaan nacholautasen (viihtyisään jos ei siis lasketa vaikkapa noita seepran päitä, joita ei ollut vain yksi..). Täydellisen ruuan lisäksi positiivinen yllätys olivat hauskat wc-tilat, sillä kukapa ei unelmoisi vaaleanpunaisesta pöntöstä ja käsienpesualtaasta?
Näin kylmempiä ilmoja kohti mentäessä alkaa olla melkein ikävä noita Lontoon lämpöjä silloin elokuussa. Täytyy yrittää muistaa kuinka tuskaisen kuuma, paidan ihoon liimaava helle tuolla etenkin meidän toisena reissupäivänä oli, niin ei aika kultaa muistoja liikaa. Tämä oli juuri se päivä kun Hikimetro ristittiin Hikimetroksi, ja aivan syystä. Sitä ilman pysähtyneisyyttä siellä maan alla ei voi sanoin kuvailla, vain tietäjät tietää mistä puhun.
Reissukuvia riittää edelleen, joten palataan taas näiden pariin toisella kertaa.