Bunny

           Joku aika sitten kommentteihin oli tullut toivomus postauksesta, jossa kertoisin mun lemmikistä, jos mulla sellainen on. Ja onhan mulla.
            Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten haettiin meille kaninpoikanen, joka sitten sai nimekseen Nelli.
         Hiukan se on noista ajoista muuttunut kyllä, turkki on ainakin kymmenkertaistunut ja kokoakin on kasvanut ihan kiitettävästi. Ei sitä muutosta itse niin kovin huomannut, mutta aina kun näitä alkuaikojen kuvia katsoo, niin olihan se nyt ihan vauva tuolloin verrattuna nykyiseen. Vastustamattoman suloinen se silti on vieläkin, vai mitä mieltä olette?
      Sen jälkeen kun Nelli tuli taloon, niin meiltä löytyy tuskin paikkaa, mistä ei löytyisi Nellin häkin puruja, Nellin heinää tai Nellin karvoja. Voitte vaan kuvitella, kun joskus otan sen vahingossa syliin silloin, kun mulla sattuu olemaan mustat housut jalassa.. :-D
      Nelli on, niin kuin rotunaisen kuuluukin, todella temperamenttinen välillä ja osaa kyllä näyttää millä mielellä sitä kulloinkin ollaan. Se osaa jopa murista, jos jokin asia ei miellytä. Eikö kaikki hienot naiset murise aina välillä?
       Viime aikoina tuo tyttö on innostunut kaivamisesta, mikä tietenkin kanin luontoon kuuluukin. Voin kuitenkin kertoa, että en ole aina ollut kovin hyvällä päällä, kun ennen kukonlaulua olen herännyt siihen, että Nelli yrittää kaivautua häkkinsä pohjasta läpi. Ja miten viattomalta sitä sitten näytetään, kun menee vähän komentamaan sitä. Olla siinä sitten vihainen.
     Aina kun itse lähtee johonkin, niin pitää miettiä, että mihin Nelli siinä vaiheessa sijoitetaan. Tähän mennessä se on jo kyläillyt yhden mun kaverin luona ja muutamaan otteeseen mun tädin luona. Ihan hyvin siellä on sujunut kuulemma. Mitä nyt vähän talonväkeä on yöllä pidetty hereillä ties millä konstein ja imuria on kyllä saanut näyttää sitten kun tämä kaniystävä on haettu takaisin kotiin. Kiitos ja anteeksi.

Huolimatta ympäri taloa levinneestä purusta, häkin siistinä pitämisen vaativuudesta ja toisinaan ennenaikaisista herätyksistä, Nelli on kuitenkin ihan hirveän rakas. Kyllä siinä sydän sulaa, kun avaan sen häkin luukun ja se työntää täytettä kaipaavaa ruokakuppiaan mua kohti, kun se näyttää niin suloisen tuulentuivertamalta ulkona tuulisina kesäpäivinä tai kun se vaan on sylissä lämpöisenä ja tuhisevana karvapallerona ja nauttii harjaamisesta. <3