Mä en ole koskaan ollut käsilaukkuihminen, mutta musta kuoriutui yllättäen sellainen, kun tajusin tarvitsevani kunnollisen laukun mun vanhan, todella epäkäytännöllisen ja hermoja raastaneen yksilön tilalle. Hermoja raastavaksi, niin itselleni kuin makutuomarina toimineelle poikaystävällenikin, osoittautui myös uuden laukun hankkiminen, sillä "ihan kiva" ei riittänyt mulle. Monien laukkujen hinta myöskin raapi tarjoushaukaksi kasvatetun tytön sisuksia, vaikka tuo hinta olisikin juuri ja juuri hiponut neljääkymmentä euroa. En minä kuitenkaan aivan niin paljon ole käsilaukkuihmisiä.
Tuo mahdottomalta tuntunut tehtävä osoittautui lopulta hyvinkin mahdolliseksi, kun käveltiin New Yorkeriin, ja ensimmäinen yksilö johon mun silmät siinä liikkeessä osui, sattui olemaan juurikin "the one". Eikä edes kahdenkymmenen euron hinta saanut minua laskemaan sitä käsistäni. Täten voin onnellisena ilmoittaa, että omistan vihdoin laukun, jonka hihnat pysyy mun olkapäällä ilman hampaiden kiristelyä ja kirosanoja.
Kuten kuvista näkyy, olen kotiuttanut myös uuden linssin mun objektiiviperheeseen. Onhan siitä jo aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt valokuvauskalustoani. Sitäpaitsi, kun saa jotain tuollaista niin soppeliin hintaan, vieläpä todella hyvillä kaupanpäällisillä, niin tilaisuutta ei vain voi olla ohittamatta.
Vielä en ole kunnolla päässyt tuota uutukaista kokeilemaan, mutta sekin aika tulee. Täytynee kokeilla siipiään myös videokuvauspuolella, sillä muistelisin, että mun kameran aikoinaan mulle myynyt herrashenkilö suositteli just tätä kyseistä linssiä videokuvaukseen, sillä se on yllättävän hiljainen automaattitarkennusta käytettäessä moniin muihin objektiiveihin verrattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti