Sain töitä

Viime postauksessa toivoin jokaiselle hyviä juttuja tälle alkaneelle vuodelle. Omalle kohdalleni ensimmäinen niistä osui viime torstaina, kun sain vihdoin työpaikan. Olen siis ollut työttömänä siitä lähtien, kun valmistuin keväällä 2015 lukiosta. En osannut odottaa, että täällä isolla kirkollakin olisi työpaikan saaminen niin kiven alla. Monesti ajatellaan, että "no kyllähän siellä työpaikkoja riittää", mutta unohdetaan täysin se, että hakijoitakin on tuplasti, jopa triplasti, enemmän. Sen lisäksi olin vailla ammattipätevyyttä ja työkokemusta, mikä osaltaan lisäsi työn saamisen vaikeutta. Ajoittain se alkoi jo masentaa ja suututtaakin niin paljon, että teki vain mieli luovuttaa.
   Loppujen lopuksi työpaikan saaminen kävikin yllättävän helposti. Poikaystäväni oli lähdössä hakemaan meille subeja läheisestä kauppakeskuksesta, ja katsottiin netistä valmiiksi, että millaiset patongit kumpikin haluaa. Subwayn nettisivu jäi sitten auki tähän koneelle ja ennen kuin ehdin sulkea sen, niin huomasin sivun alalaidassa "töihin"- kohdan. Ajattelin, että miksipä ei, ja laitoin puoliksi leikillään hakemuksen menemään. Parin tunnin sisällä sain sähköpostin, jossa pyydettiin haastatteluun. Kävin haastattelussa, ja se olikin sitten siinä.

Tänään sain puhelun, jossa myös toinen kyseisen firman myymälä oli kiinnostunut uudesta työntekijästä. Tuo jälkimmäinen paikka kiinnostaa sikäli enemmän, että se olisi kävelymatkan päässä, mutta saa nyt katsoa kumpaan paikkaan lopulta päädyn töihin. Kävi kummin vain, niin töihin olen joka tapauksessa pääsemässä, ja se on aivan mahtavaa se!
Niin hieno juttu kuin työpaikan saaminen onkin, tuo se mukanaan paljon stressiä. Varsinkin tällaiselle ihmiselle kuin minä, joka ottaa paineita pienimmistäkin asioista. Sen lisäksi että työpaikka on uusi ja työ sellaista, mitä en ennen ole päässyt kokeilemaan, niin ylipäätään työnteko ja töissä käyminenkin ovat minulle uusia juttuja.
  En yhtään epäile, ettenkö lopulta tule selviämään työssäni oikein hyvin, mutta kyllä se alku on aina jännittävä. Vieras paikka, uusia tuttavuuksia ja paljon asioita, joita mun täytyisi oppia tekemään. Otan epäonnistumiset ja virheet aina jotenkin todella raskaasti, ja jotenkin hermostuttaa mennä paikkaan, missä muut jo tietävät miten homma pyörii, mutta mun täytyy olla se idiootti joka kyselee mitä tyhmempiä kysymyksiä, jotta suoriutuisi työstään kuten kuuluu. Tunnen itseni aina todella tyhmäksi ja epävarmaksi, jos en yhtään tiedä mitä olen tekemässä. Melko varmasti ainakin ensimmäisinä päivinä tulen kokemaan noita tuntemuksia, enkä yhtään pidä ajatuksesta.

Jos joku juuri pyöritteli mulle silmiään, että oikeastiko joku hermoilee noin tyhmistä ja turhista jutuista, niin kyllä, tervetuloa mun maailmaan. Mä oon just se ihminen, joka stressaa jo sitä, että pelkää kohta alkavansa stressaamaan jotain.
Eikä siinä edes vielä kaikki että mä oon saanut työpaikan, vaan mun poikaystävälle ilmoitettiin tänään, että hänkin on saanut uuden työpaikan. Kyllä me tästä elämästä selvitään, vaikka aina aika ajoin on tuntunut, ettei täältä nousta ikinä. Vakaampi talous on toki plussaa sekin, mutta ennen kaikkea tykkään ajatuksesta, että arkeen tulee kunnon rytmi, eikä tarvitse päivästä toiseen kasvaa hometta sohvan nurkassa.