Blogihiljaisuudesta voimme päätellä, että työt ja arki ovat alkaneet. Olen tosiaan tehnyt nyt pari viikkoa ihan ihka oikeita töitä. En oikein osaa kommentoida mun töistä mitään hyvää sen paremmin kuin huonoakaan, koska mulla on edelleen todella ristiriitaisia ajatuksia sen suhteen. Toisaalta olen todella onnellinen, että mulla ylipäätään on töitä, eikä tarvitse olla vaan kotona kaiken päivää. Mulla on tähän asti ollut tosi mukavia työkavereita, mikä on sekin todella kiva juttu. Toisaalta oon todella turhautunut ja stressaantunut, koska musta tuntuu, etten vieläkään osaa tehdä oikeastaan yhtään mitään töissä. Pelkään koko ajan, että teen jotain väärin, mistä sitten kärsii kaikkien muidenkin työnteko. Välillä tuntuu, että mä vaan lopetan, mä en pysty tähän. Näinä hetkinä on kuitenkin muistettava, että kaikki me ollaan joskus oltu alottelijoita, ja koettu aivan samaisia tuntemuksia. Eikä mun ylpeys anna periksi lopettaa, en mä ole niin heikko. Kyllä mä selviän. Päivä kerrallaan.
Mulla on taipumusta siihen, että mun mieltä vaivaavat asiat tulee mun uniin. Niin tälläkin kertaa, koska en edes tiedä montako patonkia oon tehnyt valmiiksi mun unissa. Herään myös välillä tunteeseen, että tiskillä on jäätävä jono, ja mä yritän kovalla tohinalla saada asiakkaiden leipiä valmiiksi. Kivi tippuu sydämeltä joka kerta, kun tajuan, että olenkin oikeasti omassa sängyssä nukkumassa. Välillä kuitenkin tuntuu, että olen tulossa hulluksi, kun en edes öisin saa rauhaa tosta työstä.
Uskon kuitenkin, että tämä ongelma tulee helpottumaan sen myötä, kun rutinoidun kunnolla tuohon työhön, ja opin tekemään kaikki asiat oikeaoppisesti ja itseeni luottaen.
Työnteon myötä olen oppinut todella arvostamaan pieniä asioita, kuten esimerkiksi ruuanlaittoa. On ihanaa, kun vapailla ehtii kaikessa rauhassa uppoutua keittiössä hääräämiseen. Arkena ruuanlaitto on hyvä tapa elää hetkessä, ja unohtaa työasiat edes hetkeksi. Lisäksi urheilu on sellainen asia, joka pitää pään kasassa ja tuo tietynlaista hyvää oloa ja jaksamista arkeen.
Myös pienet hetket rakkaan kanssa sohvalla, yhdessä syöden tai iltaisin ennen nukahtamista jutellen, ovat itselleni äärettömän tärkeitä, ja saavat jaksamaan. Molempien ollessa työttömänä meillä oli todella paljon kahdenkeskistä aikaa, mikä oli todella mukavaa, mutta välillä kaipasi myös todella kovasti sitä omaa aikaa. Tällä hetkellä meillä on molemmilla sopivasti aikaa puuhailla omia juttujamme. Yhdessäoloa on alkanut arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen.
Jottei ihan hukkuisi pelkkään arkeen ja rutiiniin, on mukava tietää, että tulossa on vähän spesiaalimpia juttujakin. Aiotaan käydä leffassa, päästään näkemään Harry Potter-konsertti ja lähdetään lomailemaan Vuokattiin. Myös ensi kesälle on jo tehty suunnitelmia Tampereen reissun muodossa. Niin kivaa kun meillä viimeksi oli Tampereella tällä meidän sukulaisporukalla, niin en malta odottaa mitä tämän kesäinen visiitti tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti