Itse en mielelläni seuraa uutisia kuin sen verran, että olen ajankohtaisista asioista ja tapahtumista perillä. Toisaalta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta, mutta enimmäkseen koska tiedän, että maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa ja hirveyksiä, joille en vain yksinkertaisesti voi yhtään mitään. Se, että jätän uutiset lukematta ei tietenkään poista noita kamalia tapahtumia maailmasta, mutta säästän itseäni mielipahalta ja avuttomuuden tunteelta tällä tavoin. Tämän takia moni ohjelmassa tarkkailun alla oleva onnettomuus on ollut itselleni vain etäisesti tuttu tai sellainen josta olen kyllä kuullut, mutta en ole sen syvemmin perehtynyt niihin aikanaan.
Toisaalta se tuntuu jotenkin väärältä, että noita tapahtumia esitellään televisiossa kaikelle kansalle, ovathan ne varmasti monelle asianomaiselle edelleen kipeitä ja arkoja aiheita. Koska ohjelmassa kuitenkin on mukana monia näitä nimenomaisia onnettomuuksissa jollain tapaa osallisena olleita, olen itse yrittänyt ajatella asian niin, että tuosta ohjelmasta ja tapahtumien uudelleen purkamisesta on loppujen lopuksi ollut monelle näistä ihmisistä paljon apuakin. On lohduttavaa nähdä, että tällaisissa hirveissä tapahtumissa osallisena olleet ihmiset ovat niinkin rohkeita ja vahvoja, että pystyvät, uskaltavat ja ovat ennen kaikkea itse halunneet puhua näistä aiheista näin isolle yleisölle.
Itse henkilökohtaisesti pelkäsin eniten katsoa Jokelan kouluammuskelusta kertovaa jaksoa. Se tietenkin kosketti aivan jokaista oppilasta ympäri Suomen, sillä sellaista ei meidän maassamme ollut ennen tapahtunut ja ensimmäistä kertaa kouluun yhdistettiin tylsyyden ja arkisuuden lisäksi myös pelon tuntemuksia ja ahdistusta. Itseäni tapaus liikutti kunnolla vasta kun sama tapahtui Kauhajoella, jossa itselleni tärkeä ihminen oli koulussa juurikin tuona hirvittävänä päivänä. Muistan, etten silloinkaan tainnut aivan loppuun asti ymmärtää asian vakavuutta. Toisaalta noita tapahtumia yritettiin kotipuolessa vähän piilotellakin minulta, sillä muistan tapauksen, kun olisin kovasti halunnut lukea Ilta-Sanomien aiheesta kirjoittaman pidemmän ja perusteellisemman jutun, mutta sain vain salaa sivusilmällä napattua lauseita ja kuvakaaviota sieltä täältä lehden kiertäessä aikuisten luettavana. Varmasti vain hyvä itseni kannalta, ja tänä päivänä kyllä ymmärrän todella hyvin miksi minua tällä tavoin suojeltiin perinpohjaiselta analyysiltä tuosta tapauksesta. Näilläkin ikävuosilla oli todella rankkaa katsoa tuota Jokelasta kertovaa jaksoa ja ymmärtää todella, millainen hätä ihmisillä tuolla koulussa on tuona päivänä ollut. Yrittää ymmärtää, että noidenkin ihmisten on ollut vain pakko palata tuohon kouluun ja yrittää jatkaa elämää. Ei kuten ennen, mutta kuitenkin jatkaa.
En ollut yllättynyt, että en saanut oikein nukuttua tuon Jokela- jakson jälkeen. Jäin kelaamaan noita tapahtumia mieleeni ja vaikka en voi sanoa pelänneeni, sillä edes minä en kuvitellut että tänne yhtäkkiä tulisi joku heilumaan aseen kanssa, niin olin todella ahdistunut. Mikä minut sitten yllätti, on se, että olen ahdistunut ja viettänyt unettomia öitä myös muiden jaksojen takia. Nyt päällimmäisenä mielessäni velloo kuva Oulun vauvasurmien häkkivarastoista. Tuo tapahtuma oli vielä yksi niistä, joista itselläni ei ollut mitään muistikuvaa, eikä siinä siksi ollut mitään henkilökohtaista.
En ymmärrä, miksi juuri tuo tapaus jäi vaivaamaan. Kai se on vain tuon tapauksen kauheus ja se, että mitään selvää selitystä tuolle tapaukselle ei ollut. Se ahdistaa, kun jotain ei pysty ymmärtämään. Tiedättehän sen tunteen kun alatte miettiä avaruutta, sitä kuinka pitkälle se jatkuu ja mitä kaikkea siellä onkaan, ja sitten tulee ahdistus. Tuo tapahtuma sai aikaan saman reaktion. Vaikka kuinka yritin järkeillä ja ajatella, en kykene ymmärtämään, miksi tuollaista tapahtui. En tule koskaan ymmärtämään, ja se täytyy vain hyväksyä.
Moni varmaan miettii, että miksi tällainen ihminen edes katsoo kyseistä ohjelmaa, jos se aiheuttaa vaan ahdistusta. Uskokaa pois, olen itsekin miettinyt samaa moneen otteeseen, mutta en osaa vastata siihen. Ihminen vain on sellainen, haluaa taivastella tällaisia traagisia tapauksia ja puida niitä lajitovereidensa kanssa. Vaikka se saattaa kuulostaa tunkeilulta ja nenän työntämiseltä asioihin jotka eivät muille kuulu, on se kuitenkin aina ollut niin. Siksi näistä uutisoidaan ja kerrotaan ihmisille, koska ihminen on utelias. Toisaalta toivon myös, että ihmiset oppisivat näistä. Menisivät selvinä rattiin, hakisivat herkemmin apua mielenterveysongelmiin, turvautuisivat toisiin ihmisiin aseiden sijaan, ottaisivat huomioon muutkin kuin itsensä. Osoittaisivat rakkauttaan enemmän ja useammin. Rakkautta ei maailmassa voi koskaan olla liikaa.
(Kuvien pihlajat eivät liity juttuun.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti