Sverige #4 ja täydellinen viikonloppu

  Viimeiset Ruotsin kuvat olisi tässä. Siirrytään taas suoraan aiheisiin, jotka ei mitenkään liity postauksen kuvitukseen.

      Viime viikonloppu oli niin täynnä erilaisia tunnelatauksia, etten ole vielä aivan saanut päätäni selville tuon kaiken jälkeen. Mun viikonloppuun kuului tivolia, auringonpaistetta, ystävän seura, hyvää ja vähän vähemmän hyvää musiikkia ja paljon naurua. Onnistuneet asuvalinnat, auton ratin takana istuminen ja lujaa mutta nuotin vierestä laulaminen kuuluivat myös olennaisena osana mun viikonloppuun. En onnistunut myöskään välttämään silmien umpeen itkemistä Titanicin soundtrackin soidessa taustalla. Yöunet jäivät jostain kumman syystä melko lyhyiksi, mutta luulen että koko viikonlopun avainsana olikin nyt jo vähän vanhentunut massasanonta #yolo. 
       Mietin kauan että ostanko lipun Miljoona Rockiin, mutta lopulta päätin, että 50€ on liian suuri hinta siitä, että näkisin Popedan lisäksi vain bändejä joita katsellessa ei voi tulla kuin huono olo. Lähdettiin kuitenkin kaverin kanssa alueen ulkopuolelle kuuntelemaan sitä Popedaa ja muutenkin kattelemaan maailman menoa. Eikä kyllä kaduta yhtään, sillä en ole varmaan koskaan kokenut yhtä huikeaa iltaa.
       Mä en tiedä mikä siinä illassa teki mut kaikkein onnellisimmaksi. Sekö, että näin ja kuulin taas Popedan. Ehkä se, että sain olla aivan täysillä sitä mitä olen, kun kukaan paikalla olleista ei tulisi seuraavana päivänä muistamaan yhtään mitään. Ainakin se, että ihan oikeasti tunsin itseni sosiaalisesti rohkeaksi ihmiseksi edes tuon yhden illan ja tästä syystä tuli käytyä vieraiden ihmisten kanssa keskusteluja, jotka edelleen saa mut nauramaan. Takuuvarmasti illan kruunasi se, että saatiin kaverin kanssa ihan rauhassa ilman kenenkään muun aiheuttamaa häiriötä katsella Robinia syömässä iltapalaa. Siis niinkun R-O-B-I-N syömässä siinä meidän silmien alla bändiporukkansa kanssa. Seriously, eikö nyt lähennellä jo täydellisyyttä? Jep, ja ylitettiin täydellisyyden raja reilusti seuraavana päivänä Robinin keikalla. Keikan päätteeksi kun vielä mentiin viimeiseksi tunniksi tivoliin, niin mä astuin yli sen onnellisuuden rajan, jolloin kaikki hymyilyttää. Sitten itkettiin. 

     Nyt koitan sisäistää ajatusta siitä, että koulu on todella alkanut. Vähän vaikeaa se on, kun parhaimpina päivinä koulua on vain yksi tai kaksi tuntia. Mitä ihmettä mä oikein teen kaikella tällä vapaa-ajalla? En ainakaan hyödynnä sitä kirjoituksiin lukemalla. Itseäni mä vaan huijaisin, jos sellaista alkaisin väittää. Ehkä olisi syytä alkaa pohtia aamusta iltaan sitä, että mikä musta tulee isona. Se on vähän kuin miettisi universumin laajuutta, pää siinä vain sekoaa mutta mihinkään lopputulokseen ei koskaan päädytä. Hmm.