Meidän matka Vuokattiin alkoi sunnuntaina 12.3 siinä noin kello kahdeksan aikaan aamulla. Sää oli erittäin hyvä, aurinko paistoi ja tietkin olivat, alkumatkasta ainakin, sulat. Matkaa oli edessä paljon, mutta sopivassa suhteessa taukoja pitämällä, kului matka lopulta oikeinkin sujuvasti. Jatkuvasti vaihtuvat ja meille molemmille uudet maisemat tekivät matkasta mielenkiintoisen.
Perille taidettiin päästä joskus viiden aikoihin illalla. Vähin vaivoin löydettiin meidän mökille, jossa meitä jo odoteltiinkin sankoin joukoin. Reissuun meitä lähti siis yhteensä seitsemäntoista henkeä, joten tohinaa kyllä toden teolla riitti!
Ensimmäinen ilta meni ihan vaan mökkiin tutustuessa, kaupassa käydessä ja saunoessa. Toinen päivä tempaistiin käyntiin pulkkamäellä, jonne lähdettiin yhdessä pikkupoikien kanssa. Aktiivisella toiminnalla jatkettiin iltapäivällä, kun lähdettiin osan porukan kanssa lähellä sijaitsevaan Angry Birds Activity Parkiin. Alkuun vähän epäilin, että tulenko edes viihtymään siellä, mutta voi kyllä! Saatiin kuin saatiinkin kulutettua koko loppupäivä kyseisessä paikassa, ja vielä olisi riittänyt virtaa jatkaakin, mutta sulkemisaika tuli vastaan. Suunnattiin siis mökille saunomaan ja miettimään seuraavan päivän aktiviteettaja.
Tiistaina kaivettiin laskettelukamat esille, ja suunnattiin suksenkärjet kohti aivan meidän mökin vieressä olevaa rinnettä. Näin suurelle porukalle oli todella edullista, että laskettelijoita ei tarvinnut erikseen alkaa kyyditsemään mihinkään, vaan rinteeseen pääsi laskemaan suunnilleen suoraa takaterassilta.
Oma innostukseni lasketteluun ei oikein ottanut tulta alleen, kun sukset eivät meinanneet ollenkaan totella, enkä toisekseen löytänyt itselleni sellaista mäkeä, jonka olisin sujuvasti uskaltanut laskea ilman sen enempää manaamista ja henkiinjäämistaistelua. Vaan eipä tuo haitannut, hyvin nopsasti se viikko kului ilman rinnehommiakin.
Tiistai-iltana päätettiin lähteä ensi kertaa reissun aikana ulos syömään, ja päädyttiin alkuun niinkin tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon kuin Amarillo, mikä ei ollut ollenkaan huono valinta. Onnistuin valitsemaan listalta niin hyvän annoksen, että oksat pois. Ei tarvinnut nähdä nälkää loppuiltana.
Keskiviikko kului pulkkamäessä ja ulkoillen. Käytiin katsastamassa vähän Sotkamon keskustaa kauppareissun yhteydessä, ja eksyttiin äitin ja Jussin kanssa Makea -nimiseen kahvilaan, joka oli todellakin sitä, mitä nimessä luvattiin. Nam! Kaupassa käynnin jälkeen oli tiedossa ihan perinteiset ruuanlaitto- ja saunakuviot, ja sitten vaan pää tyynyyn, että jaksoi taas seuraavan päivän riennot.
Torstaina autonnokat osoitti kohti Katinkullan kylpylää. Se osoittautui oikein kivaksi paikaksi, kunhan ensin löydettiin tiemme pukutiloista suihkutilaan ja sen kautta allasosastolle. Altaita oli vaikka minkälaisia, ja lähes yhtä iso valikoima löytyi erilaisia saunoja. Erityisesti savusauna oli erittäin eksoottinen kokemus, tulipa sekin käytyä. Pulikoinnin jälkeen oltiin sen verran nälkäisiä, että Classic Pizzan eväät maistuivat kaikille.
Syömisen jälkeen oli taas aika ruokakaupassa käynnin. Mä en edes osannut kuvitella, miten isoja määriä ruokaa uppoaa tämän kokoiseen porukkaan. Joka kerta kannettiin monta ruokasäkkiä kaupasta mökille, ja hyvä kun niistä oli enää aamuun mennessä mitään jäljellä. Kyllä me aina kerättiin muutamia katseita kaupassa käydessämme.
Perjantai. Kyllä, juuri se perjantai, josta kaikki kauheudet alkoi. Tai oikeastaan ei, täytyy palata torstain puolelle. Torstaiaamuna mun vaari aloitti päivänsä oksentamalla. Me ehdittiin jo kauhistella, että nyt me kaikki saadaan joku hirvittävä tauti ja loppuloma olikin sitten siinä. No, näytti kuitenkin siltä ettei niin kävisikään, ja jo torstaina illasta vaarikin oli ihan hyvävointinen. No hätä, ei paniikkia.
Olisi pitänyt panikoida. Perjantaina oli tarkoitus suunnata taas Angry Birds -puistoon, isommalla porukalla tällä kertaa. Ennen kuin ehdittiin lähteä, alkoi yksi pikkupojista oksentaa. Päätettiin silti pysyä päivän suunnitelmassa. Jussi valitteli mahaansa, ja sanoi tulevansa puistoon vasta myöhemmin perässä, en halunnut huolestua vielä siitäkään. Itselleni iski huono olo heti autoon päästyäni, mutta yritin ajatella, että ei tässä mitään. Kaksosveljeni oli seuraava, joka perillä myönsi myös potevansa hiukan huonoa oloa. Siitä se sitten lähti. Ensimmäiset huonovointiset alkoi oksentaa, ja yksi toisensa perään alkoi valittaa huonoa oloa.
Voitte vaan kuvitella. Tai oikeastaan ette. Se oli jotain aivan HIRVITTÄVÄÄ. Mökin kaksi vessaa eivät riittäneet alkuunkaan. Kaikista pahinta oli, kun yritti taistella ja sinnitellä oksentamatta, niin aina oli joku jommassa kummassa vessassa tyhjentämässä mahalaukkunsa sisältöä, eikä se mitenkään helpottanut omaa oloa. Näin sitten vietimme perjantain ja lauantain välisen yön. Voin kertoa, etten juuri paljon nukkunut, ja aamulla oli jokainen lihas aivan jumissa.
Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että porukan pienin jäsen oli ainut, joka loppujen lopuksi välttyi kokonaan tältä epidemialta.
Lauantai kului pääasiassa sängynpohjalla. Välillä oli pakko yrittää syödä jotain, juoda piti koko ajan ja siinä välissä vähäisillä voimilla yrittää pakatakin seuraavan aamun lähtöä ajatellen. Ei ollut mikään helppo päivä sekään.
Sunnuntaina päästiin lähtemään joskus vähän ennen kymmentä aamulla. Selvittiin ajomatkasta hengissä, vaikka kummallekaan ei edelleenkään ruoka maistunut, eikä muutenkaan jaksaminen ollut sitä normaalia tasoa. Oli todella mukava päästä pitkästä aikaa kotiin.
Otin koko reissun aikana todella säälittävän vähän kuvia, enkä oikein itsekään tiedä, että miksi. Mökistäkin ymmärsin ottaa ulkoapäin kuvan vasta viime hetkellä, kun olin jo melkein istumassa autossa, sisätiloista ei tietenkään ole yhtäkään kuvaa. Jotenkin koko viikko meni ohi niin vauhdilla, ja viimeiset päivät nyt menivät niinkuin menivät.
Huolimatta sairastelusta, oli meillä kuitenkin todella mukavaa, ja tämä viikko tullaan varmasti muistamaan aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti