Kuvat tähän päivitykseen on kaivettu taas arkistojen kätköistä, miten näitä julkaisemattomia kuvia voikin olla näin paljon? Nämä kuvat ovat ehkä maaliskuulta, mutta linkittyvät tähän päivään siten, että ulkona paistaa aurinko tällä hetkellä ihan yhtä nätisti kuin tuona päivänä Helsingissä. Aika heikko aasinsilta tosiaan, mutta menköön.
Oon viime aikoina puuhastellut kaikkea tavanomaista, mutta ehdoton viime kuun kohokohta oli Antti Tuiskun Peto show. Tiesin, että sinne mennään tanssimaan, pitämään hauskaa, ehkä itketäänkin vähän jos siltä tuntuu. Mutta se oli niin paljon muutakin! Se energia ja palo siihen hommaan, mikä siitä jätkästä huoku koko areenalle, oli jotain niin uskomatonta ja hienoa. Olin myyty jo ilman sitä pitkää välispiikkiäkin, mutta sen jälkeen arvostus nousi ihan pilviin. Oli kuka mitä mieltä tahansa, niin on se Tuisku vaan niin äijä ja ansainnut ihan kaiken mitä on saanut. Se ei ollut keikka tai konsertti. Se oli sitä mitä nimikin antaa olettaa; show.
Toinen asia minkä haluan jakaa, on se, että mua odottaa tässä kuussa viikon lomamatka Rodokselle. Sinällään harmi lähteä nyt, kun täällä Suomessa alkaa juuri puut ja nurmikko vihertää, ja kesä lähestyy kovaa kyytiä. Mutta toivotaan, että sataa vähintään räntää sinä päivänä kun lento lähtee, niin ei tule liian ikävä Suomen epävakaita sääoloja.
Kamera lähtee tietenkin reissuun mukaan, ja saatte nähdä niitä kuvia sitten joskus, kun saan ne käsiteltyä. Mulla on jotenkin sellainen kutina, että niitä kuvia saattaa kamerasta löytyä muutamakin, joten käsittely tulee olemaan todellinen urakka.
Ajankohtaisempi urakka tällä hetkellä on kuitenkin pakkaaminen. Täytyisi varmaan pikku hiljaa aloitella, jotta sieltä matkalaukusta löytyisi sitten perillä kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen.
Se, että postaan talvikuvia näin kauniina keväisenä päivänä, ei todellakaan tarkoita sitä, että mulla olisi ikävä talvea. Tai että pitäisin talvesta, ei. Mä olen vahvasti sen kannalla, että vuodenaikoja olisi kolme; kevät, kesä ja joulu.
Mun missiona oli lähinnä esitellä teille vanhoja kuvia, jotka olivat unohtuneet monien muiden käsittelemättömien ja unohdettujen kuvien joukkoon (rivien välistä lukekaa, että tänne saattaa lähiaikoina ilmestyä enemmänkin näitä tietokoneen kätköihin unohtuneita otoksia). Ja onhan se pakko myöntää, että olihan tuo talvi aika kaunista aikaa silloin, kun se näyttäytyi perinteisen talven muodossa. Mutta kun muistelen, miten paleltuneet mun sormet olivat tämänkin kuvaussession jälkeen, niin kannatan edelleen kevättä ja kesää.
Pitkästä aikaa täällä taas. Mitä mulle kuuluu?
Mulle kuuluu hyvää. Olen hengissä, vaikka olin varma, että kuolisin taannoin sairastamaani flunssaan. En myöskään kuollut koulutehtävien takia, vaikka alkuun näytti hyvinkin todennäköiseltä, etten tule selviämään niiden tekemisestä. Voi toki olla, että tehtävien viimeistely jää jälleen kerran sinne koulupäiviä edeltävään iltaan, mutta minkäs koira karvoilleen mahtaa, vai miten sitä sanotaan?
Eikös niin, että jos nainen saa päättää, että haluaako hän naistenpäiväksi kukkia vai pupulakanat, niin hän tottakai valitsee pupulakanat? Ai ei vai? Täytyy ilmeisesti todella alkaa ryhdistäytyä, jos haluan joku päivä kasvaa pikkutytöstä aikuiseksi naiseksi. Iän mukaan sitä olenkin, mutta minkään muun merkin mukaan en edes lähellä.
Olen, enkä varmasti ainoana, todella innoissani keväästä. Lumet sulaa, ilmat lämpenee ja talvitakinkin saa kohta pakata pahvilaatikkoon odottelemaan ensi talvea. Kengät saa vaihtaa kevyempiin, aurinko alkaa oikeasti lämmittämään ja herääminen on aamuisin niin paljon helpompaa, kun auringonvalo tulvii ikkunoista sisään ja paistaa suoraan kasvoihin niin, ettet saisi nukuttua vaikka haluaisitkin.
Tiedättekö mitä tapahtuu keväällä (sama tapahtuu myös syksyisin), kun asutte samassa taloudessa auton omistavan mieshenkilön kanssa? En tiedä, onko tälle ilmiölle olemassa mitään lääketieteellistä termiä, mutta sen pääasiallinen oire on se, että kaikki keskustelut pyörivät yhden ja saman aiheen ympärillä; auton renkaiden vaihto. Milloin ne kesärenkaat nyt sitten vaihdettaisiin autoon? Pitäisikö sittenkin hankkia uudet kesärenkaat, vanhoissa alkaa pinta olemaan aika kulunut? Pitäisikö uudet talvirenkaatkin hommata, kun sais halvalla nyt? Missähän ne renkaat vaihtais? Ne pitäis saada pestyäkin samalla.
Kyllä, mua kiinnostaa kuunnella mun paremman puoliskon juttuja ja tykkään keskustella hänen kanssaan, mutta harvemmin osaan liittyä näihin autokeskusteluihin mitenkään. Enkä osaa olla samalla mielenkiinnolla mukana keskustelussa kuin ensimmäisellä kerralla, kun sitä käydään kymmenettä kertaa saman päivän aikana. Onhan se ihailtavaa, miten suurella intohimolla nuo miehet suhtautuu tähän jokakeväiseen -ja syksyiseen yhteiseen ajanvietteeseen autojensa kanssa, mutta kyllä mä sanon, että olispa ne renkaat vaihdettu jo. Sitten saa taas hetken olla kuulematta siitä aiheesta.
Ollaan menossa pääsiäiseksi Etelä-Pohjanmaalle. En mä osaa kuvitella pääsiäistä ilman perhettä, kokkoa ja kokolla nähtäviä aina niin tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Muutenkin kiva mennä kotiin, ei niitä ihmisiä kuitenkaan niin usein nää.
Kyllä sen vaan huomaa välillä, että olisi se helpompaa, jos asuisi edelleen lähellä kaikkia tuttuja, kuten silloin ennen. Tarttisin mummon apua mun viherkasvin kanssa, jonka äitini kaltaisena viherpeukalona olen ehkä onnistunut tappamaan. Monesti kaipaa sitä, kun äiti laittoi mulle ruuan, eikä tarvinnut itse alkaa kokkaamaan. Haluaisin nähdä mun kavereita useammin. Pikkuveljeä ei pysty kiusaamaan täältä käsin yhtä hyvin kuin kotona. En voi tuoda edes mun kania tänne, ja sitäkin on kamala ikävä, vaikka se sellainen ärripurri onkin välillä.
Mutta mä asun täällä, ja oon ihan onnellinen. Joskus vaan ikävöi sitä, kun istui aamu neljän jälkeen ihanan ystävänsä kanssa keittiön lattialla syöden heseateriaa, ja keskustellen jotain niin syvällistä, etten edes muista enää mitä se oli. Koska just silloin mikään ei stressannut, pelottanut tai ahdistanut. Just sillä hetkellä kukaan ei pakottanut miettimään tulevaisuutta, elettiin hetkessä. Silloin musta tuntui, että mä kuulun johonkin.