Harmaus

       Loma vetelee viimeisiään ja ajattelin, että nämä sateisen harmaana uudenvuodenaattona otetut angstiset kuvat sopii kuvaamaan tämän päivän tunnelmia oikein hyvin. Oikeastihan olen vain vaivoin välttynyt tylsyyskuolemilta ja on melkein kiva taas huomata, että oikeasti on jotain tekemistäkin. Mutta joka ikisen loman loppuessa ja lähes joka sunnuntai maalaan isoja piruja seinille ja teen kouluunpaluusta itselleni mahdollisimman vaikean vain huomatakseni seuraavana päivänä, ettei se ollutkaan yhtään niin paha asia.

       Ja sitten iloisempiin aiheisiin. Kuten viime postauksessa kerroin, oli mulla suunnitelmissa mennä katsomaan erästä leffaa. Mun kaverille kuitenkin tuli este niin ettei päästy silloin kolmas päivä leffaaan, mutta sitäkin suuremmalla innolla sitten neljäs päivä. Ja se kyllä ylitti kaikki odotukset! Se oli aivan mahtava ja tuntui siltä niin kuin olisin saanut takaisin viime vuoden huhtikuun 26. päivän. Mä itkin, nauroin ja fiilistelin kaikin mahdollisin tavoin ja olisin todennäköisesti laulanut täysiä mukana (okei taisin laulaa vähä muutenki..) ja hyppinyt ja pomppinut kuin hullu, jos muita ei olisi ollut paikalla.
       Kun All Around the World lähti soimaan, olin jo päättänyt, että tulisin katsomaan myös seuraavan päivän näytöksen. Keräsin kokoon mun viimeiset kolikot ja siellä sitä oltiin taas. Jos mahdollista niin se oli vielä parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt koitan selvitä vieroitusoireista ja itken verta, kun enempää näytöksiä ei ole.

Miksi löydän itseni aina tästä tilanteesta, että koulussa alkaa uusi jakso, mutta mulla ei ole vielä kirjoja? Miten olisi, jos ensi kerralla yrittäisi olla ihan ajoissa asialla? Saattaisi toimia. Muita kohtalotovereita?