#teampeeta

     Mulla on joku taipumus hinautua kaikkien muiden jäljessä, kun kyse on jostain massailmiöstä. Luin Harry Potterit paljon myöhemmin kuin muut saman ikäiset ja vasta toisella lukemiskerralla jotain naksahti päässä. Joskus kuuntelin Justin Bieberin Babya jokseenkin huvittuneena, mutta siitä jonkin ajan päästä jotain loksahti paikoilleen ja nyt mun huone on täynnä JB-julisteita, mä nukun JB-lakanoissa ja suihkun jälkeen kääriydyn JB-pyyhkeeseen. Ja nyt jotain on taas mennyt pieleen. Tai oikein, ihan miten vaan.
     Luin Nälkäpelit joskus silloin kun missään ei puhuttu muusta kuin niistä. Tykkäsin, se oli mun mielestä ihan jees lukemista, mutta mulle ei koskaan ihan täysin auennut miksi niitä oli niin paljon hehkutettu. No, nyt pitkän ajan päästä, kun päätin pitää jonkinlaisen vieroitushoitojakson Pottereista, ajattelin lukea Nälkäpelit uudestaan. Tällä kertaa alkuperäiskielellä, kun siihen kerran mahdollisuus meidän kirjastossa on. Se on oikeastaan aika huvittavaa kun tajuaa, ettei voi lopettaa lukemista. Se kun tajuaa, että haluaisi mennä naimisiin fiktiivisen henkilön kanssa. Ensin rakastuin kirjan kuvailemaan Peetaan, mutta eipä tee tiukkaa katsella tuota valkokankaan versiotakaan. Muita kohtalontovereita?

Kuvista voisi melkein päätellä, että mulla on jonkin asteinen pakkomielle pinkkiin väriin. Tuskin sentään.

      Hmm, tämän postauksen pointti oli vissiin avautua kaikista mun riippuvuuksista ja taipumuksesta totaaliseen sekoamiseen, jos tykkään jostain asiasta yhtä paljon kuin syömisestä. Turha kai mun on luvata tasokkaampia päivityksiä, kun näistä kuitenkin aina tulee, no, just tälläsiä.