Tällä viikolla oon viettänyt kirjastossa aikaa turhautumiseen asti, iloinnut päivittäin siitä, että jouluun on taas yksi päivä vähemmän aikaa, käynyt ottamassa influenssarokotteen ja opiskellut ahkerasti enkkua. Oon pitänyt Hanskin kanssa elokuvaesittelyn luokan edessä ja voisin väittää, että en jännittänyt yhtään. Ellei tärinää, sönkkäämistä ja sydämen turhan raskasta takomista oteta lukuun. Oon iloinnut lumesta, joka toivon mukaan on nyt pysyvä. Oon yrittänyt mennä joka ilta ajoissa nukkumaan, huonolla menestyksellä. Minkäs minä sille voin, että Suzanne Collins meni kirjottamaan sellasen kirjan, etten pääse nukkumaan, kun jännityksellä vaan luen ja luen kirjaa eteenpäin. Muutamia muitakin kirjoja tuli kirjastosta lainattua ja odotan innolla, että pääsen lukemaan niitä. Kiitokset sille, joka joskus kaikessa viisaudessaan kehitteli sellaisen laitoksen kuin kirjasto. Ilman häntä olisi todennäköisesti jäänyt monta hyvää kirjaa lukematta.
Eilen illalla käytiin Niinan kanssa katsomassa Nälkäpelin kakkososa. Täysin rehellisesti en voi sanoa, että se oli uskomaton, mutta oli se hyvä. En vaan voi sille mitään, että sekä tässä että edellisessä Nälkäpeli-leffassa mulla oli sellainen olo, että se oli pikakelaus kirjan tapahtumista. Sinänsä hassua, ettei mulla ole koskaan esimerkiksi Pottereita katsoessani ollut sellaista fiilistä, vaikka sitähän nekin loppujen lopuksi ovat. Kuitenkin kokemuksena tuo elokuva oli upea, koska olin ensimmäistä kertaa tämän meidän pikkukaupungin uudessa elokuvateatterissa ja onhan se aina eri asia katsoa leffaa isolta kankaalta, kuin kotitelkkarista. Tärisin viimeiset puoli tuntia ihan hillittömästi, en pystynyt edes itkemään kun mä vaan tärisin. Ilmeisesti leffa jonkinlaisen vaikutuksen siis teki, mutten ole vielä osannut päättää, että oliko se vaikutelma hyvä vai ei. Tänä aamuna heräsin niin hirveään painajaiseen, että harvoin olen nähnyt. Itkin siinä unessa ja se itku jatkui vielä pitkään sen jälkeen kun olin herännyt. Pahinta on, että tuon unen tapahtumat voisivat olla totta milloin vain. Mikään ei ole niin kamalaa kuin menettäminen. Toivon, etten ole alkanut nähdä enneunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti