torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuulumisia

IMG_0141

Pitkästä aikaa täällä taas. Mitä mulle kuuluu?

     Mulle kuuluu hyvää. Olen hengissä, vaikka olin varma, että kuolisin taannoin sairastamaani flunssaan. En myöskään kuollut koulutehtävien takia, vaikka alkuun näytti hyvinkin todennäköiseltä, etten tule selviämään niiden tekemisestä. Voi toki olla, että tehtävien viimeistely jää jälleen kerran sinne koulupäiviä edeltävään iltaan, mutta minkäs koira karvoilleen mahtaa, vai miten sitä sanotaan?

     Eikös niin, että jos nainen saa päättää, että haluaako hän naistenpäiväksi kukkia vai pupulakanat, niin hän tottakai valitsee pupulakanat? Ai ei vai? Täytyy ilmeisesti todella alkaa ryhdistäytyä, jos haluan joku päivä kasvaa pikkutytöstä aikuiseksi naiseksi. Iän mukaan sitä olenkin, mutta minkään muun merkin mukaan en edes lähellä. 

IMG_0017

     Olen, enkä varmasti ainoana, todella innoissani keväästä. Lumet sulaa, ilmat lämpenee ja talvitakinkin saa kohta pakata pahvilaatikkoon odottelemaan ensi talvea. Kengät saa vaihtaa kevyempiin, aurinko alkaa oikeasti lämmittämään ja herääminen on aamuisin niin paljon helpompaa, kun auringonvalo tulvii ikkunoista sisään ja paistaa suoraan kasvoihin niin, ettet saisi nukuttua vaikka haluaisitkin.
      Tiedättekö mitä tapahtuu keväällä (sama tapahtuu myös syksyisin), kun asutte samassa taloudessa auton omistavan mieshenkilön kanssa? En tiedä, onko tälle ilmiölle olemassa mitään lääketieteellistä termiä, mutta sen pääasiallinen oire on se, että kaikki keskustelut pyörivät yhden ja saman aiheen ympärillä; auton renkaiden vaihto. Milloin ne kesärenkaat nyt sitten vaihdettaisiin autoon? Pitäisikö sittenkin hankkia uudet kesärenkaat, vanhoissa alkaa pinta olemaan aika kulunut? Pitäisikö uudet talvirenkaatkin hommata, kun sais halvalla nyt? Missähän ne renkaat vaihtais? Ne pitäis saada pestyäkin samalla.
       Kyllä, mua kiinnostaa kuunnella mun paremman puoliskon juttuja ja tykkään keskustella hänen kanssaan, mutta harvemmin osaan liittyä näihin autokeskusteluihin mitenkään. Enkä osaa olla samalla mielenkiinnolla mukana keskustelussa kuin ensimmäisellä kerralla, kun sitä käydään kymmenettä kertaa saman päivän aikana. Onhan se ihailtavaa, miten suurella intohimolla nuo miehet suhtautuu tähän jokakeväiseen -ja syksyiseen yhteiseen ajanvietteeseen autojensa kanssa, mutta kyllä mä sanon, että olispa ne renkaat vaihdettu jo. Sitten saa taas hetken olla kuulematta siitä aiheesta.

IMG_0002

      Ollaan menossa pääsiäiseksi Etelä-Pohjanmaalle. En mä osaa kuvitella pääsiäistä ilman perhettä, kokkoa ja kokolla nähtäviä aina niin tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Muutenkin kiva mennä kotiin, ei niitä ihmisiä kuitenkaan niin usein nää.
       Kyllä sen vaan huomaa välillä, että olisi se helpompaa, jos asuisi edelleen lähellä kaikkia tuttuja, kuten silloin ennen. Tarttisin mummon apua mun viherkasvin kanssa, jonka äitini kaltaisena viherpeukalona olen ehkä onnistunut tappamaan. Monesti kaipaa sitä, kun äiti laittoi mulle ruuan, eikä tarvinnut itse alkaa kokkaamaan. Haluaisin nähdä mun kavereita useammin. Pikkuveljeä ei pysty kiusaamaan täältä käsin yhtä hyvin kuin kotona. En voi tuoda edes mun kania tänne, ja sitäkin on kamala ikävä, vaikka se sellainen ärripurri onkin välillä. 

Mutta mä asun täällä, ja oon ihan onnellinen. Joskus vaan ikävöi sitä, kun istui aamu neljän jälkeen ihanan ystävänsä kanssa keittiön lattialla syöden heseateriaa, ja keskustellen jotain niin syvällistä, etten edes muista enää mitä se oli. Koska just silloin mikään ei stressannut, pelottanut tai ahdistanut. Just sillä hetkellä kukaan ei pakottanut miettimään tulevaisuutta, elettiin hetkessä. Silloin musta tuntui, että mä kuulun johonkin.

torstai 18. helmikuuta 2016

15.11.2015

      Mun ei todellakaan pitänyt ihastua tähän tyyppiin, mehän oltiin vaan kavereita. Vai oltiinko edes sitä, ehkä paremminkin tuttuja, jotka silloin tällöin vaihtelivat kuulumisia facebookissa. Kuitenkin jostain mulle itsellenikin käsittämättömästä syystä pääsi käymään niin, että olin yhtäkkiä kaikkia mun raajoja myöten ihastunut. En ihmettele, että niin kävi, sillä keksisin pitkän listan syitä sille, miksi tähän ihmiseen oli niin helppo ihastua. Sitä en ymmärtänyt, miksi juuri sillä hetkellä. Mutta tiedättehän tekin sen elokuvista tutun, jokseenkin kliseisen kaavan: päähahmo havittelee koulun cooleinta tyyppiä, ymmärtää lopulta tuon koulun johtotähden olevan kaikkea muuta kuin mistä oli haaveillut ja tajuaa, että oikeasti hänen elämänsä rakkaus on koko ajan ollut hänen paras ystävänsä. Toisinaan elämä siis menee täsmälleen samoin kuin elokuvissa.
      Voitte vain kuvitella, miten mun lähipiiri suhtautui siihen, että olin lähdössä viikonlopuksi heille tuntemattoman miespuolisen henkilön luo, jonka olin tavannut netissä, ja itsekin nähnyt kasvokkain vain kerran aiemmin. Musta on kiva, että mun sukulaiset välittää ja pitää huolta, mutten voi kieltää etteikö se olisi tuolloin ärsyttänyt, koska mä olin päättänyt lähteä muiden varoituksista huolimatta. Minä nimittäin tiesin, että se poika jonka olin tavannut reilu vuosi takaperin, ei todellakaan olisi aikeissa satuttaa mua. Varmaan sanomattakin selvää, että mä olin oikeassa.

sormukset 4

     En ikinä unohda sitä tunnetta, kun lopulta löysin meidän sopimalle tapaamispaikalle, ja mua odotti siellä niin komea tapaus, että kyllä siinä tämmöinen pikkutyttö meni hiljaiseksi. En ole varmaan koskaan (tai varmasti olen, mutta silloin tuntui tältä) ollut niin hermostunut, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että tuo komea tapaus kaahasi Helsingin keskustassa sellaista vauhtia, että oksat pois. Etsin nopeasti jotain mistä pitää kiinni siinä vauhdissa, ja toivoin että matka ei olisi turhan pitkä. Radiosta alkoi mun silloinen ihan suosikkikipale, Haloo Helsingin Beibi, jossa lauletaan näin:


 "Jos mä tähän lähden,
mitä en tehnyt muiden tähden, 
niin ole mulle sen arvoinen.
Jos mä tähän lähden,
sua piiloon kätke en,
vaan aion olla silminnähden onnellinen."


     Toi kohta jotenkin osui ja upposi sillä hetkellä, koska se oli kuin suoraa mun ajatuksista. Mä halusin osoittaa kaikille epäilijöille, että tää juttu oli kaiken arvoinen, että mä kyllä tulisin ehjänä kotiin ja kaikki olisi hyvin. Sen jälkeen kun olisin saanut sanottua kaikille "mitäs mä sanoin", niin mä aikoisin olla onnellinen. Ja sitä mä todellakin olin silloin, ja olen ehkä jopa hiukan enemmän nykyään.


                                                     
sormukset 2 sormukset 1

     Me ollaan oltu kohta puolitoista vuotta yhdessä. En voi uskoa, että siitä on niin pitkä aika, kun sanoin ensimmäisen kerran jollekin rakastavani tätä. Se tuntui hyvältä ja oikealta silloin, ja se tuntuu siltä edelleen. Rakkauden kohde on edelleen sama, enkä usko että se tulee muuttumaan. Ja osoituksena siitä meillä on nämä sormukset.
     Joidenkin mielestä tämä on ehkä liian aikaista, kuten itse ainakin epäilin sukulaisten mielestä olevan, ja hermoilin monet kerrat sitä, että miten tähän suhtaudutaan. Mutta meistä aika oli vaan oikea, ja aikuisiahan tässä ollaan. Eikä kukaan ainakaan tähän mennessä ole osoittanut paheksuntaa, tai tullut repimään sormuksia pois meidän sormista, että noin niinkun omasta mielestä meni aika hyvin.

sormukset 3

   Vaikka työrintamalla on edelleen hiljaista, enkä todellakaan tiedä mitä aion tehdä valokuvaajan opintojen jälkeen, niin mulla on silti yksi asia, johon aion panostaa ja jossa aion menestyä. Nimittäin rakkauselämä. En edes tiedä onko mulla koskaan ollut mitään toiveammattia (prinsessan lisäksi tietenkin) tai muuta vastaavaa päämäärää elämässä, mutta pienestä asti olen tiennyt, että haluan olla onnellinen. Joillekin se ei ole yhtä arvokas päämäärä tai saavutus, kuin vaikkapa lääkäriksi lukeminen, mutta mulle se on. Etenkin tällä hetkellä, kun en oikeasti tiedä, mitä tahtoisin tulevaisuudella tehdä. Tästä suhteesta mä olen varma, ja se tuntuu todella hienolta. 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Hotellielämää

028 007 018 011 010 024 036 032 038

    Aloitettiin rakkaan kanssa tämä viikko romanttisesti hotelliyöllä. Ei todellakaan sillä, että oltaisiin voitettu lotossa, ja olisi varaa useamminkin nukkua hotellissa. Juhlistettiin vaan vähän sitä, että tämän viikon maanantaina tuli vuosi siitä, kun mä allekirjoitin meidän vuokrasopimuksen. Virallisesti siis vuosi yhdessä asumista täynnä. Ja onhan tuo kuun ensimmäinen päivä myös meidän kuukausipäivä, vuosi ja viisi kuukautta yhdessä. Eikä muuten tunnu missään, ei sitä oikein edes usko, että siitä on jo noin kauan, kun tämä kaikki alkoi.
     
    Syötiin lounaaksi todella hyvät pizzat Bravuria-nimisessä paikassa, suosittelen! Siitä jatkettiin matkaa meidän hotellille, mutta minähän en sitä matkaa jaksanut kävellä ilman kahvilapysähdystä, joten hörpittiin auringonpaisteisella terassilla cappuccinot ja syötiin laskiaispulla puoliksi. Niiden voimalla jaksettiin sitten perille saakka.
    Majoituttiin Scandic Paasi-hotellissa, ja täytyy kyllä sanoa, että oltiin tosi tyytyväisiä. Oltiin varattu vähän astetta parempi huone, koska mun oli pakko saada kylpyammeellinen huone. Mutta johan se olikin iso lukaali! Kuvista huoneen kokoa on vaikea hahmottaa, mutta uskokaa pois, se oli paljon isompi kuin ne kopit mihin mä olen tottunut. 
    Käveltiin pikku lenkki ulkona, jonka seurauksena sain jalkaani sellaisen rakon ettei ole ikinä ollut. Mutta urheilijahan ei tervettä päivää näe, eikö niin? Rentouduttiin vaahtokylvyssä samppanjalasillisten kera. En voi väittää etteikö olisi ollut luksusta. Illalla lähdettiin keskustaan syömään Hard Rock Cafeeseen, kyllä maistui!

    Tiistaina lähdettiin hyvissä ajoin kotiin, koska edellisen päivän auringonpaiste ja muutenkin upea sää oli vaihtunut lumisateeseen ja loskakeliin, eikä sitten huvittanut olla ulkona sen enempää kuin oli pakko. 

   Huolimatta rakosta, joka mulla edelleen on jalassa, ja siitä, että oon tällä hetkellä aivan järkyttävässä flunssassa, niin oli kyllä välillä kiva tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Sai kunnolla nauttia rakkaan seurasta, olla ihan rauhassa, eikä ollut kiire mihinkään. Vaikka arki on myös ihanaa, niin kyllä tuollaisesta pienestä luksuksesta nauttii ihan eri lailla.

perjantai 5. helmikuuta 2016

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kihlajaiset

042 031 034 028

     Tiedättekö sen tunteen, kun ootte pitkään suunnitelleet joitain juhlia, ja muutama päivä ennen h-hetkeä teidän juhlapaikka päättää palaa poroksi? Minäkin tiedän nykyään miltä se tuntuu.

     Huolimatta siitä, etteivät juhlat toteutuneet kokonaisuudessaan alkuperäisen kaavan mukaan, niin en usko, että kihlajaisjuhlat voisivat olla tuon onnistuneemmat. Mulla oli itsellä aivan mahtava päivä, ja toivon mukaan mun parempi puolisko ja edes joku osa vieraista jakoivat tuon tunteen mun kanssa. Nämä kuvat eivät nyt ollenkaan tuo oikeutta meidän loistaville juhlille, mutta mennään näillä, kun ne olivat ainoat aiheeseen liittyvät onnistuneet otokset mun kamerassa. 

    Kiitokset Pupulle, jota ilman mulla ei olisi paljon mitään, eikä varsinkaan tätä nättiä sormusta sormessa. Kiitos ihanille sukulaisille, jotka hyvien leipomistaitojen lisäksi ovat myös mitä mahtavinta seuraa. Kiitos kummitädille kivasta puheesta, ja eräälle pikkuneidille koskettavasta musiikkiesityksestä. Kiitos rakkaille ystäville, jotka jaksoitte tanssia mun kanssa pitkälle yöhön. Kiitos jollekin meitä suuremmalle voimalle siitä, että vaikka ensimmäinen juhlapaikka paloi, niin saatiin järjestettyä tilalle aivan yhtä hyvä paikka. Ja lopuksi erityisen suuri kiitos mun äidille, joka järjesti nämä ikimuistoiset juhlat. 

Olipas pitkä rivi kiitoksia, mutta täysin ansaittuja kaikki.

maanantai 18. tammikuuta 2016

torstai 14. tammikuuta 2016

Kultaa

006 003 002

     Jostain tuntemattomasta syystä mulla on jo jonkun aikaa ollut mielessä puhelimen päivittäminen uuteen, vaikka vanhakin pelaa aivan täysillä vielä. Sopiva tilaisuus tarjoutui viimein, ja ostin käytetyn mutta hyväkuntoisen luurin mun budjettiin sopivalla hinnalla. Vanha omena sai näin ollen seuraajakseen kultaisen, astetta isomman ja paremmalla kameralla varustetun veljen. Onhan se nyt komea, ja mikä parasta, tismalleen samanlainen kuin mun poikaystävällä. On ihkua olla samiksia, eikö?

    Olen kyllä tyytyväinen tähän ostokseen, toivottavasti tulee palvelemaan vähintään yhtä pitkään kuin edeltäjänsä.