maanantai 10. syyskuuta 2018

Kattokruunun alla

IMG_1324 IMG_1315 IMG_1311 Syyskuun ensimmäinen on meidän vuosipäivä, tänä syksynä jo neljäs sellainen. Lähdettiin viettämään sitä Helsinkiin, illan suunnitelmista tietoisena vain poikaystäväni, jota olin pyytänyt keksimään meille jotain mukavaa, rentoa tekemistä.
     Illan ohjelma koostui lopulta herkkucapuccinoista, stand-upista, kuohuviinistä, hyvästä ruuasta ja leppoisasta kävelystä keskustassa. En ollenkaan moiti. Varsinkaan jälkiruokaa, josta sattuneesta syystä en ehtinyt ottaa kuvaa. IMG_1317 IMG_1328 IMG_1320

tiistai 28. elokuuta 2018

Cozy bedroom

IMG_1291 IMG_1298 IMG_1309 IMG_1301 IMG_1293 Makuuhuoneessa alkaa vihdoin olla kattolamppua myöden valmista. Nyt saa vaan olla ja nauttia.

Olen pitkästä aikaa taas päässyt lukemisen makuun. Toki se voi johtua siitä, että aloitin kirjalla, jonka haluaakin lukea loppuun. Tulee ihan mieleen ajat kun asuin vielä kotona. Oli ihanaa aina iltaisin ottaa se hetki ennen nukkumaanmenoa ihan vaan itselleen käpertyen sohvalle hyvän kirjan ja iltapalan pariin. Rauhoittaa huomattavasti enemmän kuin jonkun räiskintäohjelman katselu juuri ennen yöpuulle painumista.

Ihanaa, kun alkaa vihdoin tuntua syksyltä. Olen niin valmis villapaitoihin, kynttilöihin, syysväreihin ja teekuppi kädessä viltin alla makoiluun. IMG_1287

lauantai 4. elokuuta 2018

Kesäillan hämärä

IMG_0506 IMG_0535 IMG_0522 IMG_0497 IMG_0542 IMG_0519       Yövyttiin heinäkuun alussa yksi yö vuokramökillä Powerpark-päivän päätteeksi. Huvipuistossa oli mukavaa, mutta eniten nautin hetkestä juuri ennen auringonlaskua. Kun tassuttelin paljain jaloin hammaspesulle ulkokautta kuljettavaan kylpyhuonetilaan, ulkona tuoksui raikkaalta sateen jälkeen, kasvit olivat sateen jälkeisen kasteen peitossa ja maisema näytti rauhoittavan hämyiseltä. Olin stressannut tuota reissuun lähtöä todella paljon, mutta näitä kuvia ottaessa tuli hetkeksi sellainen olo, että ehkä tämä olikin ihan hyvä juttu.

Pohjanmaan lakeuksissa vaan on sitä jotain. Joskus sitä häpesi, että on kotoisin keskeltä peltoja ja metsää, mutta elämä on opettanut olemaan siitä ihan todella ylpeä.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Surulapsi

IMG_0574 IMG_0615 IMG_0613 IMG_0582 IMG_0586 IMG_0603     Täytin pari viikkoa sitten 22 vuotta. Ajatuksena oli tehdä sellainen inspiroiva "22 asiaa jotka olen oppinut elämäni aikana"-postaus, koska niitä on ollut hauska lukea muidenkin blogeista. En kuitenkaan löytänyt fiilistä sellaisen kirjoittamiseen. En vaan saanut aikaiseksi, sitäkään.

     Moni muukin asia on viime aikoina jäänyt roikkumaan, koska en vain pysty, viitsi, jaksa tai halua. Toisena hetkenä olen täynnä tarmoa, touhuan ja saan aikaiseksi paljon, mutta toisinaan jään vaan sohvalle makaamaan. Vaikka haluaisin tehdä paljon, en vain saa itseäni ylös. Sitten tulevat itseinho ja syytökset; miten mä voin olla näin laiska, miksen mä edisty mun tekemisessä, ei musta ikinä voi tulla mitään tällä menolla, mä olen huono. Ja ahdistus; tässä mä vaan makaan pakoilemassa kaikkea sitä, mitä pitäisi juuri nyt olla tekemässä ja hoitamassa.
      Onko yhden hammaslääkäriajan varaaminen loppupeleissä niin vaikea homma? Ei, mutta se tuntuu siltä. Keksin tekosyitä, miksi en juuri tänään voi soittaa ja varata sitä aikaa, ja sitten se unohtuu kokonaan. Selitys voisi löytyä hammaslääkäripelosta ja osittain varmasti sitä onkin, mutta sama kaava toistuu kaikkien kivojenkin asioiden kohdalla. Kuinka vaikeaa voi olla sopia tapaamista kaverin kanssa, jota et ole nähnyt pitkään aikaan? Yllättävän, sillä en ole vieläkään kyennyt sopimaan mitään sitovaa. Pelottaa ajatus siitä, että kalenterissa on sovittuna jotain tietylle päivälle, jos se päivä onkin yksi niistä huonoista. Yksi niistä, kun en vain pääse sohvalta pois eikä mikään oikein huvita tai tunnu miltään. Se ei johdu siitä kaverista, jota todella haluaisin nähdä, vaan minusta itsestäni, mutta sitä on todella vaikea selittää sille toiselle. En halua tuottaa pettymystä ilmoittamalla tapaamispäivänä, etten pääsekään paikalle, sillä haluan vain hautautua omiin oloihini, enkä pysty juuri nyt kohtaamaan sosiaalisia tilanteita.
       Ihan yhtä vaikeaa sitä oli selittää lääkärille, kun ei sitä ahdistusta ulospäin huomaa. Kun menin sinne ja ilmoitin hymyillen, että on ollut vähän uupumuksen oireita ja ahdistuneisuutta, niin tajusin itsekin ettei tainnut nyt ihan mennä läpi. Eikä ilman enempää kertomusta mennytkään. Mutta sellainen mä olen, iloinen ja hymyilevä. Viime aikoina se ei vaan ole kummunnut ihan sisältä asti, ja olen siksi yrittänyt keskittyä enemmän itseeni. Siihen, mitä mä elämältä haluan. Ne ei ole mitään ihan helppoja pohdintoja, enkä ole niiden kanssa läheskään vielä valmis. Suunta on kuitenkin oikea.

      Palaan huomenna töihin parin viikon sairasloman jälkeen. Vähän jännittää, mutta toisaalta kiva saada jotain rutiinia elämään taas vaihteeksi.

      Yksi oppi elämästä tähän loppuun; vaikka ihminen hymyilee ja on reipas, voi hän silti kärsiä masennuksesta tai olla muuten allapäin. Joten muistakaa silloin tällöin kysyä läheisiltänne, jopa siltä kaikista iloisimmalta ja energisimmältä kaverilta, että mitä heille oikeasti kuuluu.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Ihanan idyllinen Tammisaari

IMG_0320 IMG_0326 IMG_0355 IMG_0331 IMG_0383 IMG_0424 Tässä kuvapläjäys muutaman viikon takaiselta Tammisaaren vierailulta. Aika kului ihaillessa suloisia ja idyllisiä puutaloja sekä nauttiessa auringonpaisteesta. Kadut eivät vielä tuohon aikaan olleet täynnä kesälomailijoita ja muita turisteja, mutta muuten olosuhteet olivat kuin heinäkuun parhaimpina hellepäivinä. Erittäin onnistunut vapaapäivä siis. IMG_0372 IMG_0352 IMG_0335 IMG_0318 IMG_0364 IMG_0332 IMG_0387 IMG_0339 IMG_0381 IMG_0400 IMG_0429 IMG_0409 IMG_0399 IMG_0419 Juuri tällä hetkellä vietän myöskin vapaapäivää, valmistautuen hullun pitkään työputkeen. Viimeisen viikon aikana olen käynyt pääsykokeessa, tehnyt pari päivää töitä sekä viettänyt muutaman vapaapäivän vain yrittäen levätä ja keskittyä itseeni.

Löysin vihdoin mekon kesän juhliin (!!!!). Vaikka suunnittelemani budjetti vähän ylittyikin, niin alettiin olla siinä pisteessä, että jos jostain vain löytyy yksikin mekko joka voisi olla "se mekko", niin ostan sen maksoi mitä maksoi. Eikä onneksi maksanut edes paljon liikaa.

Ulkoillutkin olen jonkin verran, vaikka se nykyään tapahtuu entistä enemmän omalla vastuulla. Tuossa pihapiirissä asuvat lokit ovat nimittäin melkoisia leijonaemoja poikasiaan kohtaan, joten yksikään ihminen ei liiku tuossa pihassa niiden huomaamatta eikä saamatta ainakin yhtä kirkujaa niskaansa. Kiitän onneani että nuo sattuvat olemaan muuttolintuja, joten ehkä jossain vaiheessa syksyä uskallan taas poistua ulos ilman olan yli vilkuilua.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Mitä mietit juuri nyt?

On todella pitkä aika siitä, kun viimeksi avasin tämän sivun. Paljon on ehtinyt tapahtua ja kiirettä on pitänyt, mutta josko tämä vauhti tästä pikkuhiljaa alkaisi tasaantua. Pieni tilannekatsaus tähän hetkeen; uudessa työssä on ehtinyt vierähtää jo pari kuukautta, uutta asuntoa ollaan asutettu jo yksi enemmän. Tavarat on vihdoin löytäneet paikkansa, mikä on laskenut stressitasoa yhden pykälän. Tulossa olisi yksi pääsykoe viidestä, joihin odotin kutsua. Tahdonvoimasta huolimatta en kykene uskomaan, että koulupaikkaa olisi tätä myötä siunaantumassa tänäkään syksynä. Pidetään silti sormet ristissä.

Uusien kuvioiden myötä ja noin yleisestikin ottaen mun päässä pyörii monenlaista ajatusta, joten ajattelin jakaa muutaman päällimmäisen niistä teidän kanssa.

1. Kuinkahan iso menetys maailmalle olisi, jos lokit kuolisi sukupuuttoon? Nimimerkillä täällä rannan tuntumassa asuvana en arvosta valvottuja öitä syystä, että noilla siivekkäillä täytyy olla toisilleen niin hemmetin paljon asiaa. Taukoamatta. Keskellä yötä. Kun allekirjoittaneen herätyskello on soimassa 4:30.

2. Pari kuukautta kassatyöskentelyä takana, ja voin nimetä kolme suomalaisten useimmin ostamaa elintarviketta: kurkku, banaani ja alkoholi. En osaa arvioida missä järjestyksessä, mutta nämä ovat kyllä kolme kovaa. IMG_0416 3. Kun minä ja moni muu elokuun lopulla valitamme säiden olleen koko kesän surkeat, se johtuu vain siitä, että toukokuusta ja aivan upeista säistä on jo aivan liian pitkä aika. Muistetaan siis nämä kelit, vaikka juhannuksena tulisikin räntää taivaan täydeltä.

4. Some on tulvillaan valmistujaiskuvia, ja kyllä tuli taas haikea olo, kun miettii miten pitkä aika omista yo-juhlista jo on. Sen päivän haluaisin kyllä takaisin. Onneksi ensi keväänä sitten pääsee juhlimaan, kun pikkuveli toivon mukaan valmistuu. Erittäin paljon onnea kaikille teille jotka nyt tänään valmistutte, nauttikaa teidän päivästä! Se on sellainen, mitä tulee vielä moneen otteeseen muisteltua ja fiilisteltyä.

5. Ja edelliseen liittyen, antaisin mitä vaan jos saisin nyt kokea sen keveyden ja vapauden tunteen, minkä kouluaikoina koin aina kesäloman alkaessa. Se oli kuitenkin aina sellainen palkinto, että nyt on taas vuosi paiskittu töitä ja saa hetken vain olla ja levätä. Itse ainakin kaipaisin työelämään sitä samaa, että olisi joku etappi mihin tähdätään ja mikä motivoisi jaksamaan vielä vähän. Varsinkin nyt, kun itsellä ei kesälomaa ole ollenkaan, tuntuu tämä työnteko yhdeltä oravanpyörältä, jolle ei näy loppua.

6. Mistä te naiset nykyään ostatte itsellenne juhlamekkoja? Muhun on iskemässä lievä paniikki, sillä juhannuksena tanssittaisiin yhden meidän kaverin häitä, mutta multa puuttuu vielä mekko. Luulin, että kaupat täyttyisivät juhlamekoista kun käydään kevättä ja kesää kohti, mutta olin selkeästi väärässä. Netistä tilaaminen on tässä vaiheessa jo vähän riski, kun aikaa on enää niin vähän, eikä itselläni olisi alun alkaenkaan ollut sellaisia rahoja, että voisin tilata viisi mekkoa kerralla sovitukseen. Tykkään muutenkin käydä shoppailemassa ihan konkreettisesti liikkeissä mieluummin kuin nettishoppailla, mutta kyllä tämä aika toivottomalta alkaa näyttää. IMG_0404 7. Muistan vielä ajan, kun kello kahdeksan tai yhdeksän tuntui aivan liian aikaiselta ajankohdalta herätä aamuisin. Kuudelta herääminen oli täyttä tuskaa, mutta siihen tottui, vaikka se aikainen aamu olikin. Nyt, kun töihin on toisinaan herättävä 4:30, tuntuu todella hassulta, kun kello kuuden herätykset nostavat pintaan vain "oi ihanaa saa nukkua"-tyyppisiä ajatuksia. Vaikka kaikkeen heräämiseen tottuu, niin voi pojat mä odotan eläkepäiviä, kun saa joka aamu herätä silloin kun tuntuu ja nauttia sen aamukahvin ihan kaikessa rauhassa.

8. Vaikka mulla ei nyt lomaa kesällä olekaan, eikä sen pidemmälle reissuun voida lähteä, niin läheltäkin voi löytää mielenkiintoisia paikkoja ja tekemistä vapaapäiviin. Muutama päivä sitten kävimme esimerkiksi Tammisaaressa ja tuntui kyllä todella hassulta, että vaikka sinne ajoi autolla vain tunnin verran, oli se aivan oma pieni maailmansa ja tuntui kuin olisi oltu kauempanakin kotoa. Olisi kiva päästä kiertelemään enemmänkin Suomen kaupunkeja näin kesällä. Hanko olisi ainakin mielenkiintoista kokea, se kun on kesällä parhaimmillaan ja suhteellisen ajomatkan päässä ihan vaikka vaan päiväreissua ajatellen.

9. Pyhimyksen biisi Jättiläinen on kyllä edelleen semmonen, joka vetää hiljaiseksi joka kerta kun sen kuulee. Ja se on muuten kuunneltu todella monta kertaa. IMG_0422 10. Omaatuntoa pistää vähän istua sisällä tällaisella säällä, kun pitäisi olla ulkona nauttimassa lämmöstä ja jäätelöstä. Oonkin tänä kesänä ostanut jo kaksi kertaa irtojäätelön jäätelökioskilta, ja se on tasan puolet enemmän kuin viime vuonna. Ensimmäisellä kerralla otin päärynää ja toisella mango-melonia. Mitähän seuraavaksi?

Semmoisia ajatuksia pulpahteli mieleen tällä hetkellä. Stressaavat mietteet sensuroitu tarkoituksella, sillä tämän postauksen olisi voinut koota pelkästään niistä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Täydelliset korot

IMG_0310 IMG_0297 IMG_0301 IMG_0309 Moni nainen, miksei mieskin, osaa varmasti samaistua siihen fiilikseen, kun et vaan saa niitä kenkiä mielestäsi. Niinpä.

Nappasin eräällä shoppailukierroksella ihan vain mielenkiinnosta ja puoliksi vitsillä nämä korkokengät mukaani sovituskoppiin. Lopulta kävikin niin, että rakastuin kyseisiin kenkiin aivan täysin, ja ne olivat ainoa asia minkä sovittamistani vaatekappaleista tahdoin kiikuttaa kassalle. Järjen ääni päässäni kiljui kuitenkin jättämään kengät liikkeeseen, joten niin myös tein.
      Pari kertaa ehdin käydä ihan vain sovittamassa ja ihastelemassa kenkiä, minkä jälkeen ymmärsin, ettei tilanne ratkea kuin yhdellä tavalla. Ensimmäinen paniikki Zaraan astuessani oli, etteivät kengät olleet enää samassa paikassa kuin ennen. Metsästin ne käsiini, mutta seuraava paniikki iski, kun omaa kokoani ei enää ollut jäljellä. Jouduin siis lopulta tilaamaan nuo unelmakengät netistä, missä kokoja onneksi oli vielä jäljellä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain mielenrauhan ja täydelliset kengät.

Mun järjen äänelle (ja poikaystävälle) mä väitin, että olin ansainnut ne kengät. Koska hei, mulla oli ennestään vain yhdet juhlakengät.