perjantai 4. marraskuuta 2016

Lintuja

IMG_1458
IMG_1423 IMG_1439 IMG_1449
IMG_1419 IMG_1428 IMG_1433   
      Kamera sai laulaa eräänä kauniina päivänä, kun tuo meidän takapihalla oleva pihlaja kuhisi toinen toistaan pulleampia ja suloisempia pikkulintuja. Sattuipa yksi oravakin kuvaan. Syksyn värejä ei kyllä voita mikään!

Paitsi talvi, joka yllättäen päätti iskeä tänne eteläiseen Suomeen. 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ristiäisissä

IMG_1475 IMG_1533 IMG_1481 IMG_1617 IMG_1612 IMG_1463
    Reilu viikko sitten kastettiin minun pieni ja suloinen serkkupoikani, joka sai oikein itsensä näköisen nimen. Oli oikein mukavat juhlat, ja syötävääkin riitti yli kylkien, kuten meidän väen juhlissa tuppaa usein käymään. Muutenkin oli todella kiva olla koolla taas koko porukalla.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Vihaan kyllästynyt

Seinät kaatuu päälle
Huudan, mutta kukaan ei kuule
Ahdistus, pelko, epävarmuus
Muhun sattuu
Huudan apua
Kukaan ei kuule vieläkään
Näyttelen etten tunne mitään, 
niin ehkä lakkaan oikeasti tuntemasta
Mutta eihän maailma toimi sillä tavalla
Ei ainakaan Aikuistenmaailma

IMG_1262 IMG_1269
Olen hukassa
Jossain,
mistä kukaan ei löydä minua
Antakaa joku voimaa,
voimaa jatkaa eteenpäin
En mä halua jäädä tänne,
jäädä piiloon
En mä halua elää näin

Mä halusin joskus olla aikuinen,
olla viisas ja yhtä iso kuin mun vanhemmat
Nyt mä olen
Olen sitä,
mitä aina toivoin olevani
Mutta me aikuiset ollaan vielä pahempia kuin lapset
Leikitään valtavalla hiekkalaatikolla
Varastetaan toisten lapiot ja sangot
Ei kaduta
Heitetään lapiollinen hiekkaa toisen silmiin
Ei kaduta
Nauretaan, kiusataan, ei pyydetä anteeksi
Ei kaduta


IMG_1273 IMG_1266
Mä en halua elää Aikuistenmaailmassa
Väittää,
että olen vanhempi ja viisaampi koska mun ikä on kaksinumeroinen
Koska täällä mä seison,
hiekkalaatikolla muiden isojen lasten kanssa
Huudetaan, kiukutellaan, valehdellaan
Omaan napaan tuijottaen 
Eikä osata lopettaa
Syytellään, satutetaan, loukataan tahallaan
Väitetään,
että ollaan vihaan kyllästyneitä
Oikeasti viha on ainut asia mitä osataan viljellä

IMG_1261
"Se tekee kipeää,
kun elefantin painon alle jää,
eikä kukaan muu sitä nää"

Muhun sattuu,
mutten ole tarpeeksi rohkea puhumaan siitä
Tarpeeksi rohkea kaatamaan sitä taakkaa jonkun toisen niskaan
Ei kukaan ole velvollinen kantamaan mun ongelmia
Mun täytyy kestää
Ei kukaan välitä rikkinäisestä
Rikkinäinen on roskaa
Rikkinäinen ei ole kukaan,
eikä mikään
Ei mitään

maanantai 12. syyskuuta 2016

#allblackeverything

IMG_1377 IMG_1389
      Mä en ole koskaan ollut käsilaukkuihminen, mutta musta kuoriutui yllättäen sellainen, kun tajusin tarvitsevani kunnollisen laukun mun vanhan, todella epäkäytännöllisen ja hermoja raastaneen yksilön tilalle. Hermoja raastavaksi, niin itselleni kuin makutuomarina toimineelle poikaystävällenikin, osoittautui myös uuden laukun hankkiminen, sillä "ihan kiva" ei riittänyt mulle. Monien laukkujen hinta myöskin raapi tarjoushaukaksi kasvatetun tytön sisuksia, vaikka tuo hinta olisikin juuri ja juuri hiponut neljääkymmentä euroa. En minä kuitenkaan aivan niin paljon ole käsilaukkuihmisiä.
      Tuo mahdottomalta tuntunut tehtävä osoittautui lopulta hyvinkin mahdolliseksi, kun käveltiin New Yorkeriin, ja ensimmäinen yksilö johon mun silmät siinä liikkeessä osui, sattui olemaan juurikin "the one". Eikä edes kahdenkymmenen euron hinta saanut minua laskemaan sitä käsistäni. Täten voin onnellisena ilmoittaa, että omistan vihdoin laukun, jonka hihnat pysyy mun olkapäällä ilman hampaiden kiristelyä ja kirosanoja.

IMG_1391 IMG_1379 IMG_1382
     Kuten kuvista näkyy, olen kotiuttanut myös uuden linssin mun objektiiviperheeseen. Onhan siitä jo aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt valokuvauskalustoani. Sitäpaitsi, kun saa jotain tuollaista niin soppeliin hintaan, vieläpä todella hyvillä kaupanpäällisillä, niin tilaisuutta ei vain voi olla ohittamatta.
      Vielä en ole kunnolla päässyt tuota uutukaista kokeilemaan, mutta sekin aika tulee. Täytynee kokeilla siipiään myös videokuvauspuolella, sillä muistelisin, että mun kameran aikoinaan mulle myynyt herrashenkilö suositteli just tätä kyseistä linssiä videokuvaukseen, sillä se on yllättävän hiljainen automaattitarkennusta käytettäessä moniin muihin objektiiveihin verrattuna. 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Haikon kartano

IMG_1287 IMG_1305 IMG_1290 IMG_1344 IMG_1314
     Voiko hemmottelulomalta toivoa mitään muuta kuin hyvää ruokaa, rakkaan seuraa, shampanjaa poreammeessa, hotellin valkoisia lakanoita ja rentoutumista kylpylän monissa eri altaissa ja saunoissa? Mun mielestä tosta paketista ei puutu mitään, enkä olisi voinut kuvitella parempaa tapaa viettää vuosipäivää.
      Vietettiin tosiaan poikaystävän kanssa lauantain ja sunnuntain välinen yö Porvoossa, Haikon kartanossa. Tykättiin kyseisestä paikasta todella paljon. Harmi vaan, että sää sattui olemaan niin sateinen, ettei itse kartanosta tai sen miljööstä ole yhtäkään kuvaa. Mutta eiköhän me tuonne vielä palata, jos ei muuten, niin pyörimään turisteina kartanon puutarhaan.
       Vaikka mun pitää välillä hillitä itseäni todella lujasti, etten pyörittelisi silmiäni sille, miten hysteerisesti tuo mun parempi puolisko välillä selaa sellaista sivustoa kuin tori.fi, niin täytyy myöntää, että sillä selaamisella saattaa joskus olla ihan positiivisia tuloksia. Nimittäin, kaiken sen turhan elektroniikan ja auton renkaiden selaamisen lomassa hän oli bongannut lomapaketin, johon kuului yö Haikon kartanossa poreammeella varustetussa sviitissä, kolmen ruokalajin illallinen ja vasta jokin aika sitten valmistuneen uuden kylpylän vapaa käyttö. Tämä kaikki oli myynnissä meidän budjetille sopivaan hintaan, joten tuo yllättävän usein romanttiseksi osoittautuva mies sitten hankki meille tuon paketin odottelemaan vuosipäivää. En voi valittaa.

IMG_1350 IMG_1319 IMG_1326 IMG_1361

torstai 1. syyskuuta 2016

Two years

"Mä rakastan sua."
- "Miten paljon?"
"Niin paljon, että mä haluaisin olla sun kanssa yhdessä."


kiitoskortti IMG_1244 IMG_1251         
      Tasan kaksi vuotta sitten kävin yllä olevan keskustelun keskellä yötä miehen kanssa, jonka näin kasvotusten vasta toista kertaa. Parin vuoden aikana olen oppinut tuntemaan tuon miehen paremmin, mutta tunteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Itse asiassa, rakkauden tunne on vain vahvistunut koko ajan. Sillä vaikka me riidellään, ollaan eri mieltä asioista, ärsyynnytään toistemme tavoista tehdä joitakin asioita, kiukutellaan toisillemme kun ollaan nälkäisiä (eli meidän omin sanoin silloin kun ollaan "banaanin tarpeessa") tai pidetään mykkäkoulua, niin me ei koskaan lakata välittämästä toisistamme. Joka kerta sieltä kiukun ja ärtymyksen alta pyrkii esiin ajatukset siitä, miten toinen lohdutti mua silloin, kun mulla oli vaikeaa. Miten se peitteli mut paremmin sängyssä ja otti tiukemmin kainaloon, kun mulla oli yöllä kylmä. Miltä tuntuu herätä, kun se toinen tuijottaa sua maailman kauneimmilla silmillään, ja kertoo miten suloiselta mä sen mielestä näytän nukkuessani. Miten hyvältä tuntuu, kun voi rankan masennuspäivän päätteeksi käpertyä sen toisen kainaloon, olla vaan ja tuntea itsensä rakastetuksi, vaikkei kukaan sano sitä ääneen.
     Mä olin kaksi vuotta sitten pieni maalaistyttö, jolla ei ollut mitään kokemusta oikeasta seurustelusta, saati sitten rakkaudesta. Olin kyllästynyt kuuntelemaan kyselyjä siitä, että "koskas se Tessa tuo jonkun pojan näytille?". Ihmiset, älkää oikeasti koskaan kysykö keneltäkään teiniltä sellaista, se on turhauttavinta, mitä epävarma nuori voi kuulla. Kaikkia ei välttämättä edes seurustelu kiinnosta, ja jos kiinnostaakin, niin se ei varmasti ole yrittämisen puutteesta kiinni. Niin olin minäkin jo aivan varma, etten ikinä löydä ketään, kunnes yhtäkkiä se "me vaan jutellaan netissä aina kun on tylsää"-poika veikin multa jalat alta. Se oli sitten menoa se. Mun kaltainen kotihiiri ja äitin tyttö villiintyi jopa tekemään jotain, mikä vähän kaduttaa vieläkin. Anteeksi äiti, että lähdin salaa viikonlopuksi Espooseen.

IMG_1230 IMG_1240 IMG_1257
      En todellakaan tiedä uskonko kohtaloon, mutta tämä meidän juttu tuntui syttyvän moneltakin kantilta katsottuna oikeaan aikaan. Kaikki tapahtui jotenkin liiankin helposti ollakseen totta, mutta en edes osaa kuvitella missä olisin nyt, jos meitä ei olisi. Varsinkin sukulaiset tuntuivat olevan todella yllättyneitä, kun 'minä' olinkin yhtäkkiä 'me', mutta lähes yhtä yllättävä ja ihmeellinen se tilanne oli itsellekin. Päivääkään en kuitenkaan ole katunut, enkä usko, että tarvitsee jatkossakaan. 

      Kun seuraavan kerran näen hempeilykuvia jostain pariskunnasta, niin en voi olla miettimättä, että millä kaikella nainen on uhkaillut tai mistä ruumiinosasta raahannut miehensä kuvauspaikalle. Vai onko se vain tuo mun mies, jota ei kuvaukset hirveesti inspiroinut? 
      No, huolimatta siitä, ettei häntä linssiludeilu kiinnosta, niin tuo mies on mulle rakas. Mun Pupu.♥

keskiviikko 31. elokuuta 2016