tiistai 18. marraskuuta 2014

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

perjantai 31. lokakuuta 2014

Side

side -14 002 side -14 007 side -14 016 side -14 020 side -14 013 side -14 039 side -14 046
      Hei vaan kaikille piiiitkästä aikaa! Vihdoin mulla on koulukiireiltäni sen verran aikaa, että ehdin tulla päivittämään tätä kuollutta blogia.

      Paljon on ehtinyt tapahtua sinä aikana kun olen ollut täältä poissa, mutta keskitytään nyt lähinnä vaan tähän yhteen tapahtumaan, josta itseasiassa en ole edes tainnut täällä mainita. Lähdin siis viikko ennen syyslomaa Turkkiin mun poikaystävän ja tämän veljen sekä äitipuolen kanssa. Kuten täällä blogissakin olen kertonut, niin olen jo aiemmin käynyt kerran Turkissa. Tällä kertaa paikkana oli kuitenkin Alanyan sijaan Side, joka oli tosi kiva paikka sekin.

side -14 045 side -14 037 side -14 032 side -14 014 side -14 053 side -14 055 side -14 018              Matkalle mukaan lähteminen tuli itselle niin yllättäen, etten onneksi kerinnyt kokea mitään tuskastuttavaa odotusta ja päivien laskemista. Tai no ainahan mä lasken päiviä siihen kun murun kanssa seuraavan kerran nähdään, mutta nimenomaan pidin tätäkin vaan normaalina Espoon reissuna (lukuunottamatta sitä että ajoin sinne ensimmäistä kertaa autolla, hui), koska en vaan osannut sisäistää sitä että olin oikeasti lähdössä ulkomaille. Melkein siinäkään vaiheessa, kun istuttiin jo lentokoneessa. 
            Meillä oli kyllä tosi kiva matka, paljon hyviä muistoja jäi. Ehdittiin nähdä ja kokea vaikka mitä, ja saatiin nauttia lämmöstä. Paitsi öisin kun ilmastointilaite puhalsi kylmää ilmaa ja mun vierustoveri oli vienyt koko peiton. Ei uskoisi, että niin lämpimässä maassa voi joutua kokemaan sellaista kylmyyttä. Tulipa tuokin todettua mahdolliseksi.
            Meillä tuli siinä tosiaan kuukausi seurustelua täyteen poikaystävän kanssa tuolloin lähtöpäivänä. Jo oli aikakin saada postattua näitä kuvia tänne, kun tajusin että huomenna tulee kaksi kuukautta täyteen. No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan, right?

           Laitan lisää kuvia sitä mukaa kun ehdin muokkaamaan ja viettämään aikaa koneella. Se on taas se aika jaksosta, kun pitäisi viettää aikaa koulukirjojen parissa yötä päivää. Kuten aina, aika on jälleen kortilla. Mutta kyllä mä siitä koeviikosta selviän, oon aina ennenkin selvinnyt.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hey there

023

Kuvien osalta pieni kesäinen tuulahdus tänne, koska yllättävää kyllä olen ollut vaihteeksi laiska valokuvaaja.

     Tiedättekö sen tunteen, kun on niin paljon tekemistä, että täytyy tosissaan alkaa aikatauluttamaan omaa vapaa-aikaansa? Mulle tuo tunne on tullut harvinaisen tutuksi tässä parin viime viikon aikana. Samoin se turhautumisen tunne, kun et pystykään keskittymään siihen asiaan mitä olet tekemässä. Huonosti nukutut yöt, kun tekemistä on riittänyt iltamyöhään asti. Liika lukeminen, kun pänttäämisen lomassa pidetyillä tauoilla olen lukenut kirjaston kirjoja. Mulle epätavallinen pääkipu on pitänyt seuraa vähän liiankin usein. Tässä kohtaa tulee mieleen, että olisiko pitänyt aloittaa hieman aikaisemmin tuo ylppäreihin lukeminen. Jälkiviisaus, paras viisaus.
     Sen lisäksi että olen vihdoin alkanut tosissaan opiskella, niin on täytynyt varata aikaa myös hauskanpitoon ja rentoutumiseen. VR on kuljettanut jo niin monesti, etten pysy enää laskuissa. Oon tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut tuntemaan ennestään tuttuja tyyppejä paremmin. Musiikki on takonut tärykalvoja välillä vähän turhankin kovaa ja mäkkiruoka on maistunut.

 Oon aina pitänyt ystäviä arvossa, mutta jotenkin tuntuu, että viime aikoina oon oppinut arvostamaan niitä vielä enemmän. Oon oppinut ymmärtämään, että ehkä mun läheiset ihan todella välittää musta, vaikka joskus tuntuikin siltä kuin olisin aivan yksin. Nyt mä tiedän, että en mä ole. Oli vaan niin vaikeaa ymmärtää, että musta voi joku pitää vaikka olenkin tämmönen kuin olen. Oon saanut rakastua ja olla rakastettu. Jos joku nyt esittäisi tuon niin moneen kertaan kuullun "mitä sulle kuuluu?", niin voisin kaiken rehellisyyden nimissä vastata siihen että "hyvää". Sillä mä en ole vain sopivasti onnellinen. Mä olen onnellisempi kuin koskaan.

027

En ole ollut laiska pelkästään valokuvaamisen suhteen, vaan myös bloggaajana. Nytkään en tiedä milloin aion kirjoittaa seuraavan kerran, mutta varmaa on että aion sen jossain vaiheessa tehdä. Tykkään tästä hommasta liikaa lopettaakseni, mutta toivottavasti teidän lukijoiden kärsivällisyys kestää pienen taukoilun. 

Ja nyt olen taukoillut jo liikaakin lukemisesta, joten palaan historian kirjojen pariin. Kiinnostusprosentti on sama kuin todennäköisyys lottovoittoon. 

Saa muuten pitää peukkuja huomisen matikankokeen suhteen. Oksettaa jo nyt.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parasta just nyt

006

      Vaikka mulla on nykyään aikaa enemmän kuin mitään muuta, niin en ole saanut oikein mitään asioita hoidettua. Esimerkiksi nyt tämä blogi vaikka. Aikaa olisi kyllä, mutta ideat on loppu ja jotenkin se kirjoitusfiilis katoaa aina sillä välin, kun tietokone käynnistyy. Mulla ei ole mitään inspiraatioita kuvaamisen suhteen ja tuntuu, että ei noin yleensäkään ole mitään motivaatiota tehdä muuta kuin maata tuijottaen kaukaisuuteen ja valittaen tylsyydestä. Keskittymiskyky ei riitä oikein mihinkään, kaikki jää kesken ja lopulta päädyn valittamaan tylsyyden lisäksi siitä, että en saa mitään aikaan ja hautaudun lopulta kaaokseen.

008

      Huolimatta siitä, että aamulla kouluun ajaessani saan laittaa autossa lämmöt täysille ja olen jo kaivanut villasukat esiin sukkakopan pohjalta, niin en vieläkään osaa päästää irti kesästä. Näin tekemisen puutteessa sitä ajautuu väistämättä ajattelemaan kaikkia niitä ihania päiviä, kun oli mahdollista tehdä aivan mitä tahansa jos sattui huvittamaan. Kun sai valvoa pitkään ja silti ulkona oli vielä täysin valoisaa, eikä tarvinnut kompastua imurinletkuun pimeässä kun yrittää löytää vessasta tietä takaisin omaan sänkyyn. Jälkeen päin harmittaa, että aloin elää kesää täysillä vasta viimeisten kahden lomaviikon aikana. Joka tapauksessa on mahtavaa, että kun joku kysyy miten mun kesä meni, niin ei tee heti mieli näyttää keskaria ja poistua paikalta muistellen sitä miten tuli maattua kotona reilut kaksi kuukautta. Sen sijaan tuo kysymys saa mielen täyttymään ihanista muistoista ja tulee tunne, että tuli oikeasti tehtyä jotain millä on jotain merkitystä ja mikä vieläkin saa hymyn huulille. Ehkä tämä oli se mun "paras kesä ikinä" ja siksi tuntuu siltä kuin yrittäisi väkisin luopua hyvästä ystävästä.

017

      Koska kuvat ovat mustavalkoisia, niin sitä ei ehkä huomaa, mutta olen totaalisen rakastunut punaiseen huulipunaan. Oon onnellinen huomatessani yhä harvemmin päällepantavaa valitessani tai muuten vaan laittautuessani miettiväni sitä, mitä muut kyseisestä asusta tai hiustyylistä ovat mieltä. Muiden mielipiteistä välittäminen on ollut aina mun heikkous ja etenkin täällä jos näyttää vähänkin massasta poikkeavalta, niin siitä ei saa kuulla mutta voi panna merkille paljonpuhuvia katseenvaihtoja tai kuiskaten käytyjä keskusteluja. Ne ei varmasti tule koskaan loppumaan, mutta musta on kiva jos oon saanut edes jonkun verran mun hataralle pohjalle rakennettua itsetuntoa kasattua kokoon.

      Oon viime aikoina kuunnellut musiikkia lähes yötä päivää. Koska musiikki on parasta lääkettä olit sitten iloinen, vihainen, surullinen, ahdistunut, onnellinen tai stressaantunut, niin sittenhän sen pitää antaa soida. Ja sehän soi. Tässä joitakin mun tän hetken lemppareita, joille annan kunnioitusta nostamalla volat kattoon aina kun nämä soi. Se on parasta just nyt. 

tiistai 12. elokuuta 2014

Sverige #4 ja täydellinen viikonloppu

ruotsi ja isac elliot 359 ruotsi ja isac elliot 270 ruotsi ja isac elliot 317 ruotsi ja isac elliot 376 ruotsi ja isac elliot 504 ruotsi ja isac elliot 480 ruotsi ja isac elliot 392 ruotsi ja isac elliot 474 ruotsi ja isac elliot 512 ruotsi ja isac elliot 369 ruotsi ja isac elliot 333 ruotsi ja isac elliot 298 ruotsi ja isac elliot 452 ruotsi ja isac elliot 487 ruotsi ja isac elliot 516 ruotsi ja isac elliot 388 ruotsi ja isac elliot 299 ruotsi ja isac elliot 315 ruotsi ja isac elliot 503

  Viimeiset Ruotsin kuvat olisi tässä. Siirrytään taas suoraan aiheisiin, jotka ei mitenkään liity postauksen kuvitukseen.

      Viime viikonloppu oli niin täynnä erilaisia tunnelatauksia, etten ole vielä aivan saanut päätäni selville tuon kaiken jälkeen. Mun viikonloppuun kuului tivolia, auringonpaistetta, ystävän seura, hyvää ja vähän vähemmän hyvää musiikkia ja paljon naurua. Onnistuneet asuvalinnat, auton ratin takana istuminen ja lujaa mutta nuotin vierestä laulaminen kuuluivat myös olennaisena osana mun viikonloppuun. En onnistunut myöskään välttämään silmien umpeen itkemistä Titanicin soundtrackin soidessa taustalla. Yöunet jäivät jostain kumman syystä melko lyhyiksi, mutta luulen että koko viikonlopun avainsana olikin nyt jo vähän vanhentunut massasanonta #yolo. 
       Mietin kauan että ostanko lipun Miljoona Rockiin, mutta lopulta päätin, että 50€ on liian suuri hinta siitä, että näkisin Popedan lisäksi vain bändejä joita katsellessa ei voi tulla kuin huono olo. Lähdettiin kuitenkin kaverin kanssa alueen ulkopuolelle kuuntelemaan sitä Popedaa ja muutenkin kattelemaan maailman menoa. Eikä kyllä kaduta yhtään, sillä en ole varmaan koskaan kokenut yhtä huikeaa iltaa.
       Mä en tiedä mikä siinä illassa teki mut kaikkein onnellisimmaksi. Sekö, että näin ja kuulin taas Popedan. Ehkä se, että sain olla aivan täysillä sitä mitä olen, kun kukaan paikalla olleista ei tulisi seuraavana päivänä muistamaan yhtään mitään. Ainakin se, että ihan oikeasti tunsin itseni sosiaalisesti rohkeaksi ihmiseksi edes tuon yhden illan ja tästä syystä tuli käytyä vieraiden ihmisten kanssa keskusteluja, jotka edelleen saa mut nauramaan. Takuuvarmasti illan kruunasi se, että saatiin kaverin kanssa ihan rauhassa ilman kenenkään muun aiheuttamaa häiriötä katsella Robinia syömässä iltapalaa. Siis niinkun R-O-B-I-N syömässä siinä meidän silmien alla bändiporukkansa kanssa. Seriously, eikö nyt lähennellä jo täydellisyyttä? Jep, ja ylitettiin täydellisyyden raja reilusti seuraavana päivänä Robinin keikalla. Keikan päätteeksi kun vielä mentiin viimeiseksi tunniksi tivoliin, niin mä astuin yli sen onnellisuuden rajan, jolloin kaikki hymyilyttää. Sitten itkettiin. 

     Nyt koitan sisäistää ajatusta siitä, että koulu on todella alkanut. Vähän vaikeaa se on, kun parhaimpina päivinä koulua on vain yksi tai kaksi tuntia. Mitä ihmettä mä oikein teen kaikella tällä vapaa-ajalla? En ainakaan hyödynnä sitä kirjoituksiin lukemalla. Itseäni mä vaan huijaisin, jos sellaista alkaisin väittää. Ehkä olisi syytä alkaa pohtia aamusta iltaan sitä, että mikä musta tulee isona. Se on vähän kuin miettisi universumin laajuutta, pää siinä vain sekoaa mutta mihinkään lopputulokseen ei koskaan päädytä. Hmm.