Viime postauksessa toivoin jokaiselle hyviä juttuja tälle alkaneelle vuodelle. Omalle kohdalleni ensimmäinen niistä osui viime torstaina, kun sain vihdoin työpaikan. Olen siis ollut työttömänä siitä lähtien, kun valmistuin keväällä 2015 lukiosta. En osannut odottaa, että täällä isolla kirkollakin olisi työpaikan saaminen niin kiven alla. Monesti ajatellaan, että "no kyllähän siellä työpaikkoja riittää", mutta unohdetaan täysin se, että hakijoitakin on tuplasti, jopa triplasti, enemmän. Sen lisäksi olin vailla ammattipätevyyttä ja työkokemusta, mikä osaltaan lisäsi työn saamisen vaikeutta. Ajoittain se alkoi jo masentaa ja suututtaakin niin paljon, että teki vain mieli luovuttaa.
Loppujen lopuksi työpaikan saaminen kävikin yllättävän helposti. Poikaystäväni oli lähdössä hakemaan meille subeja läheisestä kauppakeskuksesta, ja katsottiin netistä valmiiksi, että millaiset patongit kumpikin haluaa. Subwayn nettisivu jäi sitten auki tähän koneelle ja ennen kuin ehdin sulkea sen, niin huomasin sivun alalaidassa "töihin"- kohdan. Ajattelin, että miksipä ei, ja laitoin puoliksi leikillään hakemuksen menemään. Parin tunnin sisällä sain sähköpostin, jossa pyydettiin haastatteluun. Kävin haastattelussa, ja se olikin sitten siinä.
Tänään sain puhelun, jossa myös toinen kyseisen firman myymälä oli kiinnostunut uudesta työntekijästä. Tuo jälkimmäinen paikka kiinnostaa sikäli enemmän, että se olisi kävelymatkan päässä, mutta saa nyt katsoa kumpaan paikkaan lopulta päädyn töihin. Kävi kummin vain, niin töihin olen joka tapauksessa pääsemässä, ja se on aivan mahtavaa se!
Niin hieno juttu kuin työpaikan saaminen onkin, tuo se mukanaan paljon stressiä. Varsinkin tällaiselle ihmiselle kuin minä, joka ottaa paineita pienimmistäkin asioista. Sen lisäksi että työpaikka on uusi ja työ sellaista, mitä en ennen ole päässyt kokeilemaan, niin ylipäätään työnteko ja töissä käyminenkin ovat minulle uusia juttuja.
En yhtään epäile, ettenkö lopulta tule selviämään työssäni oikein hyvin, mutta kyllä se alku on aina jännittävä. Vieras paikka, uusia tuttavuuksia ja paljon asioita, joita mun täytyisi oppia tekemään. Otan epäonnistumiset ja virheet aina jotenkin todella raskaasti, ja jotenkin hermostuttaa mennä paikkaan, missä muut jo tietävät miten homma pyörii, mutta mun täytyy olla se idiootti joka kyselee mitä tyhmempiä kysymyksiä, jotta suoriutuisi työstään kuten kuuluu. Tunnen itseni aina todella tyhmäksi ja epävarmaksi, jos en yhtään tiedä mitä olen tekemässä. Melko varmasti ainakin ensimmäisinä päivinä tulen kokemaan noita tuntemuksia, enkä yhtään pidä ajatuksesta.
Jos joku juuri pyöritteli mulle silmiään, että oikeastiko joku hermoilee noin tyhmistä ja turhista jutuista, niin kyllä, tervetuloa mun maailmaan. Mä oon just se ihminen, joka stressaa jo sitä, että pelkää kohta alkavansa stressaamaan jotain.
Eikä siinä edes vielä kaikki että mä oon saanut työpaikan, vaan mun poikaystävälle ilmoitettiin tänään, että hänkin on saanut uuden työpaikan. Kyllä me tästä elämästä selvitään, vaikka aina aika ajoin on tuntunut, ettei täältä nousta ikinä. Vakaampi talous on toki plussaa sekin, mutta ennen kaikkea tykkään ajatuksesta, että arkeen tulee kunnon rytmi, eikä tarvitse päivästä toiseen kasvaa hometta sohvan nurkassa.
Erittäin mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!
Sujuiko vuodenvaihde rauhallisesti ja hyvässä hengessä? Itse vietin eilisen ihan tässä kotosalla pienellä kaveriporukalla. Laulettiin singstaria sekä syötiin hyvin ja liikaa. Rakettien kanssa meinasi olla huonoa tuuria (maalasin piruja seinille kyseisestä aiheesta jo valmiiksi, muttei vika loppupeleissä ollut edes raketin sytyttäjän, vaan itse raketeissa oli jotain häikkää), mutta ehjinä ja hengissä ollaan kaikki. Puolenyön jälkeen lähdettiin vielä katsastamaan läheisen baarin meininkiä, mutta se meno siellä oli jotain niin villiä, että päätettiin hyvin pian lähteä vaan kotiin nukkumaan.
Mulla ei ole ollut tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, enkä sellaista tehnyt nytkään. Jonkinlaista herkkulakkoa olen kuitenkin kaavaillut, ennen kuin tämä homma lähtee aivan lapasesta (viitaten joululahjaksi saatuihin karkkeihin ynnä muuhun yhtä terveelliseen mitä meillä on yksi keittiön laatikko täynnä). Sitä lakkoa tosin ei voi aloittaa aivan vielä, kun eiliseltä jäi vähän sipsejä, haha. Joku roti tähän itsekuriin, kiitos.
Vuoden ensimmäinen päivä on kulunut rennoissa laiskottelumeiningeissä miettien sitä, mitä tämä juuri alkanut vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti jotain todella hyvää ja mukavaa, itse kullekin.
Oikein ihanaa uutta alkanutta vuotta 2017 jokaiselle! Tehdään tästäkin vuodesta hyvien muistojen ja kokemusten täyteinen, nautitaan täysillä elämästä ja eletään hetkessä.
Vaikka en toivonut joululahjaksi oikeastaan yhtään mitään, niin sain/saatiin taas iso kasa kivoja ja hyödyllisiä tavaroita, joille varmasti löytyy käyttöä. Iso kiitos jokaiselle pukin apulaiselle!
Jotenkin näin vanhemmiten alkaa arvostaa sellaisia lahjoja, kuten pesuaineita ja vaikkapa pyyhkeitä, joille tulee olemaan käyttöä, mutta säästyy itse siltä ostamisen vaivalta. Monesti varsinkin silloin kun muuttaa omilleen, niin ei jotenkin osaa ajatella että niinkin arkipäiväinen asia kuin tiskiaine täytyy ostaa itse kaupasta. Kyllähän se sitten ärsyttää kun vetää kumihanskat käteen ja on käymässä ison tiskivuoren kimppuun, mutta fairy-pullo onkin tyhjä. Samoin kuin suihkugeelit ynnä muut, jotka aina unohtuvat ostaa kauppareissulla. Nyt on onneksi niitäkin hetkeksi aikaa, niin ei tarvitse itse muistaa tuoda niitä kaupasta.
Myöskin kaikki keittiötavarat tulevat aina tarpeeseen. Mistä heti tulikin mieleeni, että unohdin kuvata kaksi pientä turkoosia Iittalan Teema-lautasta, mutta kuten sanottua, ne ovat jo keittiön kaapissa käyttövalmiudessa.
Kuvissa olevien juttujen lisäksi saatiin vielä suklaata, muutamia lahjakortteja ja rahaa.
Olen todella tyytyväinen jokaiseen lahjaan joka saatiin, ja jokainen tavara on jo löytänyt paikkansa meidän kodista.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin on taas yksi joulu vietetty. Mä en haluaisi millään uskoa, että se on taas kerran ohi, ja täytyisi palata arkeen. Niin paljon kuin mä aina joulua odotan ja siitä nautin, niin yhtä raskaasti myös aina otan sen, kun tuo juhla sitten on ohi. Mä en yhtään tykkää tästä "siinä se sitten taas oli"-tunteesta.
Haikeasta fiiliksestä huolimatta takana on kuitenkin taas yksi joulu, jota voi muistella oikein hyvillä mielin.
Joulurauha on kaukana siitä tilasta, joka mummolan olohuoneessa vallitsee joulupukin käynnin jälkeen tai siitä metelistä, joka joulupäivänä raikuu meidän porukan pelatessa toinen toistaan hauskempia lautapelejä, mutten mä ole koskaan oikeastaan toivonut joululta mitään rauhaa, vaan yhdessäoloa. Ja sitä todella oli tälläkin kertaa.
Niin on ollut ja niin on aina oleva, mä seison omieni puolella.
Toivottavasti jokainen teistä vietti myös oikein ihanan joulun. Seuraavaksi aletaankin jo valmistautua tulevaan vuoteen. Mitähän se tuo tullessaan?
Monenmoista pientä ja vähän suurempaakin puuhastelua riittää tässä vielä ennen kuin päästään jouluaattoon. Me ollaan leivottu pipareita itsetehdystä taikinasta, ja eilisen päivän mä sitten koristelin niitä pipareita. Joululahjat on suunnilleen kaikki ostettu ja paketoitukin. Tänään ryhdyttiin porkkana- ja perunalaatikon tekoon, saa nähdä kuinka ensikertalaisten käy.
Joulusiivoukset ovat vielä vähän vaiheessa, mutta eiköhän me ehditä. Mehän ei kumpikaan edes vietetä joulua täällä meidän omassa kodissa, mutta on se silti kiva siivota täälläkin ja laittaa paikat kuntoon jouluksi.
Vietettiin koko viime viikko mun kotona Alavudella. Oli aivan ihanaa, kun pystyi kerrankin olemaan siellä vähän pidempään, ja ehti rauhassa nähdä sukulaisia ja viettää aikaa heidän kanssaan. Vaikka mua harmittaa todella paljon, etten voi viettää joulua mun poikaystävän kanssa, niin en silti pysty luopumaan omista jouluperinteistäni. Olen niin tottunut siihen, että jouluna ympärillä häärii paljon ihmisiä ja hulinaa riittää, etten osaisi kuvitella itselleni pelkästään ydinperheen kesken vietettyä joulua, jollaista poikaystäväni jää viettämään tänne oman perheensä kesken.
Kieltämättä se on jotenkin todella hankalaa ratkaista tätä joulunviettokuviota, kun perheet asuvat niin kaukana toisistaan. Sen lisäksi molemmilla on perheessä omat jouluperinteensä, joihin on totuttu, ja joista tykätään, eikä niitä sen vuoksi haluttaisi muuttaa. Siksi siis tänäkin vuonna vietämme jouluaaton erillään, mikä ei sekään ole aivan täydellinen ratkaisu, koska sitä haluaisi olla lähellä kaikkia rakkaitaan. Erityisesti omaa rakastaan. Onko muilla pareilla samoja vaikeuksia? Miten ne on teillä ratkaistu?
Vielä viisi yötä täytyisi malttaa odottaa.
Joulukuun toinen päivä jo. Eilen pääsi vihdoin avaamaan ensimmäisen luukun kalenterista, ja joulunodotus sai virallisesti alkaa. Epävirallisesti olen tottakai odottanut sitä jo monta kuukautta. Joululauluja kuuntelin jo marraskuun puolella niin paljon, etten ihmettele, vaikka ehtisin saamaan niistä yliannostuksen vielä ennen kuin päästään edes itse aattoon. Jotenkin se ensilumi sai joulumoodin päälle oikein täydellä teholla, ja se moodi on sitten tullut jäädäkseen, vaikkei niistä lumikinoksista olekaan enää mitään jäljellä.
Meillä oli lojunut jo kauan yksi paketti valmispiparitaikinaa pakastimessa, ja koska mä olen vaatimalla vaatinut, että tehdään itse piparitaikina ennen joulua, niin päätettiin leipoa pois se valmistaikina. Vaikka se periaatteessa tuntuikin väärältä leipoa pipareita jo marraskuun puolella, niin kyllä siihen tunnelmaan pääsi kuitenkin, kun laitettiin joulumusiikkia taustalle soimaan ja alettiin painelemaan muotteja taikinaan. Poikaystävä melkein menetti hermonsa, kun häärin kameran kanssa kaiken keskellä, mutta kannatti kestää se, sillä sain mä napattua muutaman onnistuneen ruudun.
Mun äidillä oli tapana aina kotona vaatia yksi tietty kasetti (kyllä, ihan sellainen perinteinen c-kasetti) soimaan aina piparien leipomisen yhteydessä. Vaikka silloin pyörittelin silmiä ja naureskelin äidin Välikaton Feetulle, niin olin kuitenkin todella tyytyväinen, kun löysin spotifystä tuon samaisen soittolistan. Heti tuli sama jouluinen ja kotoinen fiilis, kuin aina pienempänä kotona. Ainut, mikä puuttui, oli äiti.
Jotenkin olen aina ajatellut, että kesä on mun lempivuodenaika, ja kyllä kesä onkin ihanaa aikaa, mutta on tässä talvessakin omat puolensa. Kylmyys ei haittaa ollenkaan, kun saa pukea päälle lämpöisiä neuleita ja korvat sekä huonon hiuspäivän saa piiloon ihanan tupsupipon alle. Kynttilät tuovat valoa ja lämpöä pimeisiin iltoihin, ja voin kertoa, että tässä taloudessahan niitä kynttilöitä kuluu! Vielä kun saataisiin takaisin ne ihanat lumikinokset, jotka täällä jo hetken näyttivät naamaansa, niin kaikki olisi täydellistä.
Ihanaa joulunodotusta ihan jokaiselle siellä ruudun toisella puolella! Mä ainakin aion nauttia tästä joulunajasta täysin siemauksin, sitten sitä jaksaa taas vuoden verran odotella uusintaerää.