torstai 15. kesäkuuta 2017

Adidas Born Original

IMG_1554 IMG_1549
Adidaksen logo, edullinen tarjoushinta, nätti pullo ja houkutteleva ruusukultaisin yksityiskohdin koristeltu pakkaus. Mitä muuta täydelliseltä hajuvedeltä voisi toivoa? Aivan niin, kyllähän sen tuoksun täytyisi myös olla kohdillaan. Miten sattuikin, että kaiken muun hyvän lisäksi oli tällä kertaa myös olennaisin asia eli tuoksu todella miellyttävä. Kerrankin kaikki kärpäset yhdellä iskulla! Olihan se sitten sitä myötä selvää, että kassalle se oli kiikutettava. IMG_1555

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Elämäni biisit

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni tätä postausideaa, mutta vasta nyt pääsen toteutusvaiheeseen asti. Tarkoitus olisi siis tarkastella muutamia mulle tärkeitä tai mun elämää koskettaneita kappaleita.
     Musiikki on mulle todella merkityksellinen asia, enkä voisi elää ilman sitä. Musiikki kuuluu mun elämässä autoiluun, täyttämään hiljaisuutta mun ollessa yksin kotona, meikkaamisen ja vaatekriisien taustalle, illanviettoihin sekä korostamaan erilaisia läpikäymiäni tunnetiloja. Paljon musiikkia kuuntelevana ihmisenä mulla on todella paljon lempparibiisejä, joista tykkään niiden sanoman tai sitten ihan vaan yleisen olemuksen ja niistä välittyvän fiiliksen takia. Tähän postaukseen yritin kuitenkin valita sellaisia kappaleita, jotka todella merkitsee mulle jotain ylitse muiden, ja joihin liittyy voimakkaita muistoja.

Elefantin paino - Ellinoora Tämä biisi meni tunteisiin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Itkin tätä kuunnellessa, sillä tässä kappaleessa tiivistyi kaikki se, mitä mä olisin halunnut sanoa mun äidille silloin, kun mun vanhempien ero oli vielä kipeimmillään meidän kaikkien mielessä. Itkin, koska kappaleen sanoma oli niin kaunis, mutta tunsin myös pettymystä itseeni, kun en ollut osannut olla äidin tukena paremmin. Nykyään tämä kappale herättää edelleen surunsekaisia tuntemuksia, mutta enemmän tällä kappaleella on minuun voimaannuttava vaikutus.

Angels are calling - Ari Koivunen Olin aikoinaan melkoinen Ari Koivusen fani, ja tämä kappale oli yksi suosikeistani hänen esikoislevyllään. Mieleen tämä kappale kuitenkin jäi, kun se silloin vuosia sitten alkoi soimaan auton radiossa meidän ollessa perheen kanssa matkalla katsomaan mummuani sairaalaan. Mummulla oli jokin aika sitten todettu syöpä, joka myöhempien tutkimusten mukaan oli levinnyt jo useampaankin paikkaan. Tämän kappaleen alkaessa soida autossa tuli minulle tunne, ettei mummu tule selviämään tästä sairaudesta. Vielä tänä päivänäkään en ole pystynyt kuuntelemaan kyseistä kappaletta vuodattamatta yhtäkään kyyneltä, ja aina sen soidessa muistelen mummua, enkä voi vieläkään hyväksyä sitä, että hän joutui lähtemään niin aikaisin.

Suojaan kaikelta - Lauri Tähkä & Elonkerjuu Mun veljien ja serkkupojan kanssa astuttiin suuriin saappaisiin, ja tekeydyttiin kyseiseksi bändiksi mun tädin ja hänen miehensä häiden ohjelmanumeroa varten. Solistina meidän kokoonpanossa toimi näiden nimenomaisten häiden sulhanen. Suojaan kaikelta raikasi niin että sitä ei unohda yleisö, mutta emme myöskään me esiintyjät itse. Niin paljon kuin tuo esiintyminen jännitti (olihan yleisössä muun muassa silloinen matematiikanopettajani), on se yksi hauskimmista ja ikimuistoisimmista hetkistä elämässäni. IMG_1046

Blaablaa - Antti Tuisku Suurena Antti Tuisku -fanina halusin tälle listalle jonkin hänen kappaleistaan. Moni niistä on minulle merkityksellinen ja rakas, mutta tämä yksi on ylitse muiden. Tämä on voimabiisi, joka vetää minut pinnalle epävarmuuksieni syövereistä. Tämä on se biisi, joka sai minut löytämään suuren palasen kauan kadoksissa ollutta itsevarmuuttani.
     Pienen kylän kasvattina sitä joutuu helposti silmätikuksi ja muiden arvostelun kohteeksi. Monesti vain, koska ihmisillä on tylsää, eivätkä he keksi mitään muiden ihmisten lynkkaamista kehittävämpää puuhaa. Tämän kappaleen avulla pääsin pois suojakuorestani ja uskallan olla täysin oma itseni, miettimättä muiden mielipiteitä. Ainakin suurimman osan aikaa. Koska loppujen lopuksi, kuinka paljon muutaman ihmisen mielipide sinusta vaikuttaa? Entäpä jos kaikki loput tästä ihmismassasta arvostavat sinua ja sitä että uskallat rokata omaa tyyliäsi rohkeasti täysin omana itsenäsi? Toisinaan tästä täytyy muistuttaa itseään, mutta uskokaa pois, sen tiedostaminen tekee elämästä monin verroin helpompaa ja nautittavampaa.

Beibi - Haloo Helsinki! Tämä biisi soi autossa, kun ajoimme pari vuotta takaperin keskustan rautatieasemalta Espooseen päin mun poikaystävän kanssa. Tuolloin hän oli siis minulle vain nettituttu, jota näin kasvotusten vasta toista kertaa elämässäni, mutta jota kohtaan hiljalleen olin huomannut tuntevani muutakin kuin vain kaverillisia tunteita. Joka kerta tämän biisin kuullessani muistan elävästi sen jännityksen mikä mulla oli ylipäätään tuosta koko tilanteesta ja edessä olevasta viikonlopusta, mutta myös siitä hullun kovasta vauhdista ja rajusta ajotyylistä. Muistan kuinka yitin salaa saada penkin laidoista tai ihan mistä tahansa kiinni, kun kiidettiin halki Helsingin keskustan omasta mielestäni aivan liian lujaa ja liian läheltä muiden kalliita autoja. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ajotyyli on edelleen sama, mutta olen kai jo niin tottunut siihen, ettei enää tarvitse roikkua pelkääjän kahvassa kiinni. Ainakaan ihan koko aikaa.

Eteen ja ylös - Elastinen Tätä kuunnellessani mulle tulee aina mun kaksosveli mieleen, ja ensimmäinen kerta kun tämän kappaleen kuulin, taisi olla juurikin hänen autonsa takapenkillä istuessa. Hän on se, joka pitää mut ajantasalla tämän hetken kuumimmista hiteistä ja etenkin uusista, vasta hiteiksi nousemassa olevista kipaleista. Hänen ansiostaan löysin myös tämän kyseisen kappaleen, josta on sanomansa takia tullut mulle todella tärkeä. Aikoinaan tuli luukutettua tätä todella paljon.
    Tähän biisiin liittyen muistuu mieleeni aina myös se ilta, kun oltiin Seinäjoella juhlistamassa mun kirjoitusten päättymistä ja muuten vaan viettämässä aikaa hyvällä porukalla. Jussi kertoi käyneensä toivomassa jotain biisiä mulle, mutta vaikka kuinka odoteltiin, ei tuo kappale alkanut soimaan. Onneksi ei lähdetty ennen pilkkua, sillä juuri ennen viimeistä hidasta tuo toivomusbiisi kajahti ilmoille. Yllätys yllätys, oli myös Jussi huomannut minun pitävän tästä biisistä, ja oli siksi toivonut juuri sitä. Ei sitä voi kuin hymyillä muistellessaan, kuinka me kahden mun elämän tärkeimmän miehen kanssa vedettiin laulaen ja tanssien tuo kappale niin, ettei muille tanssilattialla olleille jäänyt mitään epäselväksi.

My heart will go on - Celine Dion Mun läheiset tietää varmasti todella hyvin Titanic -elokuvan olevan mulle tärkeä. Se on tullut katsottua kymmeniä kertoja läpi, joka kerta enemmän tai vähemmän kyynelehtien. Siksi listalleni pääsee tottakai kyseisen elokuvan tunnuskappale. Sittemmin tätä on tullut tansittua baari-iltojen päätteeksi viimeisenä hitaana niin moneen otteeseen, että tästä on tullut myös yksi "meidän biiseistä".
IMG_1010
Mahdollisuus - Samuli Edelmann Tästä kappaleesta olen tainnut kertoa jo aikaisemminkin. Mulle ja äidille tärkeä biisi, joka yllättäen soitettiin myös mun ylioppilasjuhlassa keväällä 2015. Siinä oli tekeminen, ettei sotkisi tuona aamuna vaivalla väkerrettyjä silmämeikkejä.

Titanium - Sia Tykkään tämän kappaleen sanoituksesta, mutta listalle tämä on päässyt, sillä tämä tuo mieleeni muistoja yläasteaikaisesta kaveriporukastani. Meillä oli tapana kokoontua yökyläilemään yhden meidän porukan tytön kotiin, ja siellä sitten keksittiin aina kaikkea, enemmän tai vähemmän hullua ja hauskaa, tekemistä. Eräällä kerralla oli sitten vuorossa karaokelaulantaa, jossa tämä kappale vedettiin useampaan otteeseen. Tämähän ei siis ole helpoimmasta päästä biisejä laulaa, joten voitte vain kuvitella, mitä sulosointuja meidän tyttöporukasta lähti. Muttei tarkoitus ollutkaan laulaa kauniisti, vaan pitää hauskaa. Ja siinä me kyllä mielestäni onnistuttiin.

Fairytale gone bad - Sunrise Avenue Tämä on ihan mun suosikki jo vuosien takaa, nykyään kuitenkin eri syistä kuin alunperin. Pikkutyttönä ihastuin tähän biisiin lähinnä siksi, että kuuntelin sitä television musiikkikanavalta, ja siinä musiikkivideota katsellessani silmäni osuivat bändin melko mukavannäköiseen solistiin. Sitä toki tuo kyseinen solisti on tänäkin päivänä, mutta aikuistuttuani ja englantia opiskelleena ymmärsin vihdoin myös kappaleen sanoman.
    Kaikissa perheissä on omat ongelmansa, mutta kuulin yläasteaikoina mun kavereilta aina sitä, kuinka meillä on niin ihanan täydellinen perhe. Vanhemmat oli yhdessä, kiva omakotitalo, lapsina sekä tyttöjä että poikia. Oikea kiiltokuva. Ehkä se näyttikin siltä, ehkä se joskus jopa oli sitä. Mutta kun jokin nakertaa pikkuhiljaa sisältä, niin siitä jää lopulta jäljelle vain kuori, kulissit. Lopussa me oltiin kaikki ihan rikki, ja kyllähän se oli melkoinen fairytale gone bad. Enää en usko satuihin.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Katastrofin anatomia

Onko siellä ruudun toisella puolella henkilöitä, jotka ovat katsoneet tv-sarjaa nimeltä Katastrofin anatomia? Itse ajattelin nähdessäni kyseisen sarjan mainoksen ensimmäistä kertaa, että kylläpä vaikuttaa mielenkiintoiselta. En vedä takaisin tuota lausuntoa, sillä kyllä, onhan tuo ohjelma todella mielenkiintoinen kaikista esittelemistään kamalista tapahtumista huolimatta. Mielenkiintoista on kuitenkin myös se, että vaikka suurin osa ohjelmassa esitetyistä tapahtumista ja onnettomuuksista ei mitenkään henkilökohtaisesti ole koskettanut itseäni enkä niissä ole ollut osallisena, ovat ne sarjaa seuratessani yhtäkkiä koskettaneet todella syvästikin.
      Itse en mielelläni seuraa uutisia kuin sen verran, että olen ajankohtaisista asioista ja tapahtumista perillä. Toisaalta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta, mutta enimmäkseen koska tiedän, että maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa ja hirveyksiä, joille en vain yksinkertaisesti voi yhtään mitään. Se, että jätän uutiset lukematta ei tietenkään poista noita kamalia tapahtumia maailmasta, mutta säästän itseäni mielipahalta ja avuttomuuden tunteelta tällä tavoin. Tämän takia moni ohjelmassa tarkkailun alla oleva onnettomuus on ollut itselleni vain etäisesti tuttu tai sellainen josta olen kyllä kuullut, mutta en ole sen syvemmin perehtynyt niihin aikanaan.
     Toisaalta se tuntuu jotenkin väärältä, että noita tapahtumia esitellään televisiossa kaikelle kansalle, ovathan ne varmasti monelle asianomaiselle edelleen kipeitä ja arkoja aiheita. Koska ohjelmassa kuitenkin on mukana monia näitä nimenomaisia onnettomuuksissa jollain tapaa osallisena olleita, olen itse yrittänyt ajatella asian niin, että tuosta ohjelmasta ja tapahtumien uudelleen purkamisesta on loppujen lopuksi ollut monelle näistä ihmisistä paljon apuakin. On lohduttavaa nähdä, että tällaisissa hirveissä tapahtumissa osallisena olleet ihmiset ovat niinkin rohkeita ja vahvoja, että pystyvät, uskaltavat ja ovat ennen kaikkea itse halunneet puhua näistä aiheista näin isolle yleisölle. IMG_1540
Itse henkilökohtaisesti pelkäsin eniten  katsoa Jokelan kouluammuskelusta kertovaa jaksoa. Se tietenkin kosketti aivan jokaista oppilasta ympäri Suomen, sillä sellaista ei meidän maassamme ollut ennen tapahtunut ja ensimmäistä kertaa kouluun yhdistettiin tylsyyden ja arkisuuden lisäksi myös pelon tuntemuksia ja ahdistusta. Itseäni tapaus liikutti kunnolla vasta kun sama tapahtui Kauhajoella, jossa itselleni tärkeä ihminen oli koulussa juurikin tuona hirvittävänä päivänä. Muistan, etten silloinkaan tainnut aivan loppuun asti ymmärtää asian vakavuutta. Toisaalta noita tapahtumia yritettiin kotipuolessa vähän piilotellakin minulta, sillä muistan tapauksen, kun olisin kovasti halunnut lukea Ilta-Sanomien aiheesta kirjoittaman pidemmän ja perusteellisemman jutun, mutta sain vain salaa sivusilmällä napattua lauseita ja kuvakaaviota sieltä täältä lehden kiertäessä aikuisten luettavana. Varmasti vain hyvä itseni kannalta, ja tänä päivänä kyllä ymmärrän todella hyvin miksi minua tällä tavoin suojeltiin perinpohjaiselta analyysiltä tuosta tapauksesta. Näilläkin ikävuosilla oli todella rankkaa katsoa tuota Jokelasta kertovaa jaksoa ja ymmärtää todella, millainen hätä ihmisillä tuolla koulussa on tuona päivänä ollut. Yrittää ymmärtää, että noidenkin ihmisten on ollut vain pakko palata tuohon kouluun ja yrittää jatkaa elämää. Ei kuten ennen, mutta kuitenkin jatkaa.

En ollut yllättynyt, että en saanut oikein nukuttua tuon Jokela- jakson jälkeen. Jäin kelaamaan noita tapahtumia mieleeni ja vaikka en voi sanoa pelänneeni, sillä edes minä en kuvitellut että tänne yhtäkkiä tulisi joku heilumaan aseen kanssa, niin olin todella ahdistunut. Mikä minut sitten yllätti, on se, että olen ahdistunut ja viettänyt unettomia öitä myös muiden jaksojen takia. Nyt päällimmäisenä mielessäni velloo kuva Oulun vauvasurmien häkkivarastoista. Tuo tapahtuma oli vielä yksi niistä, joista itselläni ei ollut mitään muistikuvaa, eikä siinä siksi ollut mitään henkilökohtaista.
     En ymmärrä, miksi juuri tuo tapaus jäi vaivaamaan. Kai se on vain tuon tapauksen kauheus ja se, että mitään selvää selitystä tuolle tapaukselle ei ollut. Se ahdistaa, kun jotain ei pysty ymmärtämään. Tiedättehän sen tunteen kun alatte miettiä avaruutta, sitä kuinka pitkälle se jatkuu ja mitä kaikkea siellä onkaan, ja sitten tulee ahdistus. Tuo tapahtuma sai aikaan saman reaktion. Vaikka kuinka yritin järkeillä ja ajatella, en kykene ymmärtämään, miksi tuollaista tapahtui. En tule koskaan ymmärtämään, ja se täytyy vain hyväksyä. IMG_1536
Moni varmaan miettii, että miksi tällainen ihminen edes katsoo kyseistä ohjelmaa, jos se aiheuttaa vaan ahdistusta. Uskokaa pois, olen itsekin miettinyt samaa moneen otteeseen, mutta en osaa vastata siihen. Ihminen vain on sellainen, haluaa taivastella tällaisia traagisia tapauksia ja puida niitä lajitovereidensa kanssa. Vaikka se saattaa kuulostaa tunkeilulta ja nenän työntämiseltä asioihin jotka eivät muille kuulu, on se kuitenkin aina ollut niin. Siksi näistä uutisoidaan ja kerrotaan ihmisille, koska ihminen on utelias. Toisaalta toivon myös, että ihmiset oppisivat näistä. Menisivät selvinä rattiin, hakisivat herkemmin apua mielenterveysongelmiin, turvautuisivat toisiin ihmisiin aseiden sijaan, ottaisivat huomioon muutkin kuin itsensä. Osoittaisivat rakkauttaan enemmän ja useammin. Rakkautta ei maailmassa voi koskaan olla liikaa.

(Kuvien pihlajat eivät liity juttuun.)

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kirsikankukkia

IMG_1248 IMG_1272 IMG_1221
Jo parina keväänä olen suunnitellut lähteväni kuvaamaan kauniin vaaleanpunaisena kukkivia kirsikkapuita. Saamaton luonteeni on kuitenkin osoittautunut esteeksi näissä aikeissa, sillä aina kun olen vihdoin saanut aikaiseksi ulkoiluttaa itseni ja kamerani paikalle, ovat kukinnot olleet kaunis vaaleanpunainen muisto vain. Tästä ryhdistäytyneenä päätin, että tänä keväänä tallennan tuon kukkimisen kameran muistikortille, ja olinkin linssin kanssa paikalla heti, kun aloin havaita kyseisissä puissa keväänmerkkejä.

Onhan se myönnettävä, että etenkin näin blogimaailmassa tällaiset kuvat ovat jo aikamoinen klisee. Kuitenkin ihmiset jaksavat sekä ottaa että katsella kyseisiä kuvia vuodesta toiseen, ja onhan kaunis kuva aina ilo silmälle. En usko että kukaan lähtee kanssani väittelemään siitä, etteivätkö parhaimmillaan kukkivat kirsikkapuut olisi kaunis näky. IMG_1234 IMG_1275 IMG_1285 IMG_1292 IMG_1315 IMG_1259
Huomenna siirrytään kesäkuuhun, ja näin ollen kesä voi kai ihan virallisesti alkaa. Ihan vielä en aio itse kaivaa kaapista shortseja jalkaani, mutta joitain muita kesään kuuluvia asioita voisi kohta alkaa toteuttamaan. Sen suurempia kesäsuunnitelmia mulla ei oikeastaan vielä ole, mutta se ei huoleta mua ollenkaan. Yritän elää hetkessä ja kesästä nauttien. Ensimmäinen mieleeni tuleva toteuttamisen arvoinen kesäsuunnitelma tällä hetkellä olisi jäätelön ostaminen ja sen ulkona auringonpaisteessa syöminen. Tällaisista pienistä palasista on hyvä lähteä rakentamaan muistelemisen arvoista kesää 2017!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Tarkenee

IMG_1518
Kai se täytyy vihdoin uskoa, että talvi on lopullisesti takanapäin, kun kaltaiseni vilukissakin tarkenee jo ilman toppatakkia. Säiden lämmetessä oma pukeutumiseni helpottuu todenteolla, sillä vastapainoksi muutamalle yltiölämpimälle vaatekappaleelle joita on syksystä lähtien tullut suurkulutettua, tarkenen nyt pukea päälleni hieman jotain kevyempää. Talvella tuntui, ettei vaatekaapista löytynyt mitään muuta kuin kesähepeniä. Toivottavasti tuo tuntuma pitää paikkansa, ja pääsen taas monipuolisen pukeutumisen makuun sen sijaan, että muodostan muutamasta villapaidasta ja hupparista tylsän mutta lämpimän asukokonaisuuden.

Viikonloppuna tehtiin pitkästä aikaa visiitti Alavudelle. Sielläkin oli ilmat jo lämmenneet, ja näkyvissä oli monia kesän merkkejä. Käytiin tästä inspiroituneena ottamassa vähän kuvia meidän talon lähellä olevalla sillalla. Miten nostalginen fiilis tulikaan siitä kaikesta! Maisemista ja pikkuveljen kanssa kuvaamisesta. Pitkä matka ollaan tultu noista ajoista. Tätäkö se vanheneminen on, kun tuollaiset arkisetkin muistot saa ihmisen liikuttuneeseen tilaan?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Lily

IMG_1189 IMG_1211 IMG_1183 IMG_1208
Mä en totisesti ole mikään viherpeukalo, eikä kasvit yleensä kukoista täydessä loistossaan ollessaan mun hoidossa. Kuitenkin tykkään todella paljon erilaisista kukista ja viherkasveista. Ne tuovat väriä ja elämää sisustukseen. Tuohan se myös kivaa haastetta arkeen, kun koittaa pitää hengissä kaikki hankkimansa kasvit. Viimeisimpänä hankintana meillä on nyt parvekepöydällä tällainen lilja. Saa nähdä kauanko se mun käsittelyssä kestää. Ainakin parhaillaan se kukkii oikeinkin iloisesti, joten kai mä jotain olen onnistunut tekemään oikein.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Home sweet home

IMG_1135
Koti on siellä missä sydän on. Niin laimealta kuin tuo lause osaakin kuulostaa, on siinä kuitenkin sanomaa.

Itse olen kahden kodin ristitulessa. Toisaalla se koti on kokonainen kaupunki ja siellä asuvat ihmiset, toisaalla taas yksi asunto, jota saan asuttaa rakastamani ihmisen kanssa. Hassua, miten yksi rakas ihminen voi saada jonkun paikan tuntumaan kodilta. Vaikka kaikki muu ympärillä on entiseen verrattuna erilaista ja vierasta, saa tuo yksi ihminen silti tehtyä oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Siitä kiitos hänelle. <3
    Olen siinä suhteessa onnekas, että minulla on tuolla toisaalla monta ihmistä, joiden luo olen tervetullut ja joiden luona tunnen oloni kotoisaksi. Luulin, että paikka jota loppuelämäni kutsun the kodiksi, on se sininen talo, jossa niin monta vuotta elämästäni vartuin. Kuitenkaan, en koe enää oloani samaksi siellä. Kun kotiin tultaessa tuntee olonsa vieraaksi ja jännittyneeksi, tuo paikka ei enää ole sitä, mitä se joskus oli. Se on surullista ja haikeaa, mutta onhan mulla kuitenkin todella monta hyvää muistoa matkassani tuolta ajalta. Kun jotain vanhaa jättää taakse, löytää edestään jotain uutta. Tässä tapauksessa uuden sellaisen paikan, jossa voin näyttää niin rumalta ja kotoisalta kuin tahdon, enkä tunne häpeää tai kiusallisuutta siitä.
     Toisaalta kaipaan välillä takaisin maaseudulle, ja miksipä en, kun siellä minut ottaisi ilomielin vastaan niin monta läheistä ihmistä. Ei minua täällä pidättelekään kuin yksi ihminen, mutta sen lisäksi minulla on täällä koti. Koti, johon liittyy niin paljon hyviä muistoja. Vaikka ollaan laitettu asuntoa uusiksi eikä tämä ole enää täysin samanlainen kuin silloin alussa, on tämä kuitenkin se paikka, mistä kaikki lähti. Paikka, jossa me vietettiin meidän suhteen alkuajat, ja jonne mä aina kaipasin silloin, kun en täällä ollut. Onhan tämä tietenkin vain asunto, mutta voi niidenkin kanssa syntyä tunnesiteitä. Tuntui lähes pettämiseltä, että edes käytiin katsomassa uutta asuntoa, sillä vaikka uusi koti antaakin aina uusia mahdollisuuksia, en olisi ehkä ollut valmis vielä luopumaan tästä hyvien muistojen täyttämästä nykyisestä kodistamme.

Erityisesti nyt töissä ollessa kodin merkitys on korostunut. En voi sanoin kuvailla, miten tervetullut näky tuo meidän asunnon ovi on joka kerta, kun raahaudun rankan työpäivän jälkeen kotiin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tietää, että saa ainakin hetken ottaa rennosti ja olla täysin sitä mitä on. IMG_1136
Koti on mulle turvapaikka, jossa voin olla täysin oma itseni. En sano, että teeskentelisin tai esittäisin olevani muuta kuin olen aina kotoa lähtiessäni. Enemmänkin kyse on siitä, että introvertin luonteeni takia en pysty tai uskalla olla vieraampien ihmisten kanssa niin avoin ja kovaääninen persoona, mitä kotioloissa tuttujen ihmisten, etenkin poikaystävän, läsnäollessa olen. Kotona pääsen rauhoittumaan, ja saan tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
    Asiakaspalvelutyö vaatii sitä, että iloisen ja positiivisen minän täytyy olla läsnä, vaikka sitten vähän hampaita kiristellen. On ihanaa, kun kotona voin olla vapaasti ja näyttää tunteeni jos siltä tuntuu. Ei tietenkään niin, että kippaan kaikki töissä patoamani negatiiviset tuntemukset poikaystävän niskaan, mutta että voin olla hymyilemättä, sulkeutua ja vaikka itkeä, jos siltä tuntuu. Ilman, että tarvitsee pelätä negatiivistä asiakaspalautetta. Sen sijaan minut otetaan kainaloon ja rakastetaan taas paremmalla tuulelle.

Jokaisella tulisi olla paikka, jota kutsua kodikseen. Paikka, jonne voi aina mennä pelkäämättä arvostelua tai tuomitsemista. Paikka, jossa voi kokea itsensä arvostetuksi ja parhaaksi versioksi itsestään.