torstai 8. kesäkuuta 2017

Katastrofin anatomia

Onko siellä ruudun toisella puolella henkilöitä, jotka ovat katsoneet tv-sarjaa nimeltä Katastrofin anatomia? Itse ajattelin nähdessäni kyseisen sarjan mainoksen ensimmäistä kertaa, että kylläpä vaikuttaa mielenkiintoiselta. En vedä takaisin tuota lausuntoa, sillä kyllä, onhan tuo ohjelma todella mielenkiintoinen kaikista esittelemistään kamalista tapahtumista huolimatta. Mielenkiintoista on kuitenkin myös se, että vaikka suurin osa ohjelmassa esitetyistä tapahtumista ja onnettomuuksista ei mitenkään henkilökohtaisesti ole koskettanut itseäni enkä niissä ole ollut osallisena, ovat ne sarjaa seuratessani yhtäkkiä koskettaneet todella syvästikin.
      Itse en mielelläni seuraa uutisia kuin sen verran, että olen ajankohtaisista asioista ja tapahtumista perillä. Toisaalta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta, mutta enimmäkseen koska tiedän, että maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa ja hirveyksiä, joille en vain yksinkertaisesti voi yhtään mitään. Se, että jätän uutiset lukematta ei tietenkään poista noita kamalia tapahtumia maailmasta, mutta säästän itseäni mielipahalta ja avuttomuuden tunteelta tällä tavoin. Tämän takia moni ohjelmassa tarkkailun alla oleva onnettomuus on ollut itselleni vain etäisesti tuttu tai sellainen josta olen kyllä kuullut, mutta en ole sen syvemmin perehtynyt niihin aikanaan.
     Toisaalta se tuntuu jotenkin väärältä, että noita tapahtumia esitellään televisiossa kaikelle kansalle, ovathan ne varmasti monelle asianomaiselle edelleen kipeitä ja arkoja aiheita. Koska ohjelmassa kuitenkin on mukana monia näitä nimenomaisia onnettomuuksissa jollain tapaa osallisena olleita, olen itse yrittänyt ajatella asian niin, että tuosta ohjelmasta ja tapahtumien uudelleen purkamisesta on loppujen lopuksi ollut monelle näistä ihmisistä paljon apuakin. On lohduttavaa nähdä, että tällaisissa hirveissä tapahtumissa osallisena olleet ihmiset ovat niinkin rohkeita ja vahvoja, että pystyvät, uskaltavat ja ovat ennen kaikkea itse halunneet puhua näistä aiheista näin isolle yleisölle. IMG_1540
Itse henkilökohtaisesti pelkäsin eniten  katsoa Jokelan kouluammuskelusta kertovaa jaksoa. Se tietenkin kosketti aivan jokaista oppilasta ympäri Suomen, sillä sellaista ei meidän maassamme ollut ennen tapahtunut ja ensimmäistä kertaa kouluun yhdistettiin tylsyyden ja arkisuuden lisäksi myös pelon tuntemuksia ja ahdistusta. Itseäni tapaus liikutti kunnolla vasta kun sama tapahtui Kauhajoella, jossa itselleni tärkeä ihminen oli koulussa juurikin tuona hirvittävänä päivänä. Muistan, etten silloinkaan tainnut aivan loppuun asti ymmärtää asian vakavuutta. Toisaalta noita tapahtumia yritettiin kotipuolessa vähän piilotellakin minulta, sillä muistan tapauksen, kun olisin kovasti halunnut lukea Ilta-Sanomien aiheesta kirjoittaman pidemmän ja perusteellisemman jutun, mutta sain vain salaa sivusilmällä napattua lauseita ja kuvakaaviota sieltä täältä lehden kiertäessä aikuisten luettavana. Varmasti vain hyvä itseni kannalta, ja tänä päivänä kyllä ymmärrän todella hyvin miksi minua tällä tavoin suojeltiin perinpohjaiselta analyysiltä tuosta tapauksesta. Näilläkin ikävuosilla oli todella rankkaa katsoa tuota Jokelasta kertovaa jaksoa ja ymmärtää todella, millainen hätä ihmisillä tuolla koulussa on tuona päivänä ollut. Yrittää ymmärtää, että noidenkin ihmisten on ollut vain pakko palata tuohon kouluun ja yrittää jatkaa elämää. Ei kuten ennen, mutta kuitenkin jatkaa.

En ollut yllättynyt, että en saanut oikein nukuttua tuon Jokela- jakson jälkeen. Jäin kelaamaan noita tapahtumia mieleeni ja vaikka en voi sanoa pelänneeni, sillä edes minä en kuvitellut että tänne yhtäkkiä tulisi joku heilumaan aseen kanssa, niin olin todella ahdistunut. Mikä minut sitten yllätti, on se, että olen ahdistunut ja viettänyt unettomia öitä myös muiden jaksojen takia. Nyt päällimmäisenä mielessäni velloo kuva Oulun vauvasurmien häkkivarastoista. Tuo tapahtuma oli vielä yksi niistä, joista itselläni ei ollut mitään muistikuvaa, eikä siinä siksi ollut mitään henkilökohtaista.
     En ymmärrä, miksi juuri tuo tapaus jäi vaivaamaan. Kai se on vain tuon tapauksen kauheus ja se, että mitään selvää selitystä tuolle tapaukselle ei ollut. Se ahdistaa, kun jotain ei pysty ymmärtämään. Tiedättehän sen tunteen kun alatte miettiä avaruutta, sitä kuinka pitkälle se jatkuu ja mitä kaikkea siellä onkaan, ja sitten tulee ahdistus. Tuo tapahtuma sai aikaan saman reaktion. Vaikka kuinka yritin järkeillä ja ajatella, en kykene ymmärtämään, miksi tuollaista tapahtui. En tule koskaan ymmärtämään, ja se täytyy vain hyväksyä. IMG_1536
Moni varmaan miettii, että miksi tällainen ihminen edes katsoo kyseistä ohjelmaa, jos se aiheuttaa vaan ahdistusta. Uskokaa pois, olen itsekin miettinyt samaa moneen otteeseen, mutta en osaa vastata siihen. Ihminen vain on sellainen, haluaa taivastella tällaisia traagisia tapauksia ja puida niitä lajitovereidensa kanssa. Vaikka se saattaa kuulostaa tunkeilulta ja nenän työntämiseltä asioihin jotka eivät muille kuulu, on se kuitenkin aina ollut niin. Siksi näistä uutisoidaan ja kerrotaan ihmisille, koska ihminen on utelias. Toisaalta toivon myös, että ihmiset oppisivat näistä. Menisivät selvinä rattiin, hakisivat herkemmin apua mielenterveysongelmiin, turvautuisivat toisiin ihmisiin aseiden sijaan, ottaisivat huomioon muutkin kuin itsensä. Osoittaisivat rakkauttaan enemmän ja useammin. Rakkautta ei maailmassa voi koskaan olla liikaa.

(Kuvien pihlajat eivät liity juttuun.)

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kirsikankukkia

IMG_1248 IMG_1272 IMG_1221
Jo parina keväänä olen suunnitellut lähteväni kuvaamaan kauniin vaaleanpunaisena kukkivia kirsikkapuita. Saamaton luonteeni on kuitenkin osoittautunut esteeksi näissä aikeissa, sillä aina kun olen vihdoin saanut aikaiseksi ulkoiluttaa itseni ja kamerani paikalle, ovat kukinnot olleet kaunis vaaleanpunainen muisto vain. Tästä ryhdistäytyneenä päätin, että tänä keväänä tallennan tuon kukkimisen kameran muistikortille, ja olinkin linssin kanssa paikalla heti, kun aloin havaita kyseisissä puissa keväänmerkkejä.

Onhan se myönnettävä, että etenkin näin blogimaailmassa tällaiset kuvat ovat jo aikamoinen klisee. Kuitenkin ihmiset jaksavat sekä ottaa että katsella kyseisiä kuvia vuodesta toiseen, ja onhan kaunis kuva aina ilo silmälle. En usko että kukaan lähtee kanssani väittelemään siitä, etteivätkö parhaimmillaan kukkivat kirsikkapuut olisi kaunis näky. IMG_1234 IMG_1275 IMG_1285 IMG_1292 IMG_1315 IMG_1259
Huomenna siirrytään kesäkuuhun, ja näin ollen kesä voi kai ihan virallisesti alkaa. Ihan vielä en aio itse kaivaa kaapista shortseja jalkaani, mutta joitain muita kesään kuuluvia asioita voisi kohta alkaa toteuttamaan. Sen suurempia kesäsuunnitelmia mulla ei oikeastaan vielä ole, mutta se ei huoleta mua ollenkaan. Yritän elää hetkessä ja kesästä nauttien. Ensimmäinen mieleeni tuleva toteuttamisen arvoinen kesäsuunnitelma tällä hetkellä olisi jäätelön ostaminen ja sen ulkona auringonpaisteessa syöminen. Tällaisista pienistä palasista on hyvä lähteä rakentamaan muistelemisen arvoista kesää 2017!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Tarkenee

IMG_1518
Kai se täytyy vihdoin uskoa, että talvi on lopullisesti takanapäin, kun kaltaiseni vilukissakin tarkenee jo ilman toppatakkia. Säiden lämmetessä oma pukeutumiseni helpottuu todenteolla, sillä vastapainoksi muutamalle yltiölämpimälle vaatekappaleelle joita on syksystä lähtien tullut suurkulutettua, tarkenen nyt pukea päälleni hieman jotain kevyempää. Talvella tuntui, ettei vaatekaapista löytynyt mitään muuta kuin kesähepeniä. Toivottavasti tuo tuntuma pitää paikkansa, ja pääsen taas monipuolisen pukeutumisen makuun sen sijaan, että muodostan muutamasta villapaidasta ja hupparista tylsän mutta lämpimän asukokonaisuuden.

Viikonloppuna tehtiin pitkästä aikaa visiitti Alavudelle. Sielläkin oli ilmat jo lämmenneet, ja näkyvissä oli monia kesän merkkejä. Käytiin tästä inspiroituneena ottamassa vähän kuvia meidän talon lähellä olevalla sillalla. Miten nostalginen fiilis tulikaan siitä kaikesta! Maisemista ja pikkuveljen kanssa kuvaamisesta. Pitkä matka ollaan tultu noista ajoista. Tätäkö se vanheneminen on, kun tuollaiset arkisetkin muistot saa ihmisen liikuttuneeseen tilaan?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Lily

IMG_1189 IMG_1211 IMG_1183 IMG_1208
Mä en totisesti ole mikään viherpeukalo, eikä kasvit yleensä kukoista täydessä loistossaan ollessaan mun hoidossa. Kuitenkin tykkään todella paljon erilaisista kukista ja viherkasveista. Ne tuovat väriä ja elämää sisustukseen. Tuohan se myös kivaa haastetta arkeen, kun koittaa pitää hengissä kaikki hankkimansa kasvit. Viimeisimpänä hankintana meillä on nyt parvekepöydällä tällainen lilja. Saa nähdä kauanko se mun käsittelyssä kestää. Ainakin parhaillaan se kukkii oikeinkin iloisesti, joten kai mä jotain olen onnistunut tekemään oikein.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Home sweet home

IMG_1135
Koti on siellä missä sydän on. Niin laimealta kuin tuo lause osaakin kuulostaa, on siinä kuitenkin sanomaa.

Itse olen kahden kodin ristitulessa. Toisaalla se koti on kokonainen kaupunki ja siellä asuvat ihmiset, toisaalla taas yksi asunto, jota saan asuttaa rakastamani ihmisen kanssa. Hassua, miten yksi rakas ihminen voi saada jonkun paikan tuntumaan kodilta. Vaikka kaikki muu ympärillä on entiseen verrattuna erilaista ja vierasta, saa tuo yksi ihminen silti tehtyä oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Siitä kiitos hänelle. <3
    Olen siinä suhteessa onnekas, että minulla on tuolla toisaalla monta ihmistä, joiden luo olen tervetullut ja joiden luona tunnen oloni kotoisaksi. Luulin, että paikka jota loppuelämäni kutsun the kodiksi, on se sininen talo, jossa niin monta vuotta elämästäni vartuin. Kuitenkaan, en koe enää oloani samaksi siellä. Kun kotiin tultaessa tuntee olonsa vieraaksi ja jännittyneeksi, tuo paikka ei enää ole sitä, mitä se joskus oli. Se on surullista ja haikeaa, mutta onhan mulla kuitenkin todella monta hyvää muistoa matkassani tuolta ajalta. Kun jotain vanhaa jättää taakse, löytää edestään jotain uutta. Tässä tapauksessa uuden sellaisen paikan, jossa voin näyttää niin rumalta ja kotoisalta kuin tahdon, enkä tunne häpeää tai kiusallisuutta siitä.
     Toisaalta kaipaan välillä takaisin maaseudulle, ja miksipä en, kun siellä minut ottaisi ilomielin vastaan niin monta läheistä ihmistä. Ei minua täällä pidättelekään kuin yksi ihminen, mutta sen lisäksi minulla on täällä koti. Koti, johon liittyy niin paljon hyviä muistoja. Vaikka ollaan laitettu asuntoa uusiksi eikä tämä ole enää täysin samanlainen kuin silloin alussa, on tämä kuitenkin se paikka, mistä kaikki lähti. Paikka, jossa me vietettiin meidän suhteen alkuajat, ja jonne mä aina kaipasin silloin, kun en täällä ollut. Onhan tämä tietenkin vain asunto, mutta voi niidenkin kanssa syntyä tunnesiteitä. Tuntui lähes pettämiseltä, että edes käytiin katsomassa uutta asuntoa, sillä vaikka uusi koti antaakin aina uusia mahdollisuuksia, en olisi ehkä ollut valmis vielä luopumaan tästä hyvien muistojen täyttämästä nykyisestä kodistamme.

Erityisesti nyt töissä ollessa kodin merkitys on korostunut. En voi sanoin kuvailla, miten tervetullut näky tuo meidän asunnon ovi on joka kerta, kun raahaudun rankan työpäivän jälkeen kotiin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tietää, että saa ainakin hetken ottaa rennosti ja olla täysin sitä mitä on. IMG_1136
Koti on mulle turvapaikka, jossa voin olla täysin oma itseni. En sano, että teeskentelisin tai esittäisin olevani muuta kuin olen aina kotoa lähtiessäni. Enemmänkin kyse on siitä, että introvertin luonteeni takia en pysty tai uskalla olla vieraampien ihmisten kanssa niin avoin ja kovaääninen persoona, mitä kotioloissa tuttujen ihmisten, etenkin poikaystävän, läsnäollessa olen. Kotona pääsen rauhoittumaan, ja saan tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
    Asiakaspalvelutyö vaatii sitä, että iloisen ja positiivisen minän täytyy olla läsnä, vaikka sitten vähän hampaita kiristellen. On ihanaa, kun kotona voin olla vapaasti ja näyttää tunteeni jos siltä tuntuu. Ei tietenkään niin, että kippaan kaikki töissä patoamani negatiiviset tuntemukset poikaystävän niskaan, mutta että voin olla hymyilemättä, sulkeutua ja vaikka itkeä, jos siltä tuntuu. Ilman, että tarvitsee pelätä negatiivistä asiakaspalautetta. Sen sijaan minut otetaan kainaloon ja rakastetaan taas paremmalla tuulelle.

Jokaisella tulisi olla paikka, jota kutsua kodikseen. Paikka, jonne voi aina mennä pelkäämättä arvostelua tai tuomitsemista. Paikka, jossa voi kokea itsensä arvostetuksi ja parhaaksi versioksi itsestään.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Mother's Day

IMG_1099
Näin ensialkuun, oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää jokaiselle äidille! Vaikka äitienpäivä, kuten muun muassa ystävänpäiväkin, kuuluisi mielestäni olla ihan joka päivä, on tämä päivä nostettu kalenteriin virallisena äitien juhlapäivänä. Joten jos se arjen keskellä välillä unohtuu, niin vähintään tänä päivänä tulisi jokaisen äidin olla ylpeä itsestään. Äidin rooli ei todellakaan ole helppo. Kuitenkin jokaisen äidin tulisi edes näin kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että on suoriutunut tuosta roolista oikein hyvin. Vaikeuksista huolimatta äidit jaksavat rakastaa lapsiaan. He auttavat ja neuvovat silloin, kun heidän lapsensa sitä pyytää tai tarvitsee. He ovat tukena ja turvana lapsilleen, aina. He ovat todellisia supernaisia!

Itselleni yksi vaikeimmista asioista kotoa poismuuttamisessa, ja ennen kaikkea kauas kotipaikkakunnalta muuttamisessa oli se, että jouduin kauas äidistäni. Äiti oli kuitenkin aina se, jolle pystyin puhumaan ja jonka seurassa oli hyvä olla. Teki pahaa kun näki, miten koville oma lähtöni otti myös äidille. En vieläkään pysty kuuntelemaan Samuli Edelmannin Mahdollisuus -kappaletta herkistymättä, sillä äiti kertoi kuunnelleensa sitä joskus itkien autossa aamulla töihin ajaessaan, juuri vähän ennen minun muuttoani. Enkä ihmettele, sillä sanoja tarkemmin kuunnellessa, osuvat ne todella nappiin silloista tilannetta ajatellessa.
      Kuitenkin mulla on todella hyvä mieli siitä, että meidän välit äidin kanssa ovat edelleen samanlaiset. Äidin luona käyminen on tuntuu aina todella kotoisalta ja rennolta. On ihanaa, kun äidin kanssa voi edelleen puhua kaikesta, vaikeistakin asioista. Aluksi kotoa lähteminen takaisin tänne omaan kotiin ei tuntunut niin vaikealta, mutta täytyy myöntää, että kerta kerralta on vaikeampaa pidätellä kyyneliä ja pysyä vahvana lähtöhalien aikana. Eikä sillä, että minut olisi opetettu olemaan vahva tai sanottu ettei saisi itkeä, mutta teen lähtemisestä itselleni helpomman, jos en liikaa ajattele tai päästä kyyneliä valumaan. Siitä ei nimittäin tulisi loppua millään, jos se kerran alkaisi.
     Tuntuu vähän jopa etuoikeutetulta, että itsellä on niin hyvät ja läheiset välit oman äidin kanssa. Maailmassa on kuitenkin niin monia lapsia, jotka ovat huonoissa väleissä äitiensä kanssa. Se on tottakai lapselle vaikeaa, mutta erityisesti se raastaa niitä äitejä, jotka haluaisivat lapsistaan läheisempiä, mutteivat syystä tai toisesta koskaan saavuta sellaista pistettä.
     Saan olla todella kiitollinen omasta ihanasta äidistäni. Vaikka pienenä häntä välillä häpesi ja ärsytti toden teolla, kun äiti käski tekemään jotain kotitöitä kesken jonkun paljon tärkeämmän tekemisen, on hän kuitenkin todella rakas. Vasta näin aikuisella iällä sitä oikeasti oppii arvostamaan omaa äitiään ja kaikkea, mitä hän on minun vuokseni tehnyt. Ihanaa, että juuri mulla on maailman paras äiti! <3

Yritin etsiä yhtä todella ihanaa kuvaa äidistäni, jonka muistan ottaneeni vuosia sitten, mutta en löytänyt sitä. Täytyy siis tyytyä kliseiseen kukkakuvaan. Toisaalta, liittyy sekin onneksi aiheeseen siten, että juuri tuollainen sininen sattuu olemaan äitini lempiväri.

torstai 11. toukokuuta 2017

Täydellisen käytännöllistä

IMG_1146 IMG_1147
Mulla on jo pitkään ollut hankintalistalla uudet urheiluliivit. Ei siksi, että edellisissä olisi mitään vikaa, mutta koska ne kahdet mitkä omistan, ovat jatkuvasti joko päällä tai pesussa. Käytän kyseisiä liivejä urheillessa, mutta viime aikoina olen todennut ne käytännöllisiksi myös töissä. Siinä työntouhussa kun kuitenkin tulee aina vähän hikoiltua, ja ennen kaikkea nuo ovat mukavan tuntuisia päällä.

Kaikki naiset tietävät, kuinka raivostuttavaa rintaliivien sovittaminen kaupassa on. Ensinnäkin, niitä täytyy ottaa sovituskoppiin ainakin kymmenet mukaan. Tietenkin siksi, että haluamme päästä mahdollisimman helpolla siten, ettei tarvitse pukea ensin takaisin päälleen, ja lähteä etsimään lisää sovitettavaa, vaan kaikki potentiaaliset ehdokkaat tulee sovitettua kerralla. Rintaliiveissä kuitenkin on myös sellainen ongelma, että olivat ne kuinka oikeaa kokoa tahansa, eivät ne välttämättä ole juuri sinun rintavarustuksellesi sopivan malliset. Itse onnistun aina valitsemaan mukaani sovituskoppiin kymmenet kappaleet juuri niitä itselleni sopimattoman mallisia liivejä.
    Omalla kohdalla ongelmaksi muodostuu myös se, etten oikein ole varma omasta koostani. Luulin jo löytäneeni itselleni sopivan koon, minkä mukaan ostinkin muutamat kappaleet liivejä. Vain todetakseni nyt muutaman kuukauden päästä, että ne ovat kaikki joko väärän mallisia, tai liian ison oloisia. Hienoa. Muistan, kun tämä homma kävi päinvastaisena silloin, kun aloitin e-pillereiden syömisen. Totesin tuolloin, että kaikki ennen minulle sopivan kokoiset liivit olivatkin yhtäkkiä liian pieniä, ja täytyi laittaa uusiksi koko rintaliivivarasto. Nyt sitten ilmeisesti, urheilun tai jonkun muun tuntemattoman syyn takia, on aika uusia varastot taas kokoa pienempään suuntaan. Ärsyttävää.
      Motivaatio rintaliivien soovittamiseen on kuitenkin niin pieni, etten vielä ole onnistunut löytämään yksiäkään kooltaan ja malliltaan täydellisiä. Totesin kuitenkin tässäkin kohtaa urheiluliivit todella hyväksi vaihtoehdoksi näin ensi alkuun, sillä jos vain valitset oikean koon mukaasi sovituskoppiin, on lähes takuuvarmaa, että ne istuvat päällesi kuin valetut. Niin tälläkin kertaa.IMG_1171
En todellakaan voi kieltää sitä, etteivätkö nämä uudet urheiluliivit olisi kaiken käytännöllisyyden ja mukavuuden lisäksi myöskin todella kivan näköiset päällä. Ihastuin erityisesti tuohon selän leikkaukseen. Niinkin yksinkertaiset kuin nuo liivit ovat, on niistä pienellä harkitulla yksityiskohdalla saatu monin verroin mielenkiintoisemmat.