Eilen juhlittiin mummolassa mun serkkupojan synttäreitä. Menoa ja melskettä riitti taas, kun oli koko porukka koolla. Saatiin sitten iltamyöhällä kieriä kotiin, kun pöytä oli ollut niin täynnä herkkuja ja tietenkin kaikkea piti maistaa. Kulunut lausahdus "väsynyt, mutta onnellinen" kuvaa hyvin mun fiiliksiä, kun illalla vihdoin pääsin peiton alle makaamaan ja sammutin yövalon.
Eilen illalla kokosin luuni sohvan pohjalta ja raahauduin ulos kuvaamaan siitä huolimatta, että lämpömittari näytti reilusti liikaa negatiivisia astelukuja. Puin päälleni puolet vaatekaappini sisällöstä ja pakotin pikkuveljen tuonne pimeyteen seurakseni, toisin sanoen mörönsyötiksi.
Ihme ja kumma taivaalla ei näkynyt yhtään pilviä, joten mun suunnitelma tähtitaivaan kuvaamisesta oli enemmän kuin ajankohtainen. Kunnes joka puolella loistavat valot pilasivat kaiken. No, eivät nyt aivan, mutta tuolla hetkellä toivon asuvani niin kaukana kaikista keinovalon lähteistä kuin mahdollista. Sen vielä kestää, että katuvalot tässä lähistöllä sammuvat kahdeltatoista yöllä ja sen jälkeen kuvaaminen voisi sujua paremmin. Ellei joku torvi olisi halunnut tämän, kaupungiksiko ne tätä sanovat, ABC:n valojen loistavan Etelämantereelle asti. Luuliko ne tosissaan, että pingviinejä kiinnostaisi?
Onneksi kuvissa nyt sentään muutama tähti näkyy ja kuukin oli nättinä eilen. Ensi kerralla pitänee etsiä paikka, jonne edes nuo Alavuden ABC:n valot eivät loista.
Wuhuu, enää 35 päivää hiihtolomaan! Sanokaa etten ole ainut, joka jo laskee päiviä seuraavaan lomaan? :-)
Loma vetelee viimeisiään ja ajattelin, että nämä sateisen harmaana uudenvuodenaattona otetut angstiset kuvat sopii kuvaamaan tämän päivän tunnelmia oikein hyvin. Oikeastihan olen vain vaivoin välttynyt tylsyyskuolemilta ja on melkein kiva taas huomata, että oikeasti on jotain tekemistäkin. Mutta joka ikisen loman loppuessa ja lähes joka sunnuntai maalaan isoja piruja seinille ja teen kouluunpaluusta itselleni mahdollisimman vaikean vain huomatakseni seuraavana päivänä, ettei se ollutkaan yhtään niin paha asia.
Ja sitten iloisempiin aiheisiin. Kuten viime postauksessa kerroin, oli mulla suunnitelmissa mennä katsomaan erästä leffaa. Mun kaverille kuitenkin tuli este niin ettei päästy silloin kolmas päivä leffaaan, mutta sitäkin suuremmalla innolla sitten neljäs päivä. Ja se kyllä ylitti kaikki odotukset! Se oli aivan mahtava ja tuntui siltä niin kuin olisin saanut takaisin viime vuoden huhtikuun 26. päivän. Mä itkin, nauroin ja fiilistelin kaikin mahdollisin tavoin ja olisin todennäköisesti laulanut täysiä mukana (okei taisin laulaa vähä muutenki..) ja hyppinyt ja pomppinut kuin hullu, jos muita ei olisi ollut paikalla.
Kun All Around the World lähti soimaan, olin jo päättänyt, että tulisin katsomaan myös seuraavan päivän näytöksen. Keräsin kokoon mun viimeiset kolikot ja siellä sitä oltiin taas. Jos mahdollista niin se oli vielä parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt koitan selvitä vieroitusoireista ja itken verta, kun enempää näytöksiä ei ole.
Miksi löydän itseni aina tästä tilanteesta, että koulussa alkaa uusi jakso, mutta mulla ei ole vielä kirjoja? Miten olisi, jos ensi kerralla yrittäisi olla ihan ajoissa asialla? Saattaisi toimia. Muita kohtalotovereita?
En tiedä mikä siinä on, kun aina yön pimeinä tunteina pyöriessäni sängyssä nukahtamisen vaikeuden tuskissa, tulee mieleen paljon asiaa ja ideoita, mitä voisin blogiin kirjoittaa ja siellä toteuttaa. Kuitenkin jostain kumman syystä sillä hetkellä, kun istun koneen ääreen ja olisi aika tehdä uusi kirjoitus blogiin, on kuin joku olisi puhaltanut mun pään tyhjäksi joka ikisestä ajatuksen poikasestakin. Mahtavaa.
Olin maanantaina kaveriporukalla Seinäjoella shoppailemassa ja syömässä (anteeksi, tiedän ettette ole valmistautuneet tähän ja siksi se voi tulla lievänä järkytyksenä) Pancho Villassa. Ei varmaan tarvitse edes mainita miten paljon rakastan sitä ruokaa. Sopi mun elämäntilanteeseen kyseisessä paikassa vierailu siksikin, että alkaa jouluruoka vähitellen tökkiä. Miksi sitä pitää aina ostaa niin paljon, että sitä syödään vielä pääsiäisenäkin?
Kaupoilta löysin kuvassa olevan pipon lisäksi täydelliset mustat farkut, joita jo pitkään olin etsinytkin. Tähän kohtaan laittaisin emoji-hymiöistä löytyvät rukouskädet, jos se olisi mahdollista, sen verran turhankin helposti ne housut tällä kertaa löytyivät. Kiitos kaikille mahdollisille tahoille siitä, empä olisi enää yhteenkään sovituskoppien kilometrien pituiseen jonoon jaksanut mennä jonottamaan.
Tilattiin äitin kanssa maanantaina mulle yhdistetty joulu- ja syntymäpäivälahja. Ajoissa ollaan, joulu kun meni jo ja synttäreistäkin vierähtänyt sellaiset viisi kuukautta. Mutta mitäpä siitä, todennäköisesti lahja on jo postissa matkalla ja saattaa tulla huomenna, can't wait!
Toinen asia mitä vaan ei jaksa odottaa, on huomenna Suomessa ensi-iltansa saava Justin Bieber's Believe -elokuva. Turhista turhin kysymys on, aionko mennä katsomaan kyseisen leffan. Onko teistä kukaan menossa katsomaan tuota?